Uskonnoista uutisoidaan suomalaisessa mediassa paljon. Mutta kun uskonto nousee otsikoihin, käsittelytapa on usein yksipuolinen.
Näin sanoo mediatutkija Johanna Sumiala. Hän on ollut mukana uskontojournalismia Helsingin Sanomissa, Ilkassa, Kalevassa ja Karjalaisessa vuosien 2007–2011 välisenä aikana tutkineessa hankkeessa. Parhaillaan Sumiala työskentelee apulaisprofessorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tutkimusalanaan uskonto digitaalisessa maailmassa.
− Suomalaisessa uutismediassa uskonnoista kirjoitetaan määrällisesti kohtuullisen paljon, Sumiala sanoo.
− Karkeasti jaoteltuna voi todeta, että maakuntalehdissä kirjoitetaan eniten evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyvistä aiheista ja Helsingin Sanomissa enemmän islamista kuin kristinuskosta, hän jatkaa.
Asetelmaan vaikuttaa se, että Helsingin Sanomissa ulkomaan uutisoinnin resurssit ovat suuremmat kuin maakuntalehdissä. Tästä seuraa, että islamiin liittyvät aiheet korostuvat, sillä ne painottuvat ulkomaille.
Islam liittyy uskontoa käsittelevissä uutisissa toistuvasti konflikteihin, kuten länsimaihin kohdistuneisiin terrori-iskuihin tai väkivaltaisiin selkkauksiin erityisesti Aasiassa ja Afrikassa. Arkisen uskonnon kokemukset nousevat harvemmin uutisiksi.
Sama pätee kotimaassakin. Myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa käsittelevässä uutisoinnissa ristiriidat ja jännitteet saavat eniten huomiota. Uutiskynnyksen ylittävät vuosi vuodelta kirkon sisäiset näkökulmaerot esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoon tai naispappeuteen.
Molempiin uskontoihin liittyvää uutisointia selittää osittain sama asia: uutiskriteerit, jotka painottavat yllättävyyttä ja äkillisyyttä.
Lisäksi journalismissa on tyypillistä, että asiakysymykset henkilöityvät. Näin kävi esimerkiksi keväällä 2018, kun media uutisoi näyttävästi Helsingin piispaksi valitun Teemu Laajasalon rahankäytöstä.
− Ottamatta kantaa Laajasalon puolesta tai vastaan, on mielestäni hyvä asia, että kirkon johtohenkilöiden rahankäyttö, vastuu ja rahankäytön valvonta ovat nousseet yhteiskunnallisessa keskustelussa esille. Ongelmallista taas on, jos aihetta käsitellään vain henkilödraaman kautta, Sumiala sanoo.
Kiire yksipuolistaa uutisointia
Toisto vaikuttaa tulkintoihin.
− Jos asiantuntijat lehtien eri osastoilla esimerkiksi kommentoivat jatkuvasti, ettei islamia ole syytä yhdistää väkivaltaan, eikö asian toistaminen jo itsessään vahvista myös kyseistä ajatusta, Sumiala kysyy.
Myös kiire kaventaa uskontouutisointia. Journalistien paine tehdä uutisia nopeasti eri kohderyhmille ja eri kanaviin on kova. Perinteisten mediatoimijoiden lisäksi uutiskilpailuun osallistuvat nykyään myös monet kansalaiset kamerapuhelinten ja sosiaalisen median avulla.
Sumiala puhuu assosiaatioiden autonomisoitumisesta. Tutkiessaan Charlie Hedbo -satiirilehden toimitukseen tammikuussa 2015 tehdyn terrori-iskun uutisointia hän on kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, kuinka kiire raportoida tapahtumista vahvistaa stereotyyppisiä ja yksinkertaistavia tulkintamalleja uskonnosta.
− Uutisvoitoista ja huomiosta taisteltaessa ei ole aikaa pysähtyä analysoimaan kaikkia taustatekijöitä. Kuten sitä, mihin kaikkeen uskonto vaikuttaa ja mihin taas ei vaikuta.
− Nopeuskilpailu uutisoinnissa näyttäisi tuottavan lyhyellä tähtäimellä mustavalkoisia tulkintoja ja polarisaatiota. Ainakaan se ei ole omiaan vahvistamaan dialogia eri uskontojen välillä tai uskonnollisten ja sekulaarien ajattelutapojen kesken.
Ilahduttavana kehityksenä Sumiala pitää sitä, että uskonnollisille toimijoille on nykyisin verkossa tarjolla aiempaa enemmän mahdollisuuksia saada omaa ääntään kuuluviin.
− On mahdollista perustaa omia sivustoja ja verkkoyhteisöjä ja sitä kautta saada valtakunnan julkisuuteen vaikkapa uskonnollisten yhteisöjen sisältä nousevaa kritiikkiä. Tästä esimerkkinä ovat muun muassa lestadiolaisen liikkeen piirissä käydyt verkkokeskustelut.
Paljon melua, vähän keskustelua
Asioiden nimeämisellä on uutisissa suuri vaikutus. Erityisen merkittävää on Sumialan mukaan se, kuka asian nimeää ja minkä tulkintakehyksen mukaan.
Globaalissa mittakaavassa saman tapahtuman tulkintakehys voi vaihdella paljon. Esimerkiksi uskonnollisilla motiiveilla tehdyksi terrori-iskuksi yhtäällä nimetty tapahtuma ei näyttäydy toisaalla terrori-iskuna vaan esimerkiksi vapaustaisteluna.
Missä määrin näitä toisistaan eroavia ajattelumalleja ja tulkintakehyksiä sitten tulisi tuoda mediassa esille?
− Yksi median tehtävähän on rakentaa yhteisöllisyyttä, Sumiala muistuttaa. Yhteisöllisyyden rakentumiseen taas vaikuttaa se, onko käsitys todellisuudesta yhteisesti jaettu, ja kuinka paljon eri ajattelutavoille annetaan julkisuudessa tilaa.
Verkko mahdollistaa sen, että kielitaitoisilla ihmisillä on nykyään mahdollisuus seurata useita eri medioita, myös kansainvälisiä. Eri asia kuitenkin on, haluavatko ihmiset käyttää mahdollisuutta hyväkseen ja ottaa vastaan sellaisia tulkintamalleja, jotka haastavat omia ajattelutapoja, Sumiala sanoo.
Hänen mukaansa eri tulkintamallien välisen vuoropuhelun sijaan toisissa ”kuplissa” olevia demonisoidaan.
Sumiala on ollut keräämässä tutkimusaineistoa Turun 2017 puukkoiskua käsittelevistä twiitteistä.
− Twitter-aineistossa islam määritellään itsessään syyksi iskuun ja ominaisuuksiltaan primitiiviseksi uskonnoksi, joka aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä niille, jotka ovat saapuneet alempiarvoisista kulttuureista Suomeen, Sumiala tiivistää.
− Neutraaleillakin hakusanoilla, kuten #turku, määriteltynä ”keskustelu” iskuista kaventui sosiaalisessa mediassa lähinnä pelkäksi huutamiseksi tai solvaamiseksi.
Journalismin tehtävä ei ole vahvistaa ennakkoluuloja
Mediatutkijana Sumiala painottaa sananvapautta ja yleisön oikeutta tietää asioista. Epäkohdat eivät poistu siten, ettei niistä uutisoida. Eri asia kuitenkin on, voimistetaanko uutisoinnilla jo valmiiksi tulehtuneita vastakkainasetteluja.
Uskontoja käsittelevään uutisointiin Sumiala peräänkuuluttaa monipuolisuutta: erityyppisiä näkökulmia ja eri toimijoiden ääntä kuuluville.
− Tämä on iso ja aikaa vievä haaste, eikä sitä ole välttämättä helppo toteuttaa päivittäisessä uutiskilpailussa.
Esimerkkinä sen tulkintakehyksen kyseenalaistamisesta, jossa islam, terrori ja maahanmuuttajat niputetaan yhteen, Sumiala mainitsee Turun puukkoiskun uhrien auttajien taustan esiin nostamisen uutisoinnissa. Yli puoli vuotta iskun jälkeen esimerkiksi kerrottiin, että paikalla ollut lähihoitajaopiskelija palkittiin vuoden pakolaismiehenä.
Tosin journalismin hinta on ollut kova. Turun Sanomien toimittaja joutui lopulta muuttamaan pois kaupungista, koska häntä uhkailtiin puukotusuutisoinnin vuoksi.
− Minusta on tärkeää, että toimittaja puhui asiasta julkisesti ja teki näkyväksi, miten pelottelulla pyrittiin ohjailemaan journalismin tekemistä. Tapaus on todella valitettava, Sumiala sanoo.