”On vain yksi ainoa mahdollisuus, joka pelastaa rakkauteni Eino Leinoon perikadosta: me kuulumme toisillemme — ja senjälkeen eroamme.”
Näin kirjoitti kirjailija Aino Kallas päiväkirjaansa yli sata vuotta sitten, 20. helmikuuta 1919. Kallas-elämäkerrassaan tutkija Silja Vuorikuru pohtii, voisiko toisilleen kuuluminen olla kiertoilmaus sukupuolisuhteelle. Suunnitteleeko Kallas seksiä Leinon kanssa? Tarkoittaako tämä, ettei seksiä ainakaan tässä vaiheessa ollut?
Kysymykset nousevat esiin useammin taiteilijoiden kuin vaikkapa poliitikkojen tai tutkijoiden kohdalla. Taiteilijoiden seksielämä kiinnostaa. Toinen kysymys on, kuinka paljon siitä pitää elämäkerroissa kertoa.
Kulttuurihistorioitsija, yleisen kirjallisuustieteen ja kotimaisen kirjallisuuden dosentti Anna Kuismin toteaa, että poliitikkojen muistelmissa ja elämäkerroissa yksityinen on taka-alalla.
— Joskus tästä poikkeaminen aiheuttaa kohun, kuten kävi Riitta Uosukaisen Liehuvan liekinvarren kohdalla.
Täysillä eläjät
Kuismin viittaa Maurice Beeben kirjaan Ivory Towers and Sacred Founts, jonka mukaan yksi taiteilijamyyteistä on muita intensiivisemmin elävä, pyhässä lähteessä kastautuva taiteilija.
— Siihen kuuluvat aisti-ilot, nauttiminen alkoholista ja seksistä, täysillä eläminen. Se on myös aika miehinen juttu.
Tutkijan mukaan seksuaalisuuden käsittely sopii kyllä elämäkertoihin, sillä se on iso ja tärkeä osa ihmisten elämää. Lisäksi kertoo myös ajasta ja kulttuurista, miten milloinkin ja missäkin suhtaudutaan avioliittoon tai avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin.
— Elämäkerrat ovat arvokkaita muun muassa siksi että ne opettavat ymmärtämään ihmisiä erilaisissa historiallisissa tilanteissa, Anna Kuismin arvioi.
Lähteitä ei ole
Kirjallisuudentutkija Helena Ruuska on kirjoittanut elämäkerrat kirjailija Marja–Liisa Vartiosta (1924–1966), kirjailija Eeva Joenpellosta (1921–2004) ja taidemaalari Hugo Simbergistä (1873–1917). Teoksissa ei ole kovinkaan paljon viittauksia seksiin, mikä johtuu ennen kaikkea lähdeaineiston puutteesta. Kirjeissä, päiväkirjoissa tai muistiinpanoissa ei kerrota seksistä. Ja jos siitä on kerrottu, dokumentit on saatettu myöhemmin hävittää.
— Näiden aikakausien ihmiset eivät käsitelleet seksiä sillä tavalla kuin me käsittelemme.
Ruuska huomauttaa, että Suomen kansan vanhoissa runoissa on rivoja juttuja ja seksi luontevaa ja nykyään seksiasioista puhutaan avoimesti, mutta siinä välissä seksiä pidettiin piilossa.
Seksi sopii elämäkertoihin, koska se kuuluu elämään, Ruuska sanoo. Ongelma on, ettei siitä vain ole useinkaan tarpeeksi paljon tiedettyjä tosiasioita.
Ainakin halailua
Kätkettyjen teemojen tulkitseminen voi toisinaan olla vaikeaa. Ruuska mainitsee Hugo Simbergin ja hänen morsiamensa Anni Bremerin kirjeenvaihdon vuodelta 1908. Alkuvuodesta he teitittelevät toisiaan ja ovat hyvin muodollisia. Kun kesä lähestyy, aletaan sinutella. Myöhemmin kesää muistellaan, ja kirjeisiin ilmestyy fyysisyyttä.
— Rivien välistä voi lukea, että intiimejä hetkiä on ollut. Mutta mitä ne ovat olleet? En osaa sanoa ihan tarkasti.
Päiväkirjat ovat usein yksityisintä kirjoittamista, mutta nekään eivät paljasta aina paljoakaan.
— Marja-Liisa Vartion päiväkirjassa on käytetty — olisiko kerran — sanaa sekstata. Mutta mitä se tarkoittaa? Onko otettu vaatteet päältä, onko ollut ihan sitä itseään? Luulen, että halailua ja tunnustelua.
Ruuska kertoo, ettei hänen lähdemateriaalissaan ole koskaan puhuttu itsetyydytyksestä, vaikka tietenkin ihmiset ovat sitäkin harrastaneet.
Julkista vai verhottua
Suomen kulttuurihistoriasta ei ole ilmeisesti vielä löytynyt vastinetta ranskalaiskirjailija Gustave Flaubert’lle, joka raportoi kirjeissä ja muistiinpanoissaan avoimesti seksielämästään. Näin lukija saa tietää Flaubertin ensimmäisestä seksikokemuksesta, nuoruuden pitkästä seksittömästä kaudesta ja seksipalveluiden ostamisesta. Elämäkerturit ovat päätyneet kertomaan seksistä vaihtelevasti.
Silloinkin kun on tiedetty, on saatettu kertoa vain verhotusti. Anna Kuismin mainitsee Magnus Björkenheimin vuonna 1952 julkaistun Kaarlo Sarkia -elämäkerran, jossa ei viitata suoraan runoilijan homouteen vaan puhutaan esimerkiksi ”hänen tunne-elämässään vallitsevasta kvalitatiivisesta anomaliasta”.
— Kun luin kirjaa nuorena, en ymmärtänyt mistä oli kyse. Homoudesta on voitu puhua vasta vähän aikaa.
2000-luvun alussa julkaistu Kansallisbiografian artikkeli Sarkiasta ei mainitse runoilijan rakkauselämää lainkaan.
Anekdootilla aikakauteen
Anna Kuismin osallistui vuonna 1995 kirjailijoiden elämäkertoja käsittelevään konferenssiin Lontoossa. Yksi asia kävi nopeasti selväksi.
— Elämäkertojen kirjoittajat rakastivat anekdootteja.
Kirjailija Virginia Woolfin elämäkerturi Hermione Leen anekdootti jäi erityisesti mieleen: Woolfille oli tullut pissahätä junassa, kirjailija oli pissannut Observer-sanomalehteen ja heittänyt lehden ulos ikkunasta.
Leen Woolf-elämäkerta ilmestyi seuraavana vuonna ja siitä tuli erittäin arvostettu. Kuuluisiko pissa-anekdootti siihen? Vain jos se kuvaisi jotain yleisempää, esimerkiksi kirjailijan epäkonventionaalista käytöstä, Kuismin sanoo.
Ruuska vertaa anekdoottia metonymiaan, joka ilmaisee isoa kokonaisuutta sen yhdellä pienellä osalla.
— Jos tiedot ovat banaaleja tai vähäisiä, anekdootin avulla pääsee kurkistamaan syvemmälle. Anekdootin kautta pääsee aikakauteen sisään.
60-luvun käänne
Vartio-kirjassa kerrotaan Vartion ja hänen tulevan aviomiehensä Paavo Haavikon ensimmäisestä seksikerrasta, joka tapahtui tilavassa Packard-autossa joulukuussa 1953. Kohta perustuu Paavo Haavikon muistelmiin. Ruuskan mukaan se, että tarina on jo julkaistu, puoltaa sen laittamista elämäkertaan.
Viime syksynä medioissa kerrottiin laveasti 1945 syntyneen taiteilija Vesa-Matti Loirin elämäkerran seksianekdooteista. Yhdessä niistä Loiri harrastaa seksiä huumeita nautittuaan ja ajattelee seksin aikana kumppaninsa olevan robotti.
1970-luvulle sijoittuvan anekdootin voi ajatella kuvaavan esimerkiksi kulttuurin murrosta. Sitä olisi vaikea kuvitella 1950-luvulle, modernistisukupolven taiteilijoista kertovaan kirjaan. Kirjailija Jari Tervo on haastatteluissa perustellut elämäkerran seksiosioita historian murroksella: 1960-luvun lopulla suomalaisilla alkoi olla enemmän seksipartnereita kuin aiemmin.
Seksin osuus Tervon kirjasta on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin otsikoista voisi päätellä.
Entä Kivi ja Lönnqvist?
Vuonna 2017 julkaistiin elämäkerta niin Aino Kallaksesta kuin Eino Leinosta. Kummassakin pohdittiin sitä, kuinka pitkälle näiden kahden rakkaussuhteessa edettiin. Anna Kuismin katsoo, ettei elämäkerturi voisi sivuuttaa aihetta.
— Jos ihmisiä on askarruttanut vuosikymmeniä, että oliko niillä vai eikö ollut muutakin kuin turhautunutta kirjeenvaihtoa, niin miten sitä voisi olla käsittelemättä.
Kysymys Leinon ja Kallaksen suhteen luonteesta on muuttunut jo suomalaisen kulttuurihistorian osaksi. Samaa voi sanoa Aleksis Kivestä ja Charlotta Lönnqvististä. Siinä Kuisminin mielestä seksi ei kuitenkaan ole kiinnostavinta.
— On inhimillistä miettiä, oliko heillä rakkaussuhde tai seksisuhde. Minusta on kuitenkin kiinnostavampaa pohtia, miltä kiitollisuudenvelassa oleminen Kivestä tuntui.
Nähdä taiteen taa
Ruuska varoittaa antamasta liikaa painoa seksille.
— Ihmissuhteiden kehittyminen on kiinnostavampaa kuin se, mitä tapahtui sängyssä. Se koreografiahan on tiettyyn rajaan asti aika selvä.
Seksi voi muuttua tärkeämmäksi myös taiteilijan teosten vuoksi. Ruuska sanoo, että jos hän kirjoittaisi elämäkerran Tytti Parraksesta tai Eeva Kilvestä, joiden tuotannossa käsitellään laajasti seksuaalisuutta, niin hän kiinnittäisi seksiin enemmän huomiota.
Elämäkerturia kiinnostaisi, mikä kirjailijan sai kirjoittamaan juuri seksistä. Tämä on Ruuskan mukaan yksi tärkeä syy, miksi nimenomaan taiteilijoiden yksityiselämä kiinnostaa: ihmiset haluavat nähdä taideteosten taakse.
Kuka on innoittanut naishahmon Simbergin tai Gallen-Kallelan työssä? Millainen rakkauselämä on ollut Loirin tunteellisten tulkintojen takana?
Entä jos paljastuisi, että sote-kompromissiin vaikutti olennaisesti jonkun poliitikon nuori rakastaja? Totta kai se kiinnostaisi meitä. Ajattelisimmeko kuitenkaan jatkossa sote-ratkaisua rakkaussuhteen kautta samalla tavalla kuin joskus ajattelemme jotain taulua tai runoa?
Arkaluontoisia viestejä
Seksin käsittelyssä on iso ongelma, nimittäin yksityisyys. Kun seksistä puhutaan yhä avoimemmin, elämäkertureilla on tulevaisuudessa uudenlaisia rajausongelmia. Helena Ruuska tekee työssään selvän eron julkisuuden henkilöiden ja muiden välille.
Arkaluonteisimpia aiheita ovat hänen mukaansa seksi, sairaudet ja rikollisuus. Ruuska on myös luetuttanut kirjojensa jaksoja asianosaisilla.
Anna Kuismin taas kertoo, että tutkijoilla voi olla vaikeuksia saada käsiinsä jopa yli sata vuotta vanhaa kirjeenvaihtoa, koska senkin katsotaan kuuluvan yksityisyyden suojan piiriin.
Joskus vielä esiin
Jos joitakin dokumentteja on hävitetty ja joitain toisia säilytetty, se saattaa olla viesti tutkijalle, Ruuska tuumii. Hugo Simbergin puolison jälkeenjääneet paperit ovat siitä yksi esimerkki.
— Anni Bremer on polttanut monia kirjeitä, mutta säilyttänyt sen yhden vuoden kirjeet. Tutkijana tulee mieleen, että hän on ajatellut, että kun miehestäni joskus kirjoitetaan, niin joku tutkija käyttää näitä.
Kun siis miettii, kuinka paljon omia päiväkirjoja ja kirjeitä jättää perillisilleen, asiaa voi miettiä paitsi jälkeläisten, myös tutkijoiden, kirjailijoiden ja lukijoiden näkökulmasta.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2019.