"Mikä biisi soi päässä?" Haastateltavat hyräilivät korvamatonsa tutkijan nauhurille

Lassi Liikkanen keksi tutkimusaiheensa, kun päässä alkoi soida.

Ennen haastattelua Lassi Liikkasella soi päässään Metallican Frantic.

Sitä hän ei enää muista, mikä korvamato herätti kiinnostuksen opiskelijana. Mutta idean hän muistaa: olisiko tässä aihe, josta saisi helposti kirjallisuuskatsauksen?

Vuosikausia sivuprojektina jatkunut tutkimus huipentuu nyt kognitiotieteen väitöskirjaan. Se kokoaa kansainvälistä ja Liikkasen omaa tutkimusta tahdosta riippumattomasta musiikinkuvittelusta.

Tutkimuskirjallisuutta ei aluksi ollut löytyä mistään, joten helpolla opiskelija ei päässyt.

— Tutkimuskirjallisuutta on alkanut kertyä vasta 2000-luvulla.

Kyselytutkimusten ohella korvamatotutkijat ovat kilauttaneet tutkittavien kännykkään ja kysyneet, soiko päässä jotain. Yhdessä tutkimuksessa ihmiset lauloivat korvamatonsa nauhuriin, toisessa naputtivat rytmit älylaitteeseen.

— Muistiin tallentuu yllättävän tarkasti musiikin sävellaji ja tempo, vaikka ihmiset eivät olisi koulutettuja muusikoita.

MIKÄ KAPPALE TARRAA VARMIMMIN?

We Will Rock You, YMCA, Puuhamaa-mainostunnus… Tutkijat ovat etsineet tarttuvimpien korvamatojen kaavaa, sitä löytämättä. Liikkanen on todennut, että tarttuvuus liittyy asiayhteyteen.

Korvamatojen merkitystä ei tiedetä, mutta niiden on uumoiltu edistävän henkistä hyvinvointia. Ehkä tämä ei koske Puuhamaata, mutta päässä soi onneksi mielekkäitäkin biisejä.

— Ihmiset käyttävät musiikkia mielialan hallintaan. Voisi väittää, että päässä soiminen on luonnollinen mielialan hallinnan keino ajalta ennen Spotifyn tuloa.

Liikkanen tekee päivätyötään konsulttina datan hyödyntämisen parissa. Hän on tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston ihmiskeskeisen tuotesuunnittelun dosentti. 

SEURAAVANA KÄSITTELYSSÄ: LÖYLY

Humanisti-insinööri keskittyy nyt toiseen sivuprojektiinsa ja kirjoittaa kirjaa saunan suunnittelusta. Haussa ”saunologilla” ovat ihanteelliset löylyt.

— Saunoissa pahiten pielessä on ilman laatu. Hyvä mittari on se, kuinka pitkään saunassa pystyy kerrallaan oleskelemaan.

Liikkanen toivoo loppua tutkimuksen kurjistamiselle. Tai kääntäen: tutkimuksen ja tutkimusrahoituksen uutta nousua.

— Nykytilanne on täysin kestämätön. 

Lue lisää Lassi Liikkasen tutkimuksesta.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden Minä toivon -palstalla numerossa Y/07/18.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.