Pyyhekumilla otettu näyte kertoo pergamentintekijän käyttämän eläimen lajin, sukupuolen ja ehkä asuinseudutkin

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2022. 

— Arvokasta jätettä, osoittaa kuminpurua konservointistudion pöydällä.

Asetelma on kuin alakoululaisen pulpetinkannelta, mutta Kasso käyttelee pieniä pyyhekumin viipaleita . Hangattavanaan hänellä on 1000-luvun alkupuolella eläimennahasta valmistettuja kirjansivuja, pergamentteja.

Pergamentti on tiivis pakkaus proteiinia, ja hankaus saa tämän proteiinin — kollageenin kuidut — tarttumaan kumiin. Ilmiö muistuttaa ilmapallon hieromista hiuksia vasten: nekin takertuvat yhteen sähkövarauksen avulla.

Seuraavaksi pergamenttifragmenteista otetut näytteet tutkitaan laboratoriossa. Proteiinianalyysi paljastaa, mitä eläinlajeja pergamentintekijät ovat käyttäneet, ja dna-analyysi kertoo lisää: eläinten sukupuolet, rodut ja ehkä senkin, missä päin maailmaa ne kerran elivät.

Biologian kautta aukeaa tie myös kulttuuria koskevan tiedon ääreen, Kasson opiskeluaikainen ohjaaja, pergamentteihin perehtynyt professori intoilee. Saamme vihiä aikojen takaisesta maataloudesta ja kauppareiteistä.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

— Kirjansivusta ei tarvitse irrottaa näytepalaa eikä siihen jää mitään kemikaalia, joka ehkä myöhemmin vahingoittaisi pergamenttia, Kasso kehuu kumitusmenetelmää.

— Törmäsin tekniikkaan ensimmäisen kerran ja olin aivan fiiliksissä!

Kumin lisäksi hän testaa nanoteippiä, joka sekin kerää kollageenikuituja sähköisesti. Nopeuttaisiko teippi näytteenottoa?

Luonnontieteen menetelmiin hurahtaminen kuljetti Kasson Helsingistä maailmalle pian valmistumisen jälkeen. Kiitos Kansalliskirjaston pergamenttien ja Heikkilän, Oxford ja Kööpenhamina eivät ole saaneet häntä täysin otteeseensa.

— Haaveilen eri aloja yhdistävästä suurhankkeesta, jota päästäisiin tekemään yhdessä Tuomaksen kanssa.

Lue lisää professori Tuomas Heikkilän tutkimuksista:

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.