Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2022.
Marjo Vilkon nimi ei välttämättä ole monelle tuttu. Ehkä sen pitäisi olla. Hänen käsikirjoittamansa dokumenttisarjat rajamaan historiasta ovat olleet valtava menestys. Jos käsikirjoittajat saisivat töistään niiden suosiota vastaavaa tunnustusta, Vilkko olisi julkkis.
Venäjällä on ollut iso rooli Vilkon käsikirjoituksissa. Kovin kaukana ei raja ollut silloinkaan, kun Vilkko syntyi kesken vanhempien kesälomareissun Imatralla vuonna 1965. Tosin henkikirjoittaja putosi kintereiltä: syntymäpaikaksi on merkitty Etelä-Karjalan Rautjärvi.
— Virallisissa papereissa tosiaan lukee niin, koska isäni oli silloin Rautjärvellä kirjoilla.
Sairaanhoitajaäidin ja lääkäri-isän töiden vuoksi maisemat vaihtuivat ja moni paikkakunta tuli perheelle tutuksi: Oulu, Rovaniemi ja Helsinki. Marjo ja hänen pikkuveljensä kävivät lukion Lappeenrannassa.
Vilkko aloitti yleisen historian opintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 1984. Tuolloin häntä kiinnosti historian alalla lähes kaikki muu paitsi Suomen historia — sittemmin hän on televisiotöissään pureutunut juuri siihen.
Italian Bolognaan Marjo Vilkko muutti puolisonsa, taloustieteilijä Niko Jaakkolan kanssa Münchenistä vuonna 2019. Bolognan kauneus on tuonut lohtua raskaaseen aikaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt eurooppalaisia kaikkialla. Vilkon toinen koti on Helsingin Haagassa, mutta Euroopassa asemapaikka on vaihtunut Jaakkolan töiden mukaan.
— Kun Bologna nousi yhdeksi vaihtoehdoksi, kannustin, että tee nyt kaikki mahdollinen sen eteen. Fiilikset olivat riemulliset, kun määränpää varmistui.
Vilkon ja Jaakkolan yhteinen intohimo on historia. Bolognassa eurooppalaista sivistyshistoriaa ei pääse pakoon. Oxfordin yliopistosta valmistunut Jaakkola aloitti apulaisprofessorin pestissä Bolognan yliopistossa, joka on yksi maailman vanhimmista yliopistoista. Se on perustettu tulkinnasta riippuen 1000- tai 1100-luvulla.
Toinen tärkeä yhteinen asia on lukeminen. Kun pariskunta keskittyi kirjoihinsa amsterdamilaisessa kahvilassa, tilannetta seurannut nuori nainen kummastui: eikö Vilkolla ja Jaakkolalla ole mitään puhuttavaa keskenään?
— Lukeminen on yksi parhaista asioista, joita yhdessä voi tehdä, Vilkko sanoo ja nauraa.
Fiktio kulkee rinnalla
Vilkon päivittäisten toimien kannalta kodin sijainnilla ei ole suurta merkitystä. Aamiaisen jälkeen hän ryhtyy kirjoitustyöhön.
— Jossain vaiheessa päivää haen ruokaa kaupasta ja teen samalla kävelylenkin. Vietän Italiassa hyvin samanlaista elämää kuin missä tahansa aiemmista kotipaikoista.
Mitä työn alla on nyt? Siitä Vilkko ei tahdo puhua suoraan, mutta kertoo, että tekeillä on samoja töitä kuin ennenkin, dokumenttisarjan käsikirjoittamista televisioon. Sarja ja sen aihe tuodaan julki vasta myöhemmin.
Televisiotöiden rinnalla kulkee fiktion kirjoittaminen. Kaunokirjallisestakin työstä Vilkko on vielä vaitonainen.
— The less you talk about it the bigger it is.
Tunteiden kuvaaja
On ehkä helpompaa puhua jo valmistuneista töistä. Vilkon esikoisromaani Vilpitön sydän ilmestyi vuonna 2018. Siinä keski-ikäinen äiti Franka tapaa itseään yli kymenen vuotta nuoremman Alvarin. Ikäero on suurin piirtein sama kuin Vilkolla ja Jaakkolalla. Myös moni kirjan teemoista perustuu omassa elämässä koettuun.
Romaani sai suopeat arviot. Sen katsottiin kuvaavan romanttista suhdetta tuoreella ja rohkeallakin tavalla. Teosta kiitettiin poikkeuksellisesta, analyyttisestä tunteiden kuvauksesta. Kunnioittava suhtautuminen ulottui monimuotoisiin ihmissuhteisiin ja polyamoriaan.
Media kiinnostui romaanin omaelämäkerrallisuudesta ja avoimesta suhteesta. Haastatteluissa Vilkko kertoi lähestyneensä omakohtaisesti asioita, joita rakkaus voi pitää sisällään.
Liiankin avoin?
Marjo Vilkon tilanteessa — niin, ja romaanin Frankan — parisuhdekuvio salli myös muut elämänkumppanit tai jopa toisen perheen rakastetulle, joka toivoi biologista lasta. Vilkolla on kaksi aikuista poikaa, mutta uusien lasten osalta hän katsoi biologisen kellonsa käyneen loppuun.
Jälkikäteen kirjailija miettii, olisiko niukempi julkisuuslinja riittänyt, vaikka hän olikin varautunut aiheen ja tyylin herättämään mielenkiintoon mediassa. Teos tulkittiin kirjaimellisesti omaelämäkerralliseksi.
— Siitä seurasi iltapäivälehtimäisiä otsikoita, joiden mukaan "Marjo, 52, elää avoimessa suhteessa, jotta mies voisi saada lapsen toisen kanssa", Vilkko kuvaa.
Rohkeus puhua on kuitenkin saattanut antaa tukea niille, joita ydinperhemalliin istumattomat toiveet ja tunteet askarruttavat.
Rannatonta, rönsyilevää
Historiaa opiskelevissa on paljon ihmisiä, joilla ei ole oitis selkeää opinto- tai urasuunnitelmaa. Heitä innoittaa puhdas mielenkiinto alaa kohtaan. Vilkko kuuluu heihin.
— Minulla ei ollut vahvaa yhteiskunnallista tai poliittista taustaa, kuten monilla muilla oli. Kotonani näitä aiheita ei hyssytelty, mutta eivät ne olleet keskeisiä puheenaiheita.
Historian tuolloisia pääsyvaatimuksia Vilkko piti helppoina. Lukion historian kurssi piti hallita ja lisäksi lukea yksi Mannerheim-elämäkerta.
Rannaton ja rönsyilevä yleisen historian pääaine oli Vilkolle itsestäänselvä valinta Suomen historian sijaan. Vilkon mukaan Suomen historiaan hurahtivat 1980-luvulla nuoret miehet, joita kiinnosti sotahistoria.
Neuvostoliittoon liittyvät historian aihepiirit alkoivat tulla vähän sallitummiksi, Vilkko muistelee.
— Euroopan ulkopuolisten alueiden historia alkoi myös nousta, samoin naishistoria, josta oli oma opintokokonaisuutensa. Sinne menikin suurin osa meidän tyttöporukasta.
Opiskelu oli kivaa
Vilkko nautti opiskeluajastaan Helsingissä. Hän alkoi seurustella tuolloisen poikaystävän kanssa ja harrastaa monipuolisesti pääkaupungin kulttuuririentoja.
— Paljon käytiin ulkona, klubeilla ja keikoilla. Puhuttiin rockista ja puhuttiin taiteesta. Jotkut puhuivat eksistentialismista ja toiset Tulenkantajista. Se oli hyvin miellyttävää aikaa.
Ystävien kanssa reissattiin Euroopassa — ja Eurooppaan menemisestä tuolloin puhuttiinkin.
— Silloin tuntui nykyistä voimakkaammin, että Suomessa asuttiin pussin perällä.
Valmistuttuaan maisteriksi 1990-luvun alussa Vilkko jatkoi jonkin aikaa väitöskirjan parissa. Hän ei kuitenkaan ihan vakavissaan tähdännyt tutkijaksi.
— En hirveästi ajatellut tulevaa uraani. Voi olla, että suhtauduin turhankin huolettomasti tulevaisuuteen. Se johtui myös siitä, että historian opiskeleminen oli vain niin kivaa.
Äiti ja free-toimittaja
Ensimmäiseksi valmistumisensa jälkeiseksi työkseen Marjo Vilkko mainitsee esikoisensa hoitamisen. Lapsen saaminen hidasti kiinnittymistä työelämään. Toisaalta 1990-luvun alun lama muutti Suomen työmarkkinoita muutenkin epävarmoiksi.
Vilkko muistelee epävarmuuden vuosia ilman ikäviä muistoja.
— Kirjoittelin free-toimittajana juttuja minne satuin niitä saamaan. Tein esimerkiksi kaupunkilehtiin ravintola- ja viinijuttuja. Oli aina suuri tapaus, jos sain kirjoittaa jostain itseä erityisesti kiinnostavasta.
Toimittajantyöt ja niissä opitut taidot johtivat lopulta siihen, että Vilkosta 2010-luvulla tuli dokumenttien käsikirjoittaja.
Tuntematon kirjoittaja
Dokumenteista ensimmäinen — ja siksi Vilkon mukaan tärkein — oli Suomi on ruotsalainen, jota Yleisradio esitti vuonna ensimmäisen kerran vuonna 2013. Nelihenkinen tekijätiimi nappasi sarjasta tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Samalla palkittiin Vilkon samanniminen ja osittain ohjelmasarjaan perustuva kirja.
— Onnistunut sarja avasi kontakteja.
Sittemmin Vilkko ja sarjan tuottanut Intervisio Oy ovat tehneet Ylelle useita Suomi on -alkuisia sarjoja.
Entistäkin tunnetummaksi Vilkko olisi voinut tulla menestyssarjoista Kekkonen (2017), Koivisto (2019) ja Kylmän sodan Suomi (2021). Tavallinen television katsoja tuntee nämä dokumentit Jari Tervon ohjelmina — ja miksipä ei tuntisi. Yle Areenassa Koivisto- ja Kekkonen-sarjojen jaksoesittelyissä lukee luonnehdinta ”Jari Tervon dokumenttisarja”.
Kun Helsingin Sanomat arvioi Kylmän sodan Suomen, Vilkon nimi ilmaantui tekijöiden joukkoon vasta jutun korjattuun verkkoversioon.
Ammattitaito esiin
Yhtä vähän kuin Vilkko haluaa korostaa omaa nimeään, hän syyttää asetelmasta Tervoa. Eli vain vähän.
— Jossain on kirjoitettu vähän ilkeästi, että Jari Tervo otti sarjoista krediitit. Sanotaan kuitenkin näin, että hän ei ole lähtenyt sitä ehdoin tahdoin korjaamaan, jos toimittaja erehtyy. Onko Jarin tehtävä korjailla toisen virheitä?
Vilkko myöntää, että välillä häntä häiritsee se, miten vähän käsikirjoittamista tunnutaan arvostavan ammattitiimien ulkopuolella.
— Projekteissa on myös muita ammattikuntia, jotka tekevät tärkeää työtä siihen nähden, miten vähällä se kuitataan.
Kannattaa siis kiinnittää huomioita tv-tuotantojen esittelyteksteihin, kun dokumentti tai fiktiivinen teos päättyy. Tosin nykyisellään tekstit pyörivät niin nopeasti, että nimien bongaus vaatii valokuvamuistia tai jälkeenpäin googlaamista.
Tervon osaamista, historiatietoja ja esiintymistä Vilkko arvostaa suuresti. Ilman kirjailijan tunnettua hahmoa dokumenttisarjoja tuskin olisi katsottu yhtä paljon.
— Jari on kehittynyt tv-työssä ja hän tuntee Suomen historiaa aivan valtavan hyvin. Yhteistyömme on reilua ja toistemme duuniin puuttumatonta.
Omaan selkään taputtelua
Yhteinen vihollinen, suomettuminen, on yhdistänyt Vilkkoa ja Tervoa Kylmän sodan Suomi -sarjassa. Se on ollut katsojamenestys, mutta joidenkin mielestä suomettumisen häpeän soimaamisessa ammuttiin yli.
Kansallinen tapa, itsetyytyväinen omaan selkään taputtelu, ansaitsi tulla soimatuksi, Vilkko huomauttaa.
— Hyväksyin Jarin kirpeitä kommentteja ja läväytyksiä, koska minäkin halusin ravistella sitä, kuinka meille on aina kerrottu samaa stooria: että YYA-ajassa oli ylilyöntinsä, mutta sen lopputulos oli suuri menestystarina.
Menestystarina ajanjakso lopulta olikin, Vilkko sanoo, mutta se saatiin aikaan vaihtoehdottomuuden ilmapiirissä, jossa valehdeltiin moneen suuntaan, myös itselle. Tarinan onnellinen loppu ei ollut oman toiminnan ansiota. Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta suli alta pois vasta, kun Neuvostoliitto kaatui 1991.
Suomettuminen ei Vilkon mielestä ollut vain viisasta ja varovaista idänpolitiikkaa, kuten monet tulkitsevat. Se leimasi myös kotimaan henkistä tilaa.
— Pahinta YYA-ajassa oli se, minkä se teki Suomesta suomalaisten kesken. Se meininki tuli työpaikoille, mediaan ja jopa yksityiselämän tasoille. Oltaisiinko pakotetusta ystävyyspolitiikasta itse luovuttu koskaan?
Euroopan rivit
Entä Eurooppa juuri nyt? Ukrainan sota sai historian alalta valmistuneen käsikirjoittajan tarttumaan jälleen jälleen Euroopan kehitystä kuvaaviin historiateoksiin.
— Venäjän hyökkäys yhdisti Euroopan rivit ja eurooppalaiset arvot ovat olleet voimissaan. Nationalismissa on silti voimaa. Ei mennyt kovinkaan pitkä aika, kun kuului jo ääniä, että ainakaan me emme maksa italialaisten ja ranskalaisten kaasulaskuja.
Kaunopuheita maanosan yhtenäisyydestä ja samasta aatepohjasta on lausuttu ennenkin, mutta väkivaltaisuudet ovat monesti tuhonneet hyviä yrityksiä.
— 1700-luvun intellektuellit unelmoivat yhteisestä Euroopasta. Siihen tuli sitten vain se verinen vallankumous väliin.
Kun historia tai nykypäivä tuntuu karvaalta, arkipuuhat rauhoittavat. Marjo Vilkko laittaa mielellään ruokaa. Hänen ruokafilosofiansa on "90-prosenttisesti italialaista". Myös viini on osa ruokailunautintoa. Italialais-suomalaisen arjen kruunaa mokkapannulla valmistettu kahvi.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.