Tutkijatohtori Elina Hellqvistin mukaan on tärkeää erottaa toisistaan oikeutettu kritiikki, halventava mustamaalaus ja kriminalisoitu vihapuhe. Hän viittaa ekumeniikan professori Risto Saarisen tuoreeseen artikkeliin, jonka mukaan kaikki erimielisyys ei ole vihapuhetta, etenkin jos keskustelijoita yhdistää molemminpuolinen kunnioitus.
Hellqvist työskentelee teologisessa tiedekunnassa toimivassa, Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksen huippuyksikössä Järki ja uskonnollinen hyväksyminen (Centre of Excellence in Reason and Religious Recognition) ja on tutkinut kirkollista keskustelua seksuaalieettisiin kysymyksiin liittyen suvaitsevaisuuden ja hyväksyvän tunnustamisen käsitteillä.
Luterilaisen kirkon kontekstissa kyse on tässä tapauksessa erilaisista Raamatun tulkinnoista johdettavista perusteluista.
Seksuaalieettisissä aiheissa on helppo loukata toista osapuolta hyvin syvällä, persoonaan käyvällä tavalla.
Hellqvist kysyy, olisiko mahdollista, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla olisi useita eettisiä kantoja ja useampi kuin yksi normatiivinen totuus esimerkiksi keskustelussa samaa sukupuolta olevien parisuhteesta. Entä kuka viime kädessä määrittelee, mikä kannoista on tosi, jos käsityksiä on useita erilaisia?
Uskonto ja vihapuhe
Käytännöllisen teologian dosentti Johan Bastubacka on tarkastellut viimeaikaisessa tutkimuksessaan, miten usko ja vihailmaisu liittyvät toisiinsa ja miten vihaa viestitään julkisesti. Hän on analysoinut kymmentä uskontoon liittyvää keskusteluketjua yhdellä Internetin avoimella suomenkielisellä keskustelupalstalla.
Teologian alalla vihapuhe-termi on Bastubackan mukaan uusi, mutta ilmiönä valitettavan perinteinen.
− Uskonnollisen vihapuheen juuret ovat eristiikassa − antiikin aikana kehittyneessä väittely- ja kiistelytaidossa, dialektiikassa, jonka harjoittajat pyrkivät löytämään väittelytapoja, joilla voi kumota mitä tahansa.
Vihapuhe on aggressiivista ja keskustelukumppania vähättelevää tai uhkaavaa viestintää, joka irtoaa tiedollisen faktapohjan tavoittelusta.
Bastubacka muistuttaa, että halventava kommentointi uskonnollisten yhteisöjen välillä on ollut viime vuosikymmeniin asti tyypillistä Suomessakin: Jonkin yhteisön vaivalla rakentama ja ylläpitämä ideologinen tai uskonnollinen totuus on arka ivalle ja pilkalle, etenkin jos näyttää, että se haastetaan tai kyseenalaistetaan.
− Ei ole kauan siitä, kun ortodoksit olivat ryssän kirkko, helluntailaiset lahkolaisia ja herätyksen kokeneet hihhuleita tai ateistit jumalankieltäjiä ja kommareita.
Yksi oleellinen näkökulma uskonnolliseen vihaviestintään nousee Bastubackan tutkimusaineiston pohjalta kansallisuuden ja uskonnon mytologioiden hajoamisesta tai uudelleen muotoutumisesta.
Nykyään uskonnollista toiseutta edustamaan asetetaan pakolaisten, turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien uskonnot.
Älyllisesti laiskasta vihapuheesta dialogiin
Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa näkee vihapuheen kommunikaation edellytysten ja uskontojen välisten ruohonjuuritason kohtaamisten tuhoajana.
− Vihapuhe on kieltäytymistä ymmärtämiseen tähtäävästä ponnistelusta ja tässä mielessä älyllistä ja sosiaalista laiskuutta. Lisäksi vihapuhe on sulkeutumista muutoksen mahdollisuudelta.
− Monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa on tärkeää edistää eri uskontojen ja katsomusten välistä dialogia, dogmatiikan dosentti, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen toteaa.
Rakentavan debatin edellytyksetkin ovat tiedossa:
− Eri uskontoihin liittyvistä stereotypioista ja kolonialistisesta asenteesta tulisi päästä eroon ja koko uskontoihin liittyvää moniulotteista ilmiökenttää ymmärtää paremmin. Oman uskonnollisen tradition parasta puolta ei ole mielekästä verrata ”toisen” huonoimpaan, Komulainen kiteyttää.
Lisäksi keskeistä on taju uskonnon luonteesta.
− Vuoropuhelun kannalta on ongelmallista, mikäli yksittäiset eri uskontojen ja eri aikakausien epäkohdat yleistetään uskontoon yleensä, Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen huomauttaa. Toisaalta tärkeää on myös pystyä sietämään oikeutettua ja asiallisesti perusteltua kritiikkiä asettumatta uhripositioon.
Viime kädessä lisää tilaa tarvitaan tolkulliselle keskustelulle uskonnoista.
Elina Hellqvist, Johan Bastubacka, Jaana Hallamaa, Niko Huttunen ja Jyri Komulainen toimivat teologisen tiedekunnan ja Kirkon tiedotuskeskuksen kansainvälisenä lehdistönvapauden päivänä 3.5. järjestämän VIHA+PUHE+USKO -symposiumin alustajina.