Pitääkö pojan olla villi ja vahva?
Yläkouluikäiset pojat sanoutuvat irti perinteisistä miehen malleista. Vanhat ihanteet pilkottavat silti pinnan alta.

”Ihan sama jos joku vaik tykkää jostain baletista”, 7-luokkalainen helsinkiläispoika kuvaili kaveriksi ryhtymisen avaria mahdollisuuksia Marja Peltolan tutkimushaastattelussa — ”kunhan mä tuun muuten sen kaa toimeen”.

Nuorisotutkija, sosiologi Peltolan mukaan tämä ”Aleksin” toteamus on hyvä esimerkki hänen haastattelemiensa 27 yläkoululaisen asenteista. Pojat haluavat irrottautua perinteisen mieheyden varjopuolista ja ahtaista rajoista, mutta puheista kuultavat silti läpi vanhat hierarkiat ja säännöt.

— Samalla kun Aleksi tuo esiin hyväksyntäänsä, hän myös esittää itsensä poikana, joka ei tietenkään pidä baletista. Yllätyin, miten vahvasti homofobisuus ja perinteiset stereotypiat vieläkin puskevat pintaan.

Samantapainen ristiriita syntyy, kun 14-vuotias ”Liban” pohtii mahdollisuutta jutella pahan olon kokemuksista. Hän sanoo vastustavansa ajatusta, että poika ei saisi itkeä tai osoittaa herkkyyttä. Samaan hengenvetoon Liban toteaa, että hänen omalle kohdalleen tuskin ikinä osuu sellaisia ”huonompia juttuja”, joita tarvitsisi pukea sanoiksi ja jakaa.

— Pojat käyttävät tällaista kaksoisstrategiaa aika paljon, Peltola arvioi.

Urheilullisuus on plussaa

Pojat syrjäytyvät tyttöjä herkemmin. Heillä on myös yliedustus väkivalta- ja tapaturmatilastoissa. Poikien heikkenevä koulumenestys aiheuttaa huolta.

Miesten äärimmäinen pahoinvointi on piirtynyt kautta aikain itsemurhatilastoihin tuhoisammin kuin naisten. Vaikka aikuisten miesten kuolemia on onnistuttu viime vuosikymmeninä vähentämään, nuoremmissa ikäluokissa määrät eivät ole laskeneet samaan tahtiin.

Mieheyteen on perinteisesti kuulunut tunneilmaisun rajoittaminen ja pidättyvyys huolten jakamisessa. Fyysisyys ja urheilullisuus puolestaan ovat eduksi, ehkä jopa väkivallan ilmapiirin luominen. Heikko, riippuvainen, haavoittuva tai välittävä ei siis pitäisi olla, vaan mieluummin juro ja villi.

Vaatimukset lannistavat

Juuri näitä kliseitä ja pakkoja tämän hetken yläkoululaiset arvostelevat, mutta myös kantavat mukanaan, Peltola sanoo.

Maskuliinisuustutkijat ovat esittäneet, että poikien ja nuorten miesten kulttuuri olisi 2000-luvulla muuttunut pehmeämmäksi ja sallivammaksi. Suomessa ainakin perhetutkija Petteri Eerola ja oppimistutkija Jouni Vettenranta ovat todenneet, että poikien tyytyväisyys kouluun ja elämään on lisääntynyt ja maskuliinisuutta koskevat puhetavat moninaistuneet.

Maskuliinisuustutkimuksen piiristä löytyy kuitenkin paljon myös pehmenemisen ajatuksen kritiikkiä, Peltola sanoo. Ulossulkevuus tai perinteiset hierarkiat eivät ole kadonneet. Kansainvälisten tutkimusten mukaan merkittävä osa pojista kokee, että niin sanottu hegemoninen maskuliinisuus yhä asettaa heille ahdistavia tai lannistavia vaatimuksia.

Kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen

Kuinka 2020-luvun helsinkiläinen poika sitten yrittää kivuta nuorten hierarkiassa kohti huippua? Yksi tekijä suosiossa ovat ostettavat asiat, lähinnä merkkivaatteet ja harrastukset Peltola kertoo.

— Ja tässä on se kääntöpuoli, että feikkituotteet ovat äärimmäisen noloja.

Toinen nolouden lähde on — edelleen — koulussa pinnistely.

— Hyvä saa olla vain, jos menestys tulee luonnostaan.

Huonoa karmaa saa kerättyä myös irvailusta hermostumalla.

— Kaikkien kanssa toimeen tuleminen on pojille tärkeää: heidän ei kuulu klikkiytyä eikä vatvoa asioita niin kuin tyttöjen ajatellaan tekevän, Peltola sanoo.

Tärkeää on sekin, ettei poika suutu muiden vitseistä. Toisten heittämien juttujen ei pidä antaa ”mennä tunteisiin”. Läpänheittotaito on arvossa nuorten keskuudessa.

Kuka on pojan paras ystävä?

Feminiinisen ja maskuliinisen jakolinja ei kulje verbaalisten taitojen ja niiden puutteen välillä. Pojilla on vähintään yhtä paljon kavereita kuin tytöillä — ehkä enemmänkin, sillä joukolla on merkitystä.

— Kaverilössi on sosiaalista pääomaa, kun hierarkioita rakennetaan, Marja Peltola sanoo.

Kouluterveyskyselyssä ja muissa selvityksissä pojat kuitenkin raportoivat tyttöjä useammin, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.

Jos sekä läheiset ystävät että porukan erityissuosio puuttuvat, pojan vapaus usein kapenee ja maskuliininen kontrolli tiukkenee.

Isien ja poikien ”tyhmät jutut”

Isiä ja poikia yhdistää ”tyhmien juttujen tekeminen”. Ainakin osa Peltolan aineiston pojista kokee, että isät ymmärtävät heidän sääntöjä rikkovia, ehkä uhkarohkeitakin tempauksiaan paremmin kuin äidit. Muuten huolia kuuntelevat paljolti äidit.

Peltola kaipaisi lisää tutkimusta, joka selvittelisi kattavasti poikien tärkeitä ihmissuhteita.

— On olemassa kaverisuhteisiin keskittynyttä tutkimusta ja on perhetutkimusta. Näiden pohjalta sitten todetaan joko se, että asenteet periytyvät tai että kaveripiiri vaikuttaa.

Harvemmin tarkastellaan kokonaisuutta.

— Kuka tai ketkä ovat pojille kaikkiaan lähimpiä ihmisiä?

Syvällinen, taitava ja tosissaan

Peltola kuvaa tutkimukseen liittyneitä ryhmäkeskusteluja tunnelmaltaan hyvin erilaisiksi kuin haastattelut, joissa hän puhutti poikia yksi kerrallaan. Porukassa intiimit ja herkät asiat naureskeltiin usein piiloon ennen kuin keskustelu edes ehti vakaviin kysymyksiin.

Kahden kesken pojat sen sijaan analysoivat tunteitaan ja elämäänsä tarkkanäköisesti.

— He olivat tilanteessa vakavissaan. Perinteisten mallien kriittinen reflektointi oli syvällistä, taitavaa ja hienoa, Peltola sanoo.

Klassiset mieskuvat elävät edelleen, mutta uuttakin itää nuorten mielissä.

— Haastateltavien suhde perinteiseen maskuliinisuuteen oli ristiriitainen. Mielestäni jo tämän ristiriidan olemassaolo tarkoittaa, että muutokselle on mahdollista raivata tilaa, Peltola arvioi.

Isät puhuvat hellyydestä

Mistä yläkouluikäiset pojat kopioivat perinteisen mieheyden ihanteet? Siirtävätkö isät kovuuden normia uudelle polvelle?

— Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana puhunut paljon tuoreiden isien kanssa. Haastatteluissa he puhuvat hellyydestä ja hoivaamisesta olennaisena osana isyyttä, kertoo sosiologi, kasvatustieteilijä, perhetutkija Petteri Eerola Jyväskylän yliopistosta.

— Kyllä he puhuvat myös siitä, että leipä pitää tienata perheeseen ja vaikkapa nikkaroinnin opettamisesta pojille, mutta tunteista puhuminen on saavuttanut aseman arvostettavana isyytenä. Emotionaalista läsnäoloa on varmasti aikaisempaa enemmän.

Kaikkia miehiä tämä ei tietenkään koske, eikä haastatteluihin välttämättä tule tasaisesti kaikkien eri arvomaailmojen edustajia, Eerola toteaa. Hän myös tunnistaa kollegansa Marja Peltolan ajatuksen, että uudenlaisten poikuuksien hyväksymisen taustalla sinnittelevät vanhat ihanteet.

— Etenkin porukassa on tavallista miehistellä, vaikka kahdenkeskisissä isyyshaastatteluissa puhetapa on hellä. On hyvä kysymys, että mitä tällainen julkisen puheen kontrolli meidän kulttuuristamme kertoo.

Eerolaa mietityttää myös puheiden ja tekojen ristiriita. Ajankäyttötutkimusten mukaan miehet ovat edelleen äitejä poissaolevampia ja urasuuntautuneita. Isyysvapaiden suosio ei kasva niin kuin voisi toivoa.

— Haastattelussa isät painottavat, etteivät he vaadi pojiltaan vahvuutta ja kilpailullisuutta, mutta millaista mallia he antavat esimerkillään?

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2020.