Liike-elämän sopimuksia tutkiva Petra Sund-Norrgård haluaa, että tutkimustieto päätyy käyttöön

Oikeustieteen professori keskittyy erityisesti pitkäaikaisten sopimussuhteiden toimivuuteen.

Mitä tutkit?

Tutkimusalani on yksityisoikeus, erityisesti sopimusoikeus. Olen kiinnostunut etenkin kysymyksistä, jotka liittyvät eri tavoin pitkäaikaisiin sopimussuhteisiin ja siihen, miten niiden toimivuutta voi edistää. Saman aiheen tiimoilta olen myös analysoinut yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita, erityisesti lojaliteetti- ja kohtuullisuusperiaatetta. Kumpikin periaatteista voi omalla tavallaan auttaa kehittämään tasapainoisia ratkaisuja erilaisiin sopimusoikeudellisiin kysymyksiin. 

Mihin ja miten tutkimuksesi aihe vaikuttaa?

Tutkijana lähtökohtani on usein käytännönläheinen. Olen tarkastellut epäselviksi osoittautuneita asioita, jotka ovat esimerkiksi johtaneet erilaisiin riitatilanteisiin ja ongelmiin liike-elämässä. Olen pyrkinyt tuottamaan elinkeinoelämän kannalta merkityksellistä tutkimusta. 

Franchising-alan parhaisiin käytäntöihin liittyvä tapaustutkimukseni osoittaa esimerkiksi, että alan osapuolten välistä yhteistyötä voidaan tukea panostamalla tiedonkulkuun rekrytointiprosessin aikana. Tutkimustuloksista on hyötyä sekä nykyisille että tuleville alan toimijoille.  

Mikä alallasi inspiroi sinua erityisesti juuri nyt?

Parhaillaan käynnissä olevassa tutkimushankkeessa viemme näkemyksen tasapainoisten ratkaisujen hyödyistä askeleen pidemmälle kuin aiemmin. Kyse on pohjoismaisittain uudesta näkökulmasta, jonka tarkoituksena on siirtää painopiste ristiriidoista ihmisten välisen vuorovaikutuksen myönteisiin puoliin.  

Olemme alkaneet pohtia hyve-etiikan asemaa yksityisoikeudessa. Ihannemaailmassa lainsäädäntö kannustaa ihmisiä myönteiseen käytökseen sen sijaan, että pyrkii vain varmistamaan pidättäytymisen tietystä epäedullisesta käytöksestä. Tämä hanke inspiroi minua eniten juuri nyt. 

 

Petra Sund-Norrgård on oikeustieteen professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Tutustu muihin uusiin professoreihin.