Millaisia sankareita Putin ja Zelenskyi ovat elokuvatutkijan silmin katsottuna?

Propagandan ei tarvitse olla johdonmukaista ollakseen toimivaa, professori Henry Bacon muistuttaa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2022.

Mitä universaalia poliittisten sankarihahmojen rakentamisessa on, elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon?

— Ihmisillä on tarve uskoa sankareihin. Vaihtelevassa määrin tämä tarve ylittää todellisuudentajumme. Sosiaaliset mediat toimivat vahvistavina tekijöinä kaiuttamalla tiettyjä meemejä sekä kollektiivisessa että yksilöllisissä tajunnoissa.

Minkälaisilta sankareilta Vladimir Putin ja Volodymyr Zelenskyi vaikuttavat?

— Putin ja Zelenskyi muodostavat herkullisen vastaparin. Yksi on vakooja, joka omaa egoaan tukeakseen on aloittanut brutaalin sodan ilmeisellä tavalla tekaistuin perustein. Toinen on komedianäyttelijä, josta tilanteen niin vaatiessa kuoriutui kaikkien hämmästykseksi sankaripresidentti.

Millaisia ulostuloja heiltä nähdään?

— Toinen hoitaa julkisuuskuvaansa kotikentällä pitämällä tiedotuksen tiukasti hallussaan viis välittäen maailman mielipiteestä. Toinen taas käyttää mediakokemuksensa täysimittaisesti hyväkseen maksimoidakseen näkyvyyteensä ja uskottavuutensa paitsi kotimaassaan myös läntisen maailman medioissa.

Sekä Zelenskyi että Putin ovat 170-senttisiä. Minkä verran koolla on merkitystä?

— Koolla ei ole väliä. Zelenskyi on onnistunut luomaan David ja Goljat -asetelman, jota hänen fyysinen olemuksensa erinomaisesti tukee. Tätä asetelmaa on edelleen vahvistanut Venäjän armeijan surkea suoritustaso.

— Keskustelukumppanien sijoittaminen absurdin pitkän pöydän vastakkaiseen päähän saa Putinin näyttämään naurettavalta isottelijalta.

Millaista sankaruutta Venäjällä voidaan nyt synnyttää?

— Samalla kun Venäjällä luodaan paralleelia suuren isänmaallisen sodan kanssa Ukrainan nykyjohdon leimaamiseksi natseiksi, täysimittaista sotaa ei ilmeisesti vieläkään saa kutsua sodaksi. Niinpä ei periaatteessa pitäisi olla sotasankareitakaan.

— Propagandan ei tarvitse olla johdonmukaista ollakseen vaikuttavaa. Suuri osa ihmisistä kuulee mitä haluaa, tässä tapauksessa esitystä oman kansan sankarillisuudesta.

Miten ikävät faktat heijastuvat sankaruuden käsityksiin?

— Varmasti säilyy suuri joukko niitä, jotka eivät lakkaa uskomasta sankariinsa tai johtajaansa. Koska sosiaalisten medioiden käyttö on usein hyvin tarkoitushakuista, nämä ihmiset löytävät aina tukea uskomuksilleen, joista luopuminen voisi johtaa vakavaan, jopa traumaattiseen identiteettikriisiin. Niinpä uskomukset kyseenalaistava tieto ei yksinkertaisesti rekisteröidy. Tämä problematiikka on kaikkien suurten yhteiskunnallisten ja poliittisten konfliktien ytimessä

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin. 

Asiantuntijamme vastaavat mieltä askarruttaviin arjen ongelmiin. Mistä aiheesta toivoisit tutkijan punnitun näkemyksen? Ehdota s-postitse: yliopisto-lehti@helsinki.fi