Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2023.
Ilmi Villacís työskentelee Helsingin Töölössä kirjahyllyjen ympäröimänä. Elokuussa aloittanut Suomen kirjailijaliiton toiminnanjohtaja tuntee painavan vastuun.
Kaunokirjailijoiden ammatillisella ja aatteellisella järjestöllä on pitkä historia vuodesta 1897, jolloin ensimmäisiä jäseniä olivat muun muassa Hilja Haahti, Ilmari Kianto, Eino Leino ja Maila Talvio.
— Vaikka olin vuosia Lukukeskuksessa töissä, minulle tuli yllätyksenä, millaisia haasteita kirjailijoilla on. Meillä on huoli kirjailijoista: heidän pitäisi voida keskittyä kirjoittamiseen.
Kirjailijaliitto on kahden johdon järjestö: Villacís on toiminnanjohtaja ja kirjailija Ville Hytösestä tuli vastikään puheenjohtaja.
Hiljattain Villacís kaipasi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan Suomeen kirjallisuuspoliittista ohjelmaa. Se on kirja-alan järjestöjen yhteinen ehdotus. Kirjailijaliitto haluaisi kaikki tahot saman pöydän ääreen miettimään, miten kirjailijoiden työoloja voidaan parantaa.
Julkinen rahoitus on tärkeää, samoin apurahat, joista moni saa ison osan elannostaan. Iso kysymys on myös sosiaali- ja eläketurva.
Kirjailija saa äänikirjojen tuotosta rippeet
Käynnissä on lukemisen murros — tai kirjoista nauttimisen murros. Lukeminen on tilastojen mukaan vähentynyt ja erityisen suuri muutos on nuorten lukemisessa.
Äänikirjojen suosio sen sijaan kasvaa. Moni, joka kuuntelee mielellään, ei lukisi läheskään yhtä paljon.
Kirjallisuudesta nauttimisen näkökulmasta kehitys on myönteistä. Kirjailija kuitenkin saa äänikirjojen tuotosta murto-osan siitä mitä painetuista kirjoista.
Villacís toivoo yhteistyötä kustantajien kanssa. Kirjailijan osuuden muodostumisesta äänikirjatuotannossa pitää saada läpinäkyvää, toiminnanjohtaja painottaa.
— Äänikirjat ovat tulleet niin nopeasti, että ei ole mietitty ihan loppuun asti, miten markkinat rakentuvat. Palveluiden hinta on muodostunut alhaiseksi, Villacís sanoo.
14-vuotias taisi kirjallisuusklassikot ja rynnäkkökiväärin
Villacís kasvoi kansansoittimien keskellä Tartossa, Virossa. Isoisä ja isä toimivat kansanmusiikin lähettiläinä: he kehittivät perinnesoittimia ja veivät musiikkiperinnettä eteenpäin.
— Meillä oli kotona kymmeniä soittimia. Niitä oli tehty eläinten nahoista ja hevosen jouhista ja kodin esineistä. Oli kanteleita, jousisoittimia, puhallinsoittimia.
Vanhemmat erosivat, ja äiti meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Ilmi täytti 14 vuonna 1983, jolloin hän muutti äidin kanssa Kuopioon. Hän ei osannut sanaakaan suomea.
— Kukaan luokkakavereistani ei tiennyt Virosta paljon mitään, ja minua haukuttiin ryssäksi.
Matematiikassa hän oli monta vuotta luokkatovereita edellä. Ilmi oli myös lukenut huomattavasti enemmän kuin muut. Virossa luettiin maailmankirjallisuuden klassikoita jo alakoulussa ja opeteltiin Puškinin runoja ulkoa.
— Toki Viron koulussa oli propagandaa: sotaopetuksessa opettelin 10-vuotiaana kokoamaan kalashnikovia ja juoksemaan kaasunaamari päässä pommisuojaan.
Elämä helpottui, kun Villacís pääsi ensin ”luovaan kuplaan” Kuopion musiikkilukion tanssilinjalle ja sitten Helsinkiin muuton jälkeen ilmaisutaitoa painottavaan Kallion lukioon.
Neuvostoliitto natisi liitoksistaan. Viroon matkustaminen helpottui.
— Mummon luokse Tarttoon ei aiemmin voinut mennä kuin salaa, sillä se oli sotilasaluetta. Piti mennä taksilla, mutta maksuksi kävivät sukkahousut.
Lukiolaisena hän järjesti rock-matkoja Viroon ja vei toiseen kotimaahansa suomalaisia bändejä. Muun muassa Pelle Miljoona oli mukana yhdellä nuorten reissulla.
— Se oli todella kiinnostavaa punk-aikaa, ja sieltä on jäänyt hyviä suhteita.
Neuvostoliitto hajosi ja omat juuret löytyivät
Kodin kansanperinnetausta vaikutti siihen, että Villacís valitsi Helsingin yliopistossa folkloristiikan opinnot. Laulava vallankumous merkitsi Baltiassa uudelleenitsenäistymisen huumaa. Virosta alkoi tulla opiskelijoita Helsinkiin.
Villacís toimi virolaisten ylioppilaiden yhdistyksen puheenjohtajana ja työskenteli Viron lähetystössä. Hän oli Tallinnassa silloin kun Neuvostoliiton tankit yrittivät pysäyttää Baltian vapautumisen. Ihmiset toimivat kilpinä ja suojelivat radio- ja televisioasemia.
— Se oli huimaa. Kun Neuvostoliitto hajosi, Viro avautui minullekin ihan eri tavalla ja löysin uudelleen omat juureni siellä.
Villacísta on myöhemmin kiehtonut kirjailija, poliitikko Hella Wuolijoen (1886–1954) elämä. Wuolijoki tuli Virosta Helsinkiin Aleksanterin yliopistoon aikana, jolloin naiset eivät voineet opiskella Virossa. Hän opiskeli samaa alaa kuin Villacís.
Itsenäistymisen jälkeen Virosta tuli paljon ihmisiä Suomeen. Ennakkoluulojen vuoksi omaa taustaa piti usein hieman peitellä. Villacís lähti ensin töihin Viron ulkoministeriöön ja toimi sen jälkeen Suomen suurlähetystössä Tallinnassa kulttuuri- ja lehdistöneuvoksena.
— Siinä tuli jännä identiteetin jakautuminen, kun olin omassa synnyinmaassani edustamassa Suomea suomalaisena.
On hänellä kolmaskin henkinen koti: Ecuador. Viron ulkoministeriössä työskennellessään hän tapasi ecuadorilaisen miehen, tulevan lapsensa isän, josta hän on sittemmin eronnut. Avioliitosta jäi ecuadorilainen sukunimi.
— Ecuador ja Viro ovat molemmat oman maanosansa pienokaisia, historian saatossa sorrettuja ja kovia kokeneita.
Muutama vuosi sitten äitinsä kuoleman jälkeen Villacís tarvitsi irtiottoa. Hän matkusti vapaaehtoistyöhön ecuadorilaiseen orpokotiin ja oli maassa kuin kotonaan.
Suullinen kerronta on vahvistunut ja kirjallinen eriytynyt
Työssään Villacís toimii kirjallisuuden parissa, mutta folkloristina häntä on kiehtonut suullinen kerrontaperinne.
— Graduni koski suullista perinnettä digitaalisessa ympäristössä. Se oli aika uraauurtavaa silloin.
Elämme uutta suullisen tarinoinnin aikaa. Nuoret omaksuvat tietoa ja kulttuuria videoiden kautta: somevaikuttajat ovat suullisen kerrontaperinteen jatkajia. Villacís pohtii, että ehkä aiheesta syntyy vielä joskus väitöskirja.
— Olisi todella kiinnostavaa tutkia, miten tieto ja tarinat siirtyvät teknisen välineen avulla mutta puheen keinoin.
Monet keinoista ovat samoja, joita on käytetty vuosisatoja: kommunikoidaan kuvien, liikkumisen, äänen ja eleiden välityksellä. Kirjallinen perinne taas on eriytymässä jälleen koulutetun väen kulttuuriksi.
— Alkaa olla etuoikeus, että pystyy lukemaan korkeatasoista kirjallisuutta. Jokainen suomalainen ei pysty siihen.
Ennen Kirjailijaliittoa Villacís työskenteli Lukukeskuksessa edistämässä suomalaisten lukuintoa. Nuoret näkevät ja lukevat paljon tekstejä, mutta keskittyneen lukemisen taito heikkenee. Samalla heikkenee kokonaisuuden hahmottaminen ja kielen nyanssien ymmärtäminen.
Kodin kulttuuri on isompi tekijä kuin taloudellinen tilanne
Lukutaitoon ja lukuintoon heijastuu ihmisen taloudellinen asema, mutta ennen kaikkea kodin kulttuuri ja asenteet.
— Itse olen kotoisin paikasta, jossa kenelläkään ei ollut mitään, Villacís sanoo.
Joka kodissa oli kuitenkin kirjahylly, ja virolaisissa työläiskodeissakin luettiin.
— Kun tulimme äidin kanssa Suomeen, meillä oli mukana kaksi matkalaukkua. Toinen oli lähes täynnä kirjoja.
Yksi Villacisín tärkeistä lukukokemuksista on ollut Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Viimeksi vaikutuksen teki Maria Turtschaninoffin Suomaa. 11–vuotiaana hän tylsänä kesäloman hetkenä löysi mummon hyllystä Seitsemän veljestä viroksi.
— Minusta se oli tosi kiva kirja. En tiedä, olisiko se tuntunut erilaiselta, jos olisin lukenut sen täällä pakollisena.
Ilmi Villacís on toiveikas nuorten suhteen. Monet tykkäävät itse kirjoittaa. Hyviä kirjoja on tarjolla valtavasti. Hän toivoo, että nuoret näkisivät kirjailijoita enemmän omissa kanavissaan ja tapahtumissaan. Sillä on uskomaton vaikutus.
— Kirjailijoiden kouluvierailuilla lapset ja nuoret innostuvat poikkeuksetta. Monet ovat ihmeissään: ihan oikea ihminen on kirjoittanut tämän kirjan.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.