Valtava määrä suomalaisia on laulanut Anna-Mari Kaskisen sanoittamia lauluja, vaikkei ehkä ole kiinnittänyt huomiota sanoittajaan. Virsikirjan lisäksi tekstejä on monissa rippikoulujen lauluvihkoissa.
Hengellisistä teksteistään tunnettu kirjailija on erittäin tuottelias. Kirjoittaminen lähti liikkeelle Kanadassa tai oikeastaan paluusta kotimaisemiin.
Kaskinen kävi Turussa lukion ensimmäistä luokkaa, kun rehtori ehdotti, että hän hakisi ulkomaille kansainväliseen lukioon. Kaskinen opiskeli kaksi vuotta Vancouverin saarella opin-
ahjossa, jossa oli oppilaita yli 40 maasta. Akateemisten oppiaineiden lisäksi nuoret tekivät palvelutyötä yhteisössä.
— Kävin auttamassa vanhuksia ja kehitysvammaisia.
1970-luvun Suomessa kansainvälisyys ei vielä ollut arkea. Aika Kanadassa oli niin voimakas kokemus, että Suomeen palattuaan Kaskinen alkoi purkaa ajatuksiaan paperille. Siitä alkoi säännöllinen kirjoittaminen.
Yliopistossa vailla päämäärää
Koti ei ollut akateeminen. Äiti oli päiväkodin johtaja ja isä SOK:n hankintapäällikkö. Kummitäti, äidin sisko, oli opiskellut vanhemmalla iällä filosofian maisteriksi.
Yksi kodissa juurtunut asia on musiikki. Perheessä laulettiin aina paljon. Isä lauloi Turun NMKY:n mieskuorossa yli 50 vuotta ja äiti säesti lastentarhassa pianolla. Kun Kaskinen vieraili isoäitinsä luona Tampereella, he lauloivat yhdessä ja harras isoäiti opetti tytölle hengellisiä lauluja.
Kun Kaskinen pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon, hän halusi tietää ja oppia, mutta oli vailla tarkkaa päämäärää. Opintoja syntyi humanistiseen, teologiseen ja valtiotieteelliseen tiedekuntaan.
Voisiko kirjoittaminen olla työ?
Kaskinen asui Töölössä lähellä Temppeliaukion kirkkoa, jossa kokoontui kansainvälinen seurakunta. Pian opiskelijalle järjestyi kesätyö.
— Lauloin turisteille. Vaihdoin kieltä aina sen mukaan, kun turisteja tuli.
Kansainvälisessä seurakunnassa Kaskinen tutustui muusikko Pekka Simojokeen. Kerran nuorten aikuisten kokoontumisessa piti kirjoittaa englanninkielinen runo.
— Pekka luki runoni ja kysyi, olinko tehnyt tällaista enemmänkin. Hän kertoi tarvitsevansa sanoituksia sävellettäväksi.
Anna-Mari Kaskinen oli kirjoittanut itselleen, ilman ajatusta laajemmasta yleisöstä.
— En ollut koskaan osannut ajatella, että kirjoittaminen voisi olla päätyötäni.
Meni itse asiassa pitkään ennen kuin hän lopullisesti ajatteli niin. Kirjoittamisesta tuli silti elämän pääuoma muiden projektien keskellä.
Afrikkalainen messu oli läpimurto
Kaskinen on laulanut esimerkiksi lauluyhtye Alabasterissa 1980-luvulla. Nykyään hän toimii joskus esilaulajana yhteislaulutilaisuuksissa.
Yksi Kaskisen tunnetuimmista töistä on Afrikkalainen messu. Kaskisen sanoittama ja Simojoen säveltämä teos sai ensiesityksensä vuonna 1981 Suomen Lähetysseuran kesäjuhlilla.
Messussa luterilainen jumalanpalvelus yhdistyy afrikkalaisvaikutteiseen musiikkiin. Teos saavutti suuren suosion ja vauhditti gospel-musiikin nousua 1980-luvulla. Messua vietetään edelleen. Se on matkannut myös ulkomaille.
Kaskiselle ja Simojoelle tuli lisää tilauksia, kuten iso Liekit-musikaali vuonna 1984 Lähetysseuran 125-vuotisjuhliin.
— Saimme taitojamme suurempia haasteita, ja niiden kautta oppi aina lisää.
Suomen nuorin virsien sanoittaja
1980-luvulla Kaskinen soitti runoilija Anna-Maija Raittilalle pyytääkseen tätä vieraaksi kristillisten opiskelijoiden joulujuhlaan. Raittila tunnisti soittajan nimen.
— Hän kysyi, että oletko se Anna-Mari, joka on tehnyt Afrikkalaisen messun lauluja.
Raittila kutsui Kaskisen kirjoittamaan luterilaisen kirkon uuteen virsikirjaan virsiä lasten ja nuorten osastolle. Kaskisesta tuli vuonna 1986 ilmestyneen, yhä käytössä olevan virsikirjan nuorin virsien sanoittaja.
Virsikirjassa on seitsemän hänen virttään, joista Simojoki on säveltänyt viisi. Virsikirjaan haluttiin tuolloin ripaus gospelia.
Kun Kaskinen vei ensimmäistä kertaa tekstejään Raittilalle, hän oli erityisen ylpeä yhden virsisanoituksensa iskevistä riimeistä. Mentori kuitenkin selitti, ettei virsissä huomio saa kiinnittyä riimien kaltaisiin asioihin. Kirjoittajan tulee jäädä taka-alalle.
Toinen Raittilan antama neuvo oli, että virsien tulee olla kirjakieltä. Samaa toivoi tuolloin virsikirjakomitea.
Uusi tapa kirjoittaa tekstiä
Vanhoissa virsissä on paljon sanalyhenteitä. Ei lauleta ”Miksi hämmästyitte” vaan ”Miks’ hämmästyitte”. Tai ”ain vaalii luotujaan”. Se saa tekstin kuulostamaan vanhalta. Vastaava vaikutelma tulee lukuisista ah-sanoista.
Kaskinen opetteli uuden tavan ajatella tekstiä. Hän oivalsi, että suomen kirjakielellä voi kirjoittaa luontevasti ja tuoreesti.
— Olin Kanadassa lukenut suomalaisia runoilijoita. Sieltä oli vähän tarttunut sielussain-tyyppisiä ilmaisuja.
Nykyään hän kirjoittaa aina kirjakieltä, näytelmien murrerepliikkejä lukuun ottamatta.
Kaskinen kuvaa Raittilaa suloiseksi ja sydämelliseksi ihmiseksi. Erityisesti hän muistaa keskustelun, jossa kysyi vanhemmalta runoilijalta neuvoa isoon päätökseen. Raittila totesi: ”Vastaus on jo sinussa.”
— Hän kannusti kuuntelemaan itseään. Kun tällä tavoin osaisi nuorten kanssa itsekin toimia.
Miljoona katsomiskertaa YouTubessa
Virsikirjassa on yksi laulu Afrikkalaisesta messusta, virsi 517. Se alkaa sanoilla ”Herra, kädelläsi asua mä saan”.
Moni muistaa säkeistöjen samanlaisena toistuvan lopun: ”Onneni on olla / Herraa lähellä, / turvata voin yksin Jumalaan. / Onneni on olla Herraa lähellä / tahdon laulaa hänen teoistaan.”
Kun vuonna 2012 selvitettiin Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoiden mielivirsiä, tämä virsi osoittautui suosituimmaksi. Sitä lauletaan myös hautajaisissa.
Kappaleen on levyttänyt muun muassa Jenni Vartiainen. Suosituin Youtube-taltiointi kappaleesta, gospel-yhtyeen esitys, on kerännnyt jo yli miljoona katsomiskertaa.
Kaskisen koko tuotanto ei ole hengellistä. Viime vuonna ilmestyi runokokoelma Kauneimmat haukkuni: runoja koirille & koirien ystäville.
Monilla Kirjapajan julkaisemilla Kaskisen runoteoksilla on jokin teema, esimerkiksi puutarha, lepo ja äitiys. Kirjojen nimissä esiintyvät sanat lohtu ja rohkaisu. Kaskinen ei ole missään vaiheessa kirjoittanut tekstejä, joissa korostuisi tuska, pimeys ja toivottomuus.
Kuoleman äärellä ei kaivata monia sanoja
Kaskinen on vieraillut viime vuosina tiuhaan Kirkkohallituksessa Helsingin Etelärannassa, ennen kuin pandemia esti tapaamiset. Siellä on kokoontunut vuonna 2018 aloittanut työryhmä, joka uudistaa kirkollisten toimitusten rukouksia. Kaskinen on ryhmän ainoa jäsen, joka ei ole pappi.
Konfirmaatioissa, hautaan siunaamisissa, vihkimisissä ja ristiäisissä rukoillaan tulevaisuudessa todennäköisesti uusilla sanoilla. Taustalla on pappien ilmaisema huoli siitä, että kirkollisten toimitusten kieli on liian kaukana arjesta.
Työryhmä pohtii, millainen rukouksen kieli toimii erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi silloin, kun joku suree läheisensä menettämistä. Tärkeintä on osoittaa, ettei toinen ole yksin.
— Siinä hetkessä ihminen ei voi ottaa vastaan hirveän moninaisia sanoja ja näkökulmia. Hänen pitää saada turvallisesti kokea tunnetta, joka hänellä on.
Osa rukouksista saattaa muuttua nykyistä lyhyemmiksi. Virallisia niistä ei tule ennen piispainkokouksen päätöstä. Työ muotoilujen parissa jatkuu, ja osa rukouksista tarvitsee vielä kirkolliskokouksen hyväksynnän.
Kodin siunaamisen yhteyteen ryhmä ehdottaa seuraavaa rukousta: ”Jeesus, sinä vierailit ihmisten kodeissa / ja olit vieraana aterioilla. / Kävit köyhien ja rikkaiden luona / etkä erotellut ihmisiä. / Sinun läsnäolosi ravitsi nälkäiset. / Tule tähänkin kotiin.”
Kirjailija haluaa kuulua heimoihin
Yksi Kaskisen toiminnan päänäyttämöistä on Lohjalla sijaitseva Vivamo, Kansan Raamattuseuran loma- ja kurssikeskus. Joulun alla siellä pyörii jälleen Kaskisen vaellusnäytelmä joulun tapahtumista. Mukana on aitoja aaseja, aitoja lampaita ja aito talli. Jeesusta esittävä vauva ei kuitenkaan ole aito.
— Jo monen vuoden ajan tehtävänäni on ollut rekrytoida seimen lapset. Vauvojen tulee olla saman syksyn vauvoja, ja minulla oli jo pari mielessä.
Korona-ajan ohjeistus kuitenkin kuului, ettei esitykseen kannata ottaa vauvaa. Tilalla nähdään silikonivauva, joka tosin on hämäävän aidon näköinen.
Kaskinen kirjoittaa myös muita näytelmiä Raamatun tapahtumien pohjalta. Ne hän sijoittaa nykyaikaan ja lisäilee henkilöhahmoja ja tietysti dialogia. Yksi hahmo on kuitenkin poikkeus.
— Jeesuksen repliikit ovat suoraan Raamatusta. Jeesus ei ryhdy puhumaan small talkia, että onpas makoisaa kalaa.
Näytelmillä on ollut 2000-luvun mittaan yli 100 000 katsojaa. Harrastajateatterilaisista on tullut Kaskiselle tärkeä yhteisö. Mukana on paljon eri-ikäisiä ihmisiä eri taustoista.
— Kun kirjoitustyö on yksinäistä, on kiva kuulua heimoihin.
Eläinteatteri auttaa ymmärtämään pakolaisia
Kaskinen kertoo olleensa koko elämänsä freelancer lukuun ottamatta kahta vuotta Vivamon johtajana. Nykyään hän kirjoittaa näytelmiä Vivamon Lastenkylään ja esiintyy niissä itse pöllön roolissa. Tapahtumat sijoittuvat yleensä pöllön pitämään kouluun, jonne tulee uusia oppilaita.
Euroopan pakolaiskriisin aikoihin koululle saapuivat leijona ja kirahvi. Pöllö ehdotti, että tulijat muuttaisivat suomalaisten eläinten koteihin. Se ei innostanut ketään.
Kun pöllö lähti hakemaan Korkeasaaresta ruokintaohjeita, muut eläimet rakensivat sillä aikaa leijonalle ja kirahville häkin. Yön pimeydessä leppäkerttu päästi kuitenkin eksoottiset eläimet ulos. Seuraavana päivänä muut eläimet menivät katsomaan, mitä leijonalle ja kirahville kuuluu. Äkkiä häkin ovi sulkeutui heidän takanaan.
Lopputuloksena suomalaiset eläimet alkoivat ymmärtää leijonaa ja kirahvia paremmin.
— Kun tällainen tapahtuu eläinhahmojen kautta, se on helpompi ottaa vastaan.
On uskonhyppy kastaa lapsi
Juuri nyt Kaskista kiinnostaa erityisesti lapsille kirjoittaminen. Tulossa on lasten romaani. Hän on myös päätoimittanut vuodesta 1986 alkaen pienille lapsille suunnattua kristillistä Lastenmaa-lehteä.
Kun lapsille puhutaan uskonnollista asioista, tärkeää on luottamus ja ilo, Kaskinen sanoo. Lapsen pitää kokea, että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Kun Kaskinen kävi kansakoulua 1960-luvulla, luokassa oli urkuharmoni, jolla opettaja säesti yhteistä virrenveisuuta. 2020-luvun suomalainen lapsi kohtaa kristinuskoa ja luterilaista perinnettä huomattavasti harvemmin. Tämä pitää ottaa huomioon, kun kirjoittaa uskonnosta.
— Lapset eivät enää tunne kirkkovuotta, eivätkä esimerkiksi tiedä, miksi pääsiäistä vietetään.
Samaan aikaan monista perinteistä, esimerkiksi lasten kastamisesta, on tullut Suomessa tietoisesti tehtäviä valintoja.
Kaskiselle itselleen kastamisessa oli kyse myös siitä, mitä hänen elämänsä jälkeen tapahtuu.
— On uskonhyppy kastaa lapsi, mutta on myös riski ja uskonhyppy olla kastamatta. Se, että omat lapseni on kastettu, ulottuu pidemmälle kuin oma elämäni ja rakkauteni heitä kohtaan.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2021.