Miksi annamme toisillemme lahjoja?

Joululahja vahvistaa siteitä ja tuo arjen keskelle yltäkylläisyyttä.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2022.

Miksi ihmiset antavat toisilleen lahjoja, sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Timo Kaartinen?

— Lahja aloittaa ja pitää yllä ihmissuhteita. Se sisältää osan antajan persoonaa. Siksi epämieluisistakaan lahjoista ei ole helppo hankkiutua eroon: se tuntuu ihmisen hylkäämiseltä.

Millaisia lahjanantotapoja alkuperäiskansoilla on?

— Lahja voi olla merkki sosiaalisesta statuksesta tai perhesuhteista. Ihmiset voivat myös osoittaa lahjalla kunnioitustaan tai pyrkiä sen avulla vuorovaikutukseen.

Esimerkiksi kenttätöissä Indonesiassa sain verkonkorjausveitsen lainaksi mieheltä, joka halusi tulla haastatelluksi tutkimukseeni. Minun piti palauttaa se, kun tulisin käymään, mutta kotonaan hän ilmoitti, että veitsi oli lahja.

Vastaavatko meidän joululahjamme samoja tarkoitusperiä?

— Ne ilmiselvästi pitävät ihmissuhteita elävinä. Jouluna mietimme, keitä meidän kuuluu muistaa. Lahjojen vaihto on siteiden vahvistamisen rituaali, joka tuo arjen keskelle yltäkylläisyyttä ja tekee arkipäiväisistä asioista arvokkaita. Esineiden paketointi kätkee ne arvioivilta katseilta ja alleviivaa lahjan luonnetta hyvän tahdon eleenä.

— Joulu on pyyteettömien lahjojen aikaa. Joululahjojen vaihto on yhteisöllistä ja menee yksilöiden välisen vastavuoroisuuden yläpuolelle. Lahjojen runsaus palvelee ajatusta, että olemme yhdessä arvokkaita.

Miten lahjalla voi loukata?

— Jo Seneca kirjoitti siitä, että lahjan antamisessa pitää olla suhteellisuudentajua. Se ei voi olla liian kallis tai halpa suhteessa saajan asemaan. Saajan toiveiden lisäksi lahjan antaja joutuu arvioimaan häntä ihmisenä. Antaja joutuu aina ottamaan riskin, että lahja ymmärretään väärin tai että se loukkaa vastaanottajaa.

Mikä on lahjan ja lahjuksen ero?

— Liikelahjan ja korruption ero on liukuva. Lahjukset ovat vastikkeellisia ja muodostavat sidonnaisuuksia. Toisaalta tavalliseenkin lahjaan liittyy vastavuoroisuuden ajatus. Se on vaikeaa eettistä pohdintaa ja siinä pitää olla hereillä.

Millainen on hyvä lahja?

— Lahjan hyvyys on saajan silmissä. Onnistunut lahja yllättää ja siinä on jotain henkilökohtaista. Joskus sanotaan, että ajatus on tärkein. Ajattelemme intensiivisesti ihmistä, jolle valitsemme lahjaa. Mutta lahjaan sisältyy hyvän tahdon lisäksi myös jotain materiaalista. Se osoittaa, että olemme ihmissuhteessa tosissamme.

Asiantuntijamme vastaavat mieltä askarruttaviin arjen ongelmiin. Mistä aiheesta toivoisit tutkijan punnitun näkemyksen? Ehdota: yliopisto-lehti@helsinki.fi

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.