Arkkitehtuurikapina-ryhmä Facebookissa ihannoi 1950-luvun lähiöitä ja 1900-luvun alun jugendarkkitehtuuria. Kaupunkiestetiikan tutkija Sanna Lehtinen, ovatko arkkitehtien ja maallikoiden näkemykset kauniista erkaantuneet?
— Eroavaisuuksia on ollut aina, mutta keskustelu on kärjistynyt. Maallikoiden näkemys arkkitehtuurista on aina kiinni tässä hetkessä, mutta arkkitehdit suunnittelevat rakennuksia myös tulevia sukupolvia varten. Uusia rakennuksia ja asuinalueita on epäreilua arvioida ennen kuin elämä on asettunut niihin.
— Osa modernistisen arkkitehtuurin kritiikistä liittyy oikeistopopulistiseen ajatusmaailmaan, jossa pyritään palaamaan ”vanhoihin hyviin aikoihin”. Se on huolestuttavaa.
Miksi 1960-lukua edeltänyt arkkitehtuuri viehättää kansaa?
— Minulle ei tule mieleen yhtään laajamittaista tutkimusta, jossa ihmisiltä olisi kysytty, minkälaisesta arkkitehtuurista he pitävät.
— Ehkä 1950-luvusta on kulunut riittävästi aikaa, että olemme tottuneet sen ajan arkkitehtuuriin. Eihän esimerkiksi 1960-luvulla arvostettu jugendia, vaan sitä pidettiin tunkkaisena. Samanlaista arvonmuutosta on nyt tapahtumassa suhteessa 1970-luvun betonibrutalismiin.
Rakastuvatko kaupunkilaiset betoniseen Merihakaan ja Itä-Pasilaan?
— Kyllä! Siitä on selvästi merkkejä. Nuoret, jotka viettävät näillä alueilla aikaa, arvostavat niiden estetiikkaa. He eivät vain puhu siitä perinteisten kauneuden tai harmonian käsitteiden kautta.
Helsingin kaupunki esti muutama vuosi sitten jugendia jäljittelevän kerrostalon rakentamisen Katajanokalle. Jos kansalaiset kaipaavat perinteisempiä rakennuksia, miksi se kielletään?
— 1960-luvulta alkaen kaupunkisuunnittelussa on vallinnut periaate, että rakennuksesta on erotettava, miltä aikakaudelta se on. Taustalla on autenttisuuden ajatus: arkkitehtuurissa taiteenlajina vältetään jäljitelmiä.
— Viime aikoina tähän on tullut joustavuutta. Esimerkiksi Rautatieaseman itäsiiven uudisosa lainaa elementtejä vanhasta.
Miltä 2020-luvun helsinkiläiset asuinalueet näyttävät muutaman vuosikymmenen päästä?
— Ruoholahti rakennettiin 1990-luvulla, ja alue on muuttunut todella viihtyisäksi verrattuna siihen, kun se oli uusi. Samoin voi käydä Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa. Ne ovat kaupunkimaisia ympäristöjä, joissa on kuitenkin tilaa ihmisten toiminnalle.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2021.