Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2023.
”Tuhannen afganistanilaisen vastaanotto Suomeen maksaa elinkaarella noin 500 miljoonaa ja perheenyhdistämisineen jopa miljardin. Tätäkö varten maksat veroja?” kysyi perussuomalaisten mainos Twitterissä tammikuussa 2022.
Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra jakoi twiitin seinällään. ”Miljardilla saisi myös palkattua 20 000 sote-ammattilaista vuodeksi”, Purra kirjoitti. ”Elämä on valintoja, politiikka eritoten.”
Vuoden 2020 lopussa Suomessa asui 7 807 ihmistä, joiden syntymämaa on Afganistan. Vuotta myöhemmin määrä oli 8 504 ja vuoden 2022 lopulla 9 269.
Yksi heistä vastasi Purran twiittiin. ”Tässä pakolainen Afganistanista ja tuleva sote-ammattilainen. Isä ja isosisko ovat lääkäreitä”, Zahra Alimy kirjoitti. ”Elämä on valintoja, rasismi eritoten.”
Kotona puhuttiin farsia, mutta kirjat Alimy luki suomeksi
Jos kaikki sujuu hyvin, Zahra Alimy valmistuu ensi vuonna lääkäriksi Helsingin yliopistosta. Kun hän muutti Suomeen vuonna 2000, afganistanilaisia oli maassa vasta 338. Alimy oli kaksivuotias. Hänen vanhempansa pakenivat Afganistanista, koska eivät halunneet elää islamistisen äärijärjestö Talibanin vallan alla.
Isä on lääkäri, äiti kouluttautui Suomessa lähihoitajaksi.
— Se oli perusarkea. Meillä oli pikkuleluja, joita sai tyyliin Kinder-munista. Niille tehtiin taloja.
Alimyt asuivat Espoossa. Kodissa elettiin afganistanilaisittain: ruoka, kirjat, musiikki ja tv-sarjat olivat synnyinmaan peruja. Juhla-aikoina käytiin moskeijassa, lapset lähinnä leikkimässä. Kotikieli oli farsi, mutta koko perhe oppi nopeasti suomen.
— Meillä oli afganistanilaisia lasten satukirjoja. Isäni luki filosofiaa ja uskonnollisia kirjoja. Mutta kun opin lukemaan, luin vain suomeksi. Luin tosi paljon.
Espoon keskuksen lähellä asui paljon maahanmuuttajataustaisia. Sellaisessa ympäristössä tuntui turvalliselta kasvaa.
— Ei ollut fiilistä, että olisin ainoa.
Ehkä juuri siksi Alimy tajusi vasta ala-asteen lopulla, että oli erilainen kuin valtaosa muista lapsista. Hän muistaa elävästi erään kerran, kun katsoi peiliin.
— Koin olevani suomalainen, mutta näinkin peilissä maahanmuuttajan.
Alimy tajusi ajattelevansa, että jos näkisi tuon näköisen tytön kadulla, hän voisi hyvinkin ajatella, että eihän tuo varmaan puhu edes suomea.
Erilaisuus hävetti ja ahdisti
Kahdeksannella luokalla Zahra Alimy alkoi käyttää huivia. Päätös tuntui luonnolliselta. Vaikka koti ei ollut erityisen uskonnollinen, vanhemmat harjoittivat islamia.
— Mehän saamme lapsena automaattisesti vaikutteita kotoa.
Alimyn äidille tyttären päätös oli vaikea. Hän vastusti sitä, vaikka käyttää itse huivia. Vanhemmiten Alimy on ajatellut, että äiti halusi luultavasti suojella lastaan.
— Ehkä hän oli kokenut asioita, joita ei halunnut, että minä kokisin.
Tytär piti päänsä — ja sai tuta sen seuraukset. Yläasteelle mennessään Alimy oli vaihtanut koulua, eikä uudessa koulussa ollut juuri muita maahanmuuttajataustaisia.
— Olin hyvin ujo ja ihan varma, että kukaan ei ollut edes huomannut minun olevan olemassa. Mutta kun aloin käyttää huivia, ihmiset alkoivat naureskella ja kuiskutella. Ihan kaiken ikäiset.
Alimy alkoi hävetä itseään. Sitä, että rukoili. Sitä, että oli afganistanilainen. Sitä, että kotona syötiin erilaisia ruokia. Vasta lukioikäisenä häpeä taustasta alkoi hellittää.
— Minusta tuntuu, että jossain vaiheessa monilla häpeä kääntyykin mielenkiinnoksi. En sanoisi, että ylpeydenaiheeksi. Mutta sillä lailla, että pystyy hyväksymään taustansa tosiasiana, joka ei välttämättä ole negatiivinen.
Uskonnoista keskusteleminen nostattaa some-kuohuntaa
Joulukuussa 2021 Zahra Alimy esiintyi Ylen Perjantai-ohjelmassa someaktivisti Nadiifo Omerin kanssa. Omer on luopunut islamista. Alimy on uskontoaan harjoittava muslimi. Silti naisten mielipiteet tuntuivat menevän pitkälti yksiin: ketään ei saa pakottaa uskonnon nimissä mihinkään.
Alimy kehotti suhtautumaan erilaisiin islamin tulkintoihin ”kriittisesti ja järjellä”. ”Tarvitaan ravistelua.”
Mutta Twitterissä ohjelman kommenttiketju täyttyi loukkaavista viesteistä. ”Zahra vois lähteä kotiin tulkitsemaan sitä uskontoaan.” ”Ei ’moderni muslimi’ kulje rätti päässä.” Ja niin edelleen.
”Oheinen kommenttiketju kuvaa hyvin sitä, miksi islamista tai uskonnoista keskustelu ylipäätään on haastavaa”, Zahra Alimy kirjoitti.
Herjaukset tuntuvat pahalta, totta kai. Sellaisten jälkeen ihmiskontaktit voivat jonkin aikaa jännittää. Silti Alimy toivoo, että muslimit eivät provosoituisi provokaatioista.
Ruotsissa on viime aikoina noussut laajoja mellakoita, joissa on protestoitu julkisia Koraanin polttamisia vastaan. Mutta sehän on juuri se, mitä Koraanin polttajat haluavat, Alimy toteaa.
— On tyhmää mennä siihen ansaan.
Tärkeintä on rakastaa lähimmäisiään ja antaa omastaan pois, jos voi
Zahra Alimy ajattelee, että islam on uskonto, joka on jätetty tarkoituksella hieman avoimeksi. Tällöin sen tulkinnat voivat kehittyä ajan kanssa. Hän ottaa esimerkiksi orjuuden.
— Koraanissa ei kielletty orjuutta, mutta orjille annettiin oikeuksia. Moni teologi perustelee tätä niin, että orjuuden kieltämistä olisi vastustettu. Siksi Jumala päätti muuttaa asiaa askel askeleelta.
Ensin annettiin oikeuksia orjille, ja myöhemmin islamilainen yhteisö on tajunnut kieltää orjuuden. Sama pätee naisten asemaan, Alimy tuumii.
— Naisten oikeuksia lisättiin, mikä oli siinä ajassa huomattava edistysaskel. Mutta jos menemme 1 400 vuotta ajassa eteenpäin, emme voi ajatella, että ne olivat ne edistysaskeleet ja that’s it.
Alimyn henkilökohtainen tulkinta on, että islamissa tärkeintä on rakastaa lähimmäisiään ja antaa pois omastaan, jos kykenee.
— Sillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi huivin kanssa.
Talibanin paluu oli shokki
Vuonna 2018 Zahra Alimy matkusti isoäitinsä kanssa Afganistaniin. Kokemus oli valtava. Kun Alimy kävelee Suomessa kadulla, hän ei ajattele, että voi, kun kaikki muut ovat erilaisia. Mutta kun ympärillä olikin vain hänen itsensä näköisiä ihmisiä, se tuntui helpottavalta.
— Koin ekaa kertaa elämässäni, että näytin ihan samalta kuin muut.
Kesällä 2021 Yhdysvaltain joukot vetäytyivät Afganistanista. Taliban valloitti nopeasti pääkaupunki Kabulin.
— Se oli tosi iso shokki etenkin vanhemmille sukupolville, jotka olivat kokeneet sen jo kertaalleen.
Afganistanin naisten tilanne romahti heti. Uudet säädökset ovat kieltäneet naisia muun muassa käymästä kauneushoitoloissa ja suositussa kansallispuistossa.
Naapurimaa Iranissa on viime vuosina noussut mielenosoituksia islamistista hallintoa vastaan, mutta afganistanilaisten vastarinta on ollut vähäisempää.
— Alussa mielenosoituksia oli, mutta ne loppuivat, kun niiden keulahahmot katosivat. Afganistanissa on totuttu siihen, että kaikki on huonosti. Ihmiset ajattelevat, että kunhan pommitukset vähenevät, he ovat tyytyväisiä.
Ja toki pommitukset vähenivät, kun Taliban nousi valtaan.
— Hehän olivat niitä, jotka pommittivat, Alimy huomauttaa.
Ehkä jonain päivänä voi toimia lääkärinä Afganistanissa
Anatomian kurssille oli järjestetty sermi, jonka taakse Zahra Alimy saattoi mennä. Kukaan ei pahastunut siitä, ettei hän halunnut riisuutua opiskelukavereidensa edessä.
— Professoreilta on tullut kommentteja, että on hyvä, että on kielitaitoisia ja kulttuurisensitiivisiä lääkäreitä.
Viime kesänä Alimy oli ensi kertaa töissä terveyskeskuksessa. Vastuu ihmishengistä stressasi, mutta etenkin maahanmuuttajapotilaiden hoitaminen tuntui palkitsevalta.
— Moni kysyi, että voinko tulla aina sinun luoksesi.
Silti Alimy ei ole varma, haluaako hän työskennellä lääkärinä loppuelämäänsä.
— Tätä ei lääkärimaailmassa saisi sanoa ääneen, Alimy naurahtaa.
— Työ on turvattu ja palkkakin tuo mielenrauhaa. Mutta onko se sitä, mikä minua ensisijaisesti kiinnostaa?
Yksi asia ammatissa kuitenkin houkuttelee. Jos Taliban väistyy, Zahra Alimy tahtoisi työskennellä lääkärinä Afganistanissa. Sen kertominen julkisesti tuntuu riskiltä.
— Kun sanon haluavani Afganistaniin, siihen reagoidaan usein niin, että olet tuhlannut verorahoja ja vienyt suomalaisen opiskelupaikan.
Jos saman asian sanoisi tyyppi, jonka nimi on Pekka, reaktio olisi toinen.
— Hänelle sanottaisiin, että upeaa, kun viet suomalaista osaamista Afganistaniin.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.