Vain pieni osa taiteilijoista saa elantonsa tekijänoikeustuloista. Tekijänoikeustulot myös jakautuvat eri aloilla hyvin eri tavoin.
- Suuri osa tekijänoikeustuloista kerääntyy pienelle osalle menestyvistä muusikoista, ja iso joukko musiikintekijöitä ei saa niitä käytännössä lainkaan. Keskiverrosti menestyvä kirjailija voi saada joitakin satasia vuodessa. Kuvataidekentällä tekijänoikeustuloja ei käytännössä juurikaan ole, sanoo tutkimusavustaja Vehka Hakonen Taide, tekijänoikeus ja tekijyyden muutos -tutkimushankkeesta.
Hankkeessa tarkastellaan esimerkiksi taiteilijoiden toimeentuloa ja kokemuksia tekijänoikeusjärjestelmästä.
Taiteilija elää sirpaleilla
Kolmeensataan kyselyvastaukseen ja 12 syvähaastatteluun perustuvasta aineistosta selviää, että suomalainen taiteilija elää usein sälällä: opetustyöllä, keikkahommilla, freelance-töillä, pätkätöillä, sosiaalietuuksilla tai toimeentulotuella. Lisäksi moni taiteilija tekee päivätyötä joko kokoaikaisena tai osa-aikaisena.
Myös apurahat ovat tärkeä tulonlähde, mutta niitä on vähän ja kilpailu on kovaa. Apurahan saajan toimeentulo on varma vain hetkeksi eteenpäin. Seurauksena on epävarmuutta, turhautumista ja stressiä: tulevaisuutta ei voi suunnitella etukäteen.
Toisaalta taiteilijat kokevat tekijänoikeustulot tärkeiksi. Ne antavat toivoa tulevasta ja mahdollisesta menestyksestä. Pieninäkin ne ovat palkkio tehdystä työstä.
Taiteen ja rahan vaikea liitto
Suomessa taidetta arvostetaan yhteiskunnallisella tasolla, mutta kyselytutkimuksesta käy ilmi, ettei sen rahallista arvoa nähdä eikä taiteen tekemistä ymmärretä kokopäivätyönä. Taidemuseoita, gallerioita ja musiikkikoulutusta on paljon, mutta samalla esimerkiksi taiteentutkimuksesta saksitaan yliopistoissa. Vehka Hakosen mukaan idea taiteen itseisarvosta istuu syvällä myös tekijöissä:
- Taiteilijat ajattelevat, ettei markkinavoimien pitäisi määritellä taiteen arvoa - vaikka toisaalta tekijänoikeustulojen kohdalla on enimmäkseen kyse juuri siitä.
Suomessa taidetta arvostetaan yhteiskunnallisella tasolla, mutta kyselytutkimuksesta käy ilmi, ettei sen rahallista arvoa nähdä eikä taiteen tekemistä ymmärretä kokopäivätyönä.
Oman työn hintaa ei välttämättä tunneta, ja joskus toimeentulon epävarmuus saattaa ajaa taiteilijan alihinnoittelemaan työtään. Kuvataiteilija ei vaadi näyttelykorvauksia siitä pelosta, ettei museo otakaan hänen töitään, tai muusikko polkee palkkioitaan saadakseen keikan.
Osa taiteilijoista kokee, että myymisen ajatus kuuluu nykyajan taiteilijuuteen. Täytyy verkostoitua, brändätä ja markkinoida, toimia kuten yrittäjä. Toisia ajatus tuotteistamisesta ahdistaa.
- Tekijänoikeusjärjestelmä kuitenkin perustuu taiteen kaupallistamiseen. Tulo syntyy taiteen ostamisesta ja myymisestä, ja kysyntä ohjaa markkinoita, Vehka Hakonen huomauttaa.
Myytti nälkätaiteilijasta?
Tekijänoikeushankkeen joulukuisessa seminaarissa keskusteltiin siitä, kuinka taiteilijan ammatista voisi tulla taloudellisesti kestävämpi.
"Taiteilijoiden yleistä sosiaaliturvaa olisi mahdollista parantaa monella tavalla."
- Taiteilijoiden yleistä sosiaaliturvaa olisi mahdollista parantaa monella tavalla. Esimerkiksi eläketurva tai taiteilijuuden tarkasteleminen jostakin muusta kuin yrittäjyyden näkökulmasta voisivat auttaa, Vehka Hakonen tiivistää.
Lisäksi olisi hyvä, jos taiteilijat taiteenalasta riippumatta saataisiin yhden kattojärjestön alle, joka tekisi edunvalvontaa ja yhdistäisi taiteilijoita siten, että heidän äänensä olisi helpompi saada kuuluviin.
Jos taiteilijan ammattia ei tueta riittävästi, lakkaako taide?
- Ei lakkaa, Hakonen uskoo.
Ei vaikka 90 prosenttia hankkeen kyselyyn vastanneista taiteilijoista tunnistaa ammattiin liittyvät taloudelliset ongelmat. Taide on kommentoija, kokemusten ja oivallusten lähde, tunteiden käsittelyn väline. Sitä ei tehdä rahan takia, vaan koska taiteilija kokee työhönsä vahvaa paloa. Kutsumusammattikäsitystä murtamalla voidaan kuitenkin alleviivata taiteilijuutta ihan oikeana työnä.