Suviranta oli taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen perheensä koti Tuusulanrannan taiteilijayhteisössä 1900-luvun alkupuolella. Nykyisin talossa asuvat Järnefeltien tyttärenpoika Juhani Kolehmainen ja hänen vaimonsa Anna-Kaisa Kolehmainen. Talo puutarhoineen on myyty Järvenpään kaupungille, mutta se on edelleen yksityiskoti. Yleisö pääsee kuitenkin tutustumaan talon alakertaan opastetuilla kierroksilla muutamana päivänä viikossa kesäkautena.
Kaupungin kanssa tehtyyn sopimukseen kuuluu, että talon nykyiset asukkaat saavat asua talossa niin kauan kuin haluavat. Tulevaa museotoimintaa varten on tärkeää päästä aloittamaan esineistön inventointi ja tapahtumien suunnittelu.
– Tässä projektissa kohtaavat pienen museon niukat resurssit ja yliopiston tarve opettaa aidossa ympäristössä, sanoo museologian yliopistonlehtori Nina Robbins.
– Opiskelijoille tämä on ollut mahtava tilaisuus päästä mukaan suunnittelemaan tulevan museon toimintaa ja nähdä ja kokea konkreettisesti, mitä kaikkea tällaiseen työhön liittyy.
Robbins ja Järvenpään taidemuseon museointendentti Hanna Nikander suunnittelivat kurssin ja tekivät pohjatyötä jo paljon ennen kurssin alkua.
– Aika pitkään oli epävarmuutta siitä, pääsemmekö Suvirantaan lainkaan, sillä talon isäntäväki ei alkuun ollut innostunut siitä, että opiskelijat olisivat talossa joka maanantai parin kuukauden ajan. Onneksi saimme heidät suostuteltua, ja loppujen lopuksi he ovat olleet innolla mukana projektissa, Nikander kertoo.
Kurssilla on museologian opiskelijoita sekä yliopistolta että Avoimesta yliopistosta. Lisäksi mukana on paljon vaihto-opiskelijoita, sillä kurssi on englanninkielinen.
– Vaikka kyseessä on taustoiltaan ja taidoiltaan hyvin heterogeeninen porukka, kaikki ovat kyllä osanneet arvostaa sitä, mitä he tällä kurssilla pääsevät tekemään. Opiskelijat ymmärsivät alusta lähtien, miten ainutlaatuisesta kohteesta on kysymys. Tällaiset museoimattomat taiteilijakodit ovat harvinaisia, sanoo Nina Robbins.
Talonväki auttoi esineiden tunnistamisessa
Jo ennen ensimmäistä käyntiä Suvirannassa opiskelijat jakautuivat ryhmiin. Yksi ryhmä mietti Suvirannan brändiä, toinen sitä, millaista yleisötoimintaa Suvirannassa ja sen puutarhassa voisi järjestää sitten kun museo on täydessä toiminnassa. Yksi ryhmä pitää blogia projektin edistymisestä. Kolme ryhmää keskittyi Suvirannan ateljeen inventointiin eli hyvin perinteiseen museotyöhön.
Järvenpään museon Hanna Nikander oli valinnut inventointikohteet etukäteen. Opiskelijat pääsivät inventoimaan ateljeen seinillä riippuvat taideteokset, laatikkokaupalla luonnoksia sekä niin sanotun mööpelin, suuren vinolipaston, joka on täynnä taiteilijatarvikkeita.
– Pääsimme koskettamaan ja luetteloimaan esineitä, joita kukaan muu kuin talon asukkaat ei ole koskenut vuosikymmeniin, hehkutti opiskelija Aino-Kaisa Ahponen.
Opiskelijat työskentelivät Suvirannan ateljeessa maanantai-iltapäivät helmi-maaliskuussa. Puolet ryhmistä työskenteli Suvirannassa ja puolelle oli järjestetty ryhmätyöskentelyä ja miniluentoja viereisessä Aholassa, Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotimuseossa. Puolessavälissä päivää ryhmät vaihtoivat paikkaa.
– Järvenpään taidemuseon työntekijät pitivät opiskelijoille esityksiä museotyöstä. Ne tulivat lisäbonuksena, kertoo Robbins.
Museointendentti Hanna Nikander oli ryhmien apuna ja tukena Suvirannassa. Hän opasti inventointiryhmäläisiä museon menettelytapoihin ja oikeanlaiseen inventointitarkkuuteen.
Mööpeliryhmäläiset luetteloivat 85 yksikköä. Aina ei ollut helppoa tunnistaa vuosikymmeniä laatikoissa lojuneita esineitä.
– Silloin haimme apuun talon isännän. Hän osasi lähes aina kertoa, mikä esine on, kenelle se on kuulunut ja mitä sillä on tehty. Kaikki tavarat eivät varmaankaan siirry aikanaan museolle, sillä joukossa oli ihan modernejakin esineitä, esimerkiksi matkamuistoja, kertoo opiskelija Kristel Markus.
Inventointi vaatii tarkkuutta ja kiipeilytaitoja
Myös tauluryhmä sai apua isäntäväeltä, sillä ateljeen 53 taideteoksesta moni on signeeraamaton. Tauluja ei saanut nostaa pois paikoiltaan, joten työ vaati hankalaakin kiipeilyä korkeassa tilassa.
– Jokainen teos pitää valokuvata, mitata ja sen materiaali ja tekniikka kuvailla, kertoo opiskelija Anne-Maarit Partti.
Taulu- ja mööpeliryhmä saivat työnsä hyvissä ajoissa valmiiksi, mutta luonnosryhmällä piti kiirettä.
– Luonnoksia on tosi paljon, ja alkaa olla vaikea keksiä uusia sanallisia kuvaustapoja alastonkuville tai hevosille, opiskelijat nauravat.
– Mutta luonnosten luettelointi on ollut mielenkiintoista, sillä olemme päässeet niiden kautta kurkistamaan Järnefeltien perhe-elämään. Mukana on lastenkin tekemiä luonnoksia, kertoo Saini Cardoso.
Luonnoksia tuli inventoiduksi 170.
Yleisöryhmä aloitti työnsä tutustumalla Suvirannan historiaan ja jututtamalla talon isäntää, Juhani Kolehmaista. Hän kertoi yleisöryhmäläisille äidiltään, taidemaalari Laura Järnefeltiltä, kuulemiaan tarinoita Suvirannassa ja muuallakin Tuusulanrannan taiteilijayhteisössä vietetyistä juhlista.
– Ryhmämme tarkoitus oli miettiä tulevalle museolle sellaista toimintaa, joka saisi yleisön tulemaan Suvirantaan ja viihtymään siellä, kertoo Katri Lento.
Tuusulanrannan taiteilijayhteisön naiset olivat sivistyneitä ja kielitaitoisia, ja keskustelivat usein ajan uusista virtauksista, kuten feminismistä ja darwinismista. Heidän innoittaminaan opiskelijat ideoivat Suvirantaan kesäisen, poliittisen keskustelutapahtuman.
Hyvä ja hauska kokemus
Museolla ollaan tyytyväisiä yhteistyöhön yliopiston kanssa.
– Meille tästä hankkeesta on aivan konkreettista hyötyä, sillä inventaarioiden lisäksi käyttöömme jäävät esimerkiksi blogit. Myös ulkomaalaisten opiskelijoiden näkemykset ovat sellaista hyötyä, jota emme osanneet edes odottaa, ja voimme käyttää heidän tuotoksiaan esimerkiksi verkkosivuillamme ja tulevissa näyttelyissämme, kertoo Hanna Nikander.
– On tämä ollut oppimisen paikka myös meille, sillä emme osanneet odottaa, että opiskelijoilla olisi niin erilaiset taustat ja osaamiset. Mutta kaiken kaikkiaan tämä on ollut hurjan hauskaa, hän lisää.
Myös opiskelijoilta tulee kiitosta.
– Tämä on ollut nautinnollinen kokemus: mielenkiintoinen ja opettavainen. Olemme päässeet oikeaan museotyöhön kiinni, ja samalla kurkistamaan suurten taiteilijoiden kotiin ja työhön, sanoo Saini Cardoso.
Kokemukset ovat niin hyviä, että museologian projektikurssi järjestetään jatkossakin yhden museokohteen ympärille. Ensi kevään kurssilaiset paneutuvat Haminan museoihin ja erityisesti Vehkalahden kartanon museotoiminnan virkistämiseen.