Muumien ja suomalaisten elämä on ihanasti vapaata, sanoo Japanin ja Suomen väliin kulttuurista siltaa rakentava Keiko Morishita

Keiko Morishitan verkkotekstit suomalaisten setämiesten harrastuksista tavoittivat Japanissa jopa miljoona lukijaa päivässä. Morishita syvensi Suomen tuntemustaan opiskelemalla teatteritiedettä ja kieltä yliopistossa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2023.

Kaksikymppinen opiskelija kaipasi hengähdystaukoa. Yliopisto ja koko japanilainen yhteiskunta tuntui tukalan kilpailulliselta 1990-luvun alussa. Keiko Morishita meni tokiolaiseen kirjastoon lukeakseen lapsuudestaan tuttuja kirjoja — ne toisivat lohtua. Käteen osuivat kuitenkin Tove Janssonin muumikirjat.

— Ne kolahtivat täysin, Morishita kertoo.

Muumien vapaa elämä oli kaukana japanilaisen yhteiskunnan muoteista.

— Oman elämän rehellinen eläminen vaikutti kauniilta ja houkuttelevalta. Mietin, miten tällainen kirjallisuus oli mahdollista sotien jälkeisessä maailmassa. Halusin tutustua kulttuuriin ja yhteiskuntaan, jossa muumit ovat syntyneet.

Syksyllä 1994 Morishita matkusti Suomeen tositarkoituksella. Ensimmäiset kolme kuukautta hän opiskeli Otavan opistossa Mikkelin kupeessa suomen kieltä ja kulttuuria.

— Luotin suomalaisiin alusta saakka. Halusin kokeilla kaikkea — avantouintiakin.

Elettiin laman ja suurtyöttömyyden aikaa, mutta sitä Morishita ei huomannut.

— Tosin silloin suomalaiset eivät juuri hymyilleet. Japanissa hymyillään melkein koko ajan. Oli uusi kokemus, että ihmiset lähestyvät totisina ja silti auttavat esimerkiksi kantamaan laukkua.

Muumiaiheinen tutkimus jäi kesken

Suomalaiseen kulttuuriin tutustuminen jatkui Helsingin yliopistossa, jonne Morishita pääsi opiskelemaan teatteritiedettä. Teatterin lisäksi hän paneutui suomalaiseen kirjallisuuteen, taidehistoriaan, taiteeseen, musiikkiin ja performansseihin. Morishita ahmi tietoa innokkaasti ja sai hyviä ystäviä.

— Kun kävin professorin luona ensimmäisen kerran, hän pyysi kutsumaan itseään etunimellä. Se oli minulle iso asia.

Oma tutkimustyö ei sen sijaan edennyt yrityksistä huolimatta. Morishita suunnitteli muumiaiheista pro gradu -tutkielmaa.

— Länsimainen akateeminen lähestymistapa oli hieman erilainen kuin mihin olin tottunut. En löytänyt mitään hyvää tapaa tutkia muumeja. Pelkäsin, että pilkon muumit palasiksi.

Tarkan analyysin sijasta Morishita halusi laajentaa näkemystään muumeista ja jakaa sitä toisten kanssa.

— Siksi jätin tutkimuksen kesken ja jatkoin omalla tavallani.

Morishita alkoi kirjoittaa freelancerina japanilaisille lehdille Suomesta kertovia juttuja. Hän on kääntänyt japaniksi uusia muumikuvakirjoja sekä Boel Westinin kirjoittaman Tove Janssonin elämäkerran.

Helsinkiin sijoittuvasta elokuvasta tuli menestys

Morishita on tehnyt Suomea monin tavoin tunnetuksi Japanissa. Käännekohta oli Naoko Ogigamin ohjaama, Helsinkiin sijoittuva draamaelokuva Ruokala Lokki (2006), jossa Morishita toimi tuottajana ja koordinaattorina. Elokuvasta tuli Japanissa suurmenestys.

— Sen jälkeen Suomi erottui enemmän muista Pohjoismaista ja siihen haluttiin tutustua lisää. Samaan aikaan myös lanseerattiin Marimekkoa Japaniin.

Morishitallakin alkoi olla entistä enemmän töitä paitsi kääntäjänä ja toimittajana myös mediakoordinaattorina ja turistiryhmien vetäjänä. Suomessa on kuvattu japanilaisia tv-ohjelmia, joskus tv-mainoksiakin, ja japanilaisissa lehdissä kirjoitellaan Suomesta säännöllisesti.

— Myös suomalainen sauna on nykyään todella suosittu.

Muumit ja Tove Jansson ovat jatkuvasti olleet Morishitan työnkuvassa mukana. Tärkeä saavutus oli Kanerva Cederströmin ja Riikka Tannerin ohjaamien Tove Jansson -dokumenttien vieminen Japaniin. Dokumenttielokuvat Matkalla Toven kanssa, Haru — yksinäisten saari ja Tove ja Tooti Euroopassa perustuvat taidegraafikko Tuulikki Pietilän kaitafilmikameralla kuvaamaan materiaaliin.

— Ihastuin trilogiaan heti nähtyäni sen ja unelmoin melkein 20 vuotta, että jonain päivänä haluan näyttää sen japanilaisille. Toven syntymän 100-vuotisjuhlavuonna 2014 se toteutui. Vastaanotto oli todella hyvä.

Morishitan mukaan vasta tuolloin Tove Janssonin nimi alkoi tulla Japanissa laajemmin esille. Mielikuvat tarkentuivat.

— Häntä oli pidetty 1990-luvulla yksinäisenä taiteilijana, joka rakastaa olla yksin hiljaa. Mutta hän eli todella hauskaa ja rehellisesti omaa elämää. Halusin näyttää sitä elämäniloa. Dokumenttitrilogia sopi siihen täydellisesti, Morishita iloitsee.

Suomalaisilla on omat jutut

Käännösurakoistaan haastavimmaksi Morishita mainitsee Peter von Baghin kirjoittaman Aki Kaurismäki -elämäkerran (2006) japanintamisen.

— Se oli kielellisesti todella vaikea, mutta nautin siitä. Painonikin lisääntyi, kun en malttanut lähteä ulos kääntämisen lomassa, ja kielimaailmani muuttui petervonbaghmaiseksi, Morishita nauraa.

Morishita on itse kirjoittanut japanilaisille suunnatun kirjan Kuinka tulla suomalaisen setämiehen kaltaiseksi (2015). Idea syntyi, kun japanilainen kulttuurivaikuttaja Shigesato Itoi pyysi kertomaan jotakin suomalaisista. Morishita jutteli muun ohessa keski-ikäisten suomalaismiesten harrastuksista. Itoi innostui ja pyysi kertomaan lisää ja lisää.

— Melkein kaikilla suomalaisilla on jokin oma juttu: yhdellä kalastus, toisella hanurit, joku rakentaa tontilleen koko ajan lisää mökkejä. Japanissakin naisilla on omia juttuja, mutta miehillä hyvin vähän, Morishita taustoittaa.

Yhdenmukaisuuden paine on Morishitan mukaan japanilaismiehillä kova. Viisikymppiset miehetkin lukevat muotilehtiä, jotteivät tekisi pukeutumisessa virheitä. Suomalaismiehillä on yksilöllisemmät tyylit ja olemisen tavat.

Morishita alkoi kirjoittaa japanilaiselle nettisivustolle juttuja suomalaisten setämiesten harrastuksista. Ne tavoittivat jopa miljoona kävijää päivässä. Kirja syntyi näiden tarinoiden pohjalta japanilaisen kustantajan ehdotuksesta.

Töölön Martoissa Morishita oppi, ettei ohjeita tarvitse seurata orjallisesti

Myös sittemmin eroon päätynyt avioliitto suomalaismiehen kanssa opetti Morishitalle paljon suomalaisuudesta. Kun Ruokala Lokki -filmin kuvausten aikaan Morishita oli paljon poissa kotoa, mies hoiti kotityöt. Tätä Morishitan japanilaiset ystävät ihmetellen ihastelivat.

— Itse en pitänyt sitä niin erikoisena vaan aika luonnollisena. Olin jo oppinut suomalaista ajattelua.

Hankala oli sen sijaan tottua siihen, että kotona tehtiin pieniä remonttihommia lähes jatkuvasti asumisen lomassa.

— Huomasin kyllä, että se on Suomessa aika yleistä ja ihmiset nauttivatkin siitä.

Riitojen yhteydessä mies saattoi lähteä metsäkävelylle, vaikka Morishita olisi halunnut vielä keskustella.

— Nykyään ymmärrän asian. Muumimammakin tekee samoin, ja nyt saatan itsekin lähteä kävelylle, jos ei ole hyvä olla muiden kanssa.

Suomalainen ruokakin kiinnostaa Morishitaa. Hän liittyi taannoin Töölön Martat -yhdistykseen ja lähti marttojen ruokakurssille.

— Se oli minulle myös mielenkiintoinen kulttuuripaikka.

Aluksi Morishita stressasi, tekeekö varmasti kaiken täsmälleen ohjeiden mukaan. Suomalaisilta hän oppi, ettei ohjeita tarvitse aina noudattaa orjallisesti.

— Japanissa piti tehdä juuri oikealla tavalla. Täällä saa tehdä oman maun ja tyylin mukaan.

Myös suomalaisten vieraanvaraisuus saa Morishitalta tunnustusta.

— Japanilaisten vieraanvaraisuus perustuu kohteliaisuuteen, mutta suomalaiset isännät aterioivat ja viettävät aikaa yhdessä vieraiden kanssa. Se on mukavaa. Asenne on, että syödään — ei että syökää.

Japanilaisena on vaikeaa käsitellä japanilaisuutta

Niin paljon kuin Morishita suomalaista kulttuuria ylistääkin, Japanikin on hänelle edelleen rakas. Hän vierailee siellä työasioissa tämän tästä ja keväisin lähtee sinne siitepölyä pakoon.

Viime keväänä Morishita asui ensimmäistä kertaa Asakusassa, Tokion vanhassa osassa. Kulttuurielämys antoi jotakin aivan uutta.

— Joka aamu kuuluu katuharjan ääniä, ihmiset huolehtivat toisistaan ja boomerit kokoontuvat iltapäivällä yleisessä kylpylässä, joka on vähän kuin sauna Suomessa. Näkemykseni Japanista muuttui hieman, aiemmat kokemukseni olivat liian kilpailupainotteisia.

Morishita on uurastanut tehdäkseen suomalaista kulttuuria tunnetuksi Japanissa. Voisiko hän ajatella myös tuovansa Japani-tietoutta suomalaisille?

— On vaikea käsitellä japanilaisena japanilaisuutta. Välillä kyllä mietin, että olisi kiva näyttää, millaisia hienoja maisemia ja hauskoja tapoja Japanista löytyy. Ehkä pikkuhiljaa, Keiko Morishita puntaroi. 

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.

Keiko Morishita

SYNTYNYT
1969 Mien prefektuurissa Etelä-Japanissa.

OPINNOT
Nihon taideyliopisto, Tokio: sotien jälkeinen taide, etenkin avantgarde ja butō-tanssitaide. Helsingin yliopisto: teatteritiede, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri.

TYÖT
Toimittaja, kääntäjä, mediakoordinaattori. Punaisena lankana suomalaisen kulttuurin tunnetuksi tekeminen Japanissa.

HARRASTUKSET
Talviuinti ilman saunaa, zumba, korvapuustien leivonta, saaristo. ”Ja suomalaiset — voidaanko kutsua harrastukseksi? Rakastan niin paljon!”

VAIKUTTAVIN MUUMIKIRJA
Taikurin hattu. ”Se oli elämäni kohtalo, se toi minut Suomeen.”

MITÄ MENEILLÄÄN?
”Teen valokuvaaja Takashi Homman kanssa japanilaisille pientä kirjaa suomalaisesta saaristosta.”