Paljonko maailmassa on kieliä? 7 000 ja 23. Siinä tärkeimmät luvut, kun ynnätään maailman kielien määrää.
Niistä suurempi on maailmassa puhuttujen kielien summittainen määrä. Sellaisten kuin dido, alasaksi, jagnobi, nukuoro tai okolod. Tarkan määrän sanominen on mahdotonta, koska se riippuu aina siitä, milloin murre lasketaan omaksi kielekseen. Esimerkiksi Pohjois-Ruotsin meänkieli on laskettu omaksi kielekseen vasta vuodesta 2000 alkaen.
Suurin osa maailmassa puhutuista kielistä on kuitenkin hyvin pieniä: valtavalla osalla kielistä puhujien määrä lasketaan sadoissa tai kymmenissä. Tai sama hienommin: maailmassa puhuttujen kielten mediaanipuhujamäärä on vain 7 500.
Toisessa päässä ovat maailman valtakielet, sellaiset jättiläiset kuin kiina, espanja, englanti ja arabia. Tästä pääsemme toiseen tärkeään lukuun: 23 kieltä kattaa puolet maailman väestöstä. Eikä niiden asema ole horjumassa, päinvastoin.
— Jos 1900-lukua on pidetty kielten häviämisen aikakautena, 2000-lukua voisi kuvata tuhon ajaksi, toteaa suomalais-ugrilaisen kielten professori Riho Grünthal.
Hän arvioi, että nyt puhutuista kielistä vain 10–15 prosenttia siirtyy nykyisiltä puhujiltaan seuraavalle sukupolvelle. Tämä arvio tarkoittaisi, että sadan vuoden aikana maailmassa puhuttujen kielten määrä romahtaisi alle tuhanteen.
Mistä kielten katoaminen johtuu?
— Kyse on vallasta. Pienet kielet ovat vähemmistöjen kieliä. Niitä ei pidetä tärkeinä. Ja koska valtaväestö ei opiskele vähemmistön kieltä, sitä ei voi käyttää kuin kotona, sanoo kielten katoamista tutkinut kielitieteilijä Annika Pasanen.
Kielten kannalta erityisen tuhoisaksi ajatukseksi ovat muodostuneet kansallisvaltiot, joiden peruspilareihin usein kuuluu yksi kieli, joka yhdistää kansaa.
— Euroopassa yksi kieli, yksi valtio -ajattelu oli pitkään ideologista valtavirtaa. Se on myös johtanut ihmisten kielitaidon romahtamiseen. Nykyään on ihan tyypillistä osata vain yhtä tai kahta kieltä. Historiallisesti kieliä on osattu paljon enemmän, Günthal huomauttaa.
Kyse on toisinaan myös käytännöllisten ratkaisujen seuraamuksista. Siirtomaa-ajan Afrikassa vähemmistökielet jätettiin rauhaan, mutta itsenäistymisen jälkeen entisten isäntien kielestä tehtiin yleensä ainoa virallinen kieli, kun muutakaan yhteistä kieltä ei ollut.
Toinen syy on alkuperäiskansojen elämäntyylin katoaminen. Maailman kielirikkain maa on Papua-Uusi-Guinea, jossa tunnetaan noin 840 kieltä. Indonesiassa kieliä on yli 700 ja Nigeriassa yli 500.
Kun vanhat heimoyhteisöt otetaan yhä tiukemmin mukaan ympäröivään yhteiskuntaan, ne tarvitsevat valtaväestön kieltä pärjätäkseen. Samalla oman kielen merkitys arjessa vähenee.
— Usein kuulee pienten kielten puhujien itsekin sanovan, ettei heidän kielensä sovi kaupunkeihin tai järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Tämä on väärin. Kielet ovat mukautuvia, Pasanen painottaa.
Mitä kadosta seuraa?
Pitääkö kielten katoamisesta huolestua? Onhan kieliä syntynyt ja kuollut kautta maailmanhistorian.
— Kysymys on maailman kulttuuriperinnöstä. Jokainen kieli kuvaa omaa synnyinympäristöään ja yhteisöään. Kun kieli menetetään, menetetään pala kulttuuria. Se on surullista, Grünthal sanoo.
Kielten tuhoutuminen on siis yhtä ”luonnollista” kuin lajiston tuhoutuminen luonnossa. Nyt käynnissä oleva kielten tuho on maailmanhistoriassa täysin poikkeuksellinen ja tietoisin valinnoin aiheutettu.
— Kyse on lopulta siitä, että ihmiset opiskelevat ja puhuvat kieliä, joiden he kokevat olevan itselleen hyödyllisiä. Jos pienten kielten katoaminen haluttaisiin estää, niiden osaamisesta pitäisi tehdä kannattavaa. Ihminen on kuitenkin usein laiska, eikä opiskele useita kieliä, jos pärjää yhdellä, Grünthal toteaa.
Kuinka iso kielen pitää olla selviytyäkseen? Entä minkä kokoinen kieli on ylipäänsä mahdollista säilyttää? Kielistä kirjoittanut maantieteilijä Jared Diamond totesi viime vuonna Yliopisto-lehden haastattelussa pitävänsä pienimpänä elinkelpoisena kielenä Färsaarten kieltä. Fäärillä on yli 50 000 puhujaa, vahva yhteisö ja valtion tuki.
Maailman mittakaavassa 50 000 puhujan kieli on kuitenkin melko suuri. Kielten selvä enemmistö on paljon pienempiä.
Annika Pasanen ei pidä kielten lajittelusta elinkelpoisuuden mukaan.
— Luokittelu ei ole mielekästä, eikä edes eettistä. On tosiasia, että osa kielistä katoaa, mutta en lähtisi julistamaan millekään kuolemantuomiota.
Voiko pieniä kieliä pelastaa?
Hyvinkin pieneksi kutistunut kieli on pelastettavissa aktiivisin teoin. Kansainvälisesti kuuluisin esimerkki on heprea, joka oli satoja vuosia rituaalien kieli, kunnes Israel teki siitä kansalliskielensä ja palautti sen puhekieleksi. Nykyään hepreaa puhuvat miljoonat ihmiset.
Pasanen on tutkinut suurimman osa urastaan Pohjois-Lapin Inarinjärven ympäristössä puhuttavaa inarinsaamea. 1990-luvun alussa kieli näytti olevan henkitoreissaan — sitä käytti vain pari perhettä.
Inarinsaamelaiset kuitenkin aktivoituvat, ja yhteiskunnan tuella kieltä alettiin elvyttää systemaattisesti, varsinkin lasten keskuudessa. Kielipesä-päiväkoti osoittautui tärkeäksi juurruttajaksi kieleen ja kulttuuriin.
On myös hyvä tinkiä liiasta oikeakielisyydestä. Inarinsaameenkin on hyväksytty muualta kieleen tulleet vaikutteet. Nyt puhujia on noin 400, ja Pasanen pitää kehitystä hyvänä.
— Pienikin kieli voidaan pelastaa, jos tahtoa löytyy, hän huomauttaa.
Paljon on kiinni valtiovallan suhtautumisesta. Mutta jo yksilön tahto tekisi hyvää, Grünthal toteaa.
— Jos jokainen valtaväestön edustaja opettelisi yhden vähemmistökielen, se muuttaisi jo maailmaa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/04/18.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.