Millaisella kielellä porvarit ilmaisivat itseään 1800-luvun Helsingissä? Tätä kysymystä selvittää Helsingin yliopiston uusi pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl. Hän kuuluu tutkimusryhmään, jolla on lähdeaineistona panimonomistaja Nikolai Sinebrychoffin kirjeenvaihto.
— Kiinnostavaa on esimerkiksi minä-sanaa (jag) ympäröivät muotoilut, eli se mitä jag kirjeessä tekee ja mihin hän joutuu mukaan. Tutkin sanavarannon kautta, millaisista asioista Sinebrychoff kirjoittaa kenellekin ja mitä se kertoo hänestä ja hänen suhteestaan kirjeiden saajiin. Kenen kanssa hän oli läheinen, ja miten tämä näkyy sanavalinnoissa.
Toinen kiinnostava asia ovat vaatimukset.
— Kun Sinebrychoff kirjoittaa pyytävänsä (önskar) jotain, kyse on aika tiukasta vaatimuksesta, jota hän selvästi odottaa toteltavan. Ystäville pyynnöt esitetään toiveina (hoppas), missä on selvästi kepeämpi sävy.
Forsskåhlin toinen tutkimushanke käsittelee Suomen demokratian syntyhistoriaa analysoimalla kansalaisten viranomaisille kirjoittamien anomusten kieltä vuosilta 1810–1910. Hän ei silti ole kiinnostunut ainoastaan historiallisista teksteistä.
Slangitutkijana aloittanut professori seuraa myös elävän suomenruotsin kehitystä Kotimaisten kielten keskuksen ruotsin kielen lautakunnan puheenjohtajana.
— Jos Kotuksen tutkijoita ajattelee kielipoliiseina, minut voidaan ehkä nähdä kielipoliisipäällikkönä, Forsskåhl naurahtaa.
Suomenruotsin kehityksessä keskeinen kysymys on se, kuinka paljon kieli saa erkaantua Ruotsissa puhuttavasta ruotsista.
"Uhrimieliala ei auta ketään, eikä pidä kieltä elävänä."
— Suomenruotsi on usein epämuodollista ja ottaa paljon vaikutteita esimerkiksi slangista. Tämä voi vaikuttaa näin puhuvan ihmisen kykyyn tulla ymmärretyksi Ruotsissa – siellä yhteiskunta ja slangi ovat erilaisia kuin Suomessa.
Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret, joista monet pitävät coolimpana puhua suomea tai englantia. Näin ruotsi jää heikommaksi.
Kokonaisuutena suomenruotsin tilanne on Forsskåhlista silti hyvä. Tarvitaan vain rohkeutta.
— Suomenruotsalaisten pitäisi uskaltautua ulos kuplasta ja lopettaa ajattelu itsestä vähemmistönä. Uhrimieliala ei auta ketään, eikä pidä kieltä elävänä.