Nimisampo jauhaa tietoa miljoonista suomalaisista paikannimistä

Kaikille avoin nimistöverkkopalvelu Nimisampo julkistetaan 1. helmikuuta.

Nimisampo on uusi, kaikille avoin verkkopalvelu suomalaisesta paikannimistöstä kiinnostuneiden tutkijoiden ja suuren yleisön käytettäväksi. Nimistöä voi tarkastella kartoilla, datana ja tilastollisesti. Nykyisten karttapohjien ohella voi käyttää myös historiallisia luovutetun Karjalan karttoja ja 1900-luvun vaihteen venäläisiä eli Venäjän armeijan 1800–1900-luvulla laatimia Etelä-Suomen karttoja.

Järjestelmä perustuu (Kotus) digitoimaan , johon on kerätty kansalaisilta 2,3 miljoonaa paikannimitietoa yli sadan vuoden aikana, sekä Maanmittauslaitoksen 800 000 nimeä sisältävään . Nämä linkittyvät toisiinsa paikkatyyppien ja koordinaattitiedon kautta. Lisäksi järjestelmään on liitetty -palvelun luovutetun Karjalan karttojen yli 30 000 paikkaa ja yhdysvaltalaisen Getty-säätiön historiallisten paikkojen (TGN), yli 4,1 miljoonaa paikannimeä.

Professori, nimistöntutkija mukaan Nimisampo on kaikille nimistä kiinnostuneille monipuolinen työkalu, jonka avulla voi selvittää vaikka oman kotipaikkansa tai -sukunsa nimien esiintymistä Suomen kartalla. Nimistöntutkijalle Nimisampo on monipuolinen ja uusia mahdollisuuksia avaava työpöytä: jättiläismäisiä paikannimiaineistoja voi digitoituna hyödyntää tutkimuksessa avoimena datana.

– Nimistöntutkimuksessa Nimisampo tarjoaa uusia näkymiä esimerkiksi paikannimien variaation tutkimukseen, kun eri aineistolähteiden nimiä voi verrata keskenään ja selvittää vaikkapa sitä, onko samalla paikalla eri aineistoissa eri nimiä, Terhi Ainiala kertoo.

Nimisampo on taottu Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden yhteistyössä Aalto-yliopiston semanttisen webin teknologian tutkijoiden kanssa.

– Tässä on hyvä esimerkki humanististen ja teknisten alojen tutkijoiden välisestä yhteistyöstä, jota Heldig-keskus pyrkii edistämään, sanoo hankkeen vetäjä, Heldig-keskuksen johtaja ja Aalto-yliopiston professori Eero Hyvönen.

Nimisammon data on saatavilla avoimesti -palvelun kautta. Projektin rahoitti Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan .

Nimisampo julkistetaan avoimessa seminaarissa 1.2.2019, Helsingin yliopiston Think Loungessa (2. kerros) Helsingissä.

                                                                                                            

Lisätietoa:

(1.2.2019 alkaen)



Professori Eero Hyvönen, Helsingin yliopisto (Heldig) ja Aalto-yliopisto, p. 050 3841618,

Professori Terhi Ainiala, Helsingin yliopisto, p. 050 3185251,