Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2025. Voit kuunnella sen äänijuttuna
"Miksi emme kiinnitä huomiota siihen, mitä muualla Venäjällä tapahtuu? Paljon muutakin on meneillään samaan aikaan, kun keskitymme sotaan", muistuttaa väitöskirjatutkija
"Vihreän siirtymän yhteydessä harvoin puhutaan Venäjästä. Muutos on kuitenkin käynnissä. Venäjällä korostetaan energiaa ja raaka-aineita.
Litiumia pidetään uutena öljynä. Venäjän suurin litiumesiintymä on Kuolan niemimaalla. Sen on ollut pakko kääntyä omiin luonnonvaroihin, koska litiumin tuonti Latinalaisesta Amerikasta puolittui pakotteiden vuoksi vuoden 2022 jälkeen.
Kolmozerskojen kaivoksessa litiumin louhintaa edistää metallijätti Nornickel yhteistyössä ydinvoimayhtiö Rosatomin kanssa. Nornickel on tunnettu siitä, ettei se tee yhteistyötä alkuperäiskansojen kanssa. Sen hankkeiden ympäristövaikutuksetkin ovat kyseenalaisia", Ollila kertoo,
Litium ja valta solmiutuvat toisiinsa
"Yhtiöillä on valtavasti valtaa, ja ne ovat lähellä valtiovaltaa. Ulospäin ne viestivät tekevänsä yhteistyötä alkuperäiskansojen ja poronhoitajien kanssa ja kertovat käyneensä useita paikallistason neuvotteluita.
Niiden verkkosivuilla on lueteltu länsimaalaisilta kuulostavia työkaluja: oikeudenmukaiset prosessit, ympäristö- ja kulttuurihistoriallisten selvitysten tekeminen.
Samaan aikaan Venäjä on hylännyt ihmisoikeusjärjestöt ja leimannut vähemmistöjen edustajia ulkomaisiksi agenteiksi. Viime vuonna maan oikeusministeriö merkitsi useita alkuperäiskansojen organisaatioita sekä paikallisia etnisten ryhmien toimijoita ääriliikkeiksi.
Yritän selvittää, minkä takia yhtiöt viestivät näin. Mitä tässä on takana? Jos lähemmin tarkastelee, eivät ne kestävän kehityksen ja yhteistyön prosessit ole niin mahtavia kuin yhtiöt antavat ymmärtää.
Ajattelen, että tämä liittyy globaaliin valtapeliin. Litium on äärimmäisen tärkeä tulevaisuuden teknologioissa ja sen markkinat kasvavat räjähdysmäisesti. Näillä mielikuvilla yritetään ehkä luoda illuusiota siitä, että alkuperäiskansoja kuunnellaan, jotta ihmiset eivät nousisi tulevia kaivoshankkeita vastaan", Ollila miettii.
Sodan alkupäivät Murmanskissa
"Kuolan niemimaalle en ole päässyt vuoden 2022 jälkeen.
Hakeuduin vaihtoon Venäjälle, jotta pääsisin luomaan kontakteja alkuperäiskansoihin. Ajatuksenani oli tehdä osallistavaa tutkimusta yhteisön lähtökohdista. Asuin Pietarissa helmikuussa 2022 ja olin varannut ensimmäisen matkani Kuolan alueelle, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Ilmapiiri oli hämmentävä. Pietari oli piinaavan hiljainen. Kaikki tiesivät mitä oli tapahtunut.
Muutama päivä sodan alkamisen jälkeen matkustin ystävieni kanssa Murmanskiin. Aika ei sallinut sitä, että olisin lähtenyt kauemmas esittäytymään, että hei olen tällainen helsinkiläinen tutkija.
Matka oli tunteiden vuoristorata. Sota herätti epätietoisuutta ja varovaisuutta. Pankkikortitkin lakkasivat toimimasta. Oli ristiriitaista olla sotaa käyvässä maassa. Välillä tuntui, että oli pakko päästä pois, vaikka oli mielenkiintoista havainnoida kaikkea.
Maaliskuussa palasin Suomeen äitini kehotuksesta. Sain yhden viimeisimmistä paikoista junaan. Kaikki jäi kesken."
Oman suvun evakot ja sotavangit
"Aloitin venäjän kielen opiskelun vuonna 2019. Olin tehnyt sitä ennen Malmössä kanditutkielman Suomessa asuvien paperittomien siirtolaisten oikeuksista. Ruotsissa ei voinut kuitenkaan opiskella venäjää, joten tulin Helsinkiin.
Olin aina halunnut opiskella venäjää. Perheelläni on evakkotausta Paanajärveltä, Kuusamon toiselta puolelta. Isoisoisäni vietiin sotavankina työleirille. Halusin tietää lisää Venäjästä ja vallankäytöstä. Siitä alkoi henkilökohtainen Venäjä-matkani.
Kieliopinnoissa tutustuin arktisiin asioihin ja huomasin, että alkuperäiskansojen oikeuksissa on paljon samaa kuin maahanmuutossa, johon olin perehtynyt.
Tein graduni kuolansaamelaisten oikeuksista. Venäjän taitoni ei ole täydellinen, mutta pystyin tekemään suurimman osan haastatteluistani venäjäksi.
Maisterintutkinnon jälkeen kysyin kontakteiltani, että mitä te haluaisitte, jos jatkaisin tutkimusta. Yksi aihe nousi selvästi: alkuperäiskansojen mailla olevat kaivannaiset. Koin, että se liittyy vihreään siirtymään."
Kanadassa ja Saamenmaalla
"Tutkimuksen tekeminen on ollut vaikeaa. Olen joutunut miettimään eettisyyttä ja riskejä, kun kohteena ovat vähemmistöt.
Vaikka Venäjälle ei nyt pääse, media-alustoilta saa yhä tietoa. Netissäkin on paljon materiaalia kaivannaisteollisuudesta, kun sitä jaksaa etsiä. Olen myös saanut luotua sähköpostitse kontakteja.
Olen miettinyt paljon, mikä tutkija olen. Tutkin valtaa. Konferensseissa olen Venäjä-tutkija mutta olen myös ympäristötutkija. En kuulu alkuperäiskansaan. Siksi kysyn aina itseltäni: kuka minä olen tätä tekemään? Yritän selvittää, miten alkuperäiskansoista voi puhua turvallisesti.
Viimevuotisen rahoituksen turvin pääsin matkustamaan Kanadaan ja Saamenmaalle. Käänteentekevää oli löytää ihmisiä, jotka tekevät samoja asioita.
On ollut pakko pistää jalat maahan alkuperäiskansojen maille. Olen yrittänyt ymmärtää mitä kaivoksen tuleminen omille maille tarkoittaa. Kaupunkilaisilla ei ole samanlaista tunnesidettä maahan.
Sain Kanadasta ohjaustiimiini maantieteen emeritaprofessori Gail Fondahlin, joka on tehnyt elämäntyönsä Venäjän alkuperäiskansojen parissa. Olen onnekas, kun olen saanut ympärilleni ihmisiä, jotka muodostavat kollektiivin. Ilman heitä en varmaan pystyisi tähän."
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.