Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2023.
Vanhat kirkot ovat Suomessakin kesämatkailijoiden suosikkikohteita. Kirkoissa tai niiden varastotiloissa säilytetään satoja vuosia vanhoja taideteoksia, jotka monissa muissa maissa olisivat museoiden vetonauloja.
Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on vaikea löytää keskiajalta peräisin olevia katolisia monivärisiä puuveistoksia, sillä suurin osa tuhottiin protestanttisen reformaation kuvainraastoissa. Vastaavia teoksia on Suomen kirkoissa satamäärin vaikkapa naulattuna seinäpaneeliin tai asetettuna sakariston hyllylle, talouspaperirullan tai kynttiläpaketin kaveriksi.
Suurin osa näistä 1200–1500-luvulla tehdyistä, yli 800 säilyneestä keskiaikaisesta veistoksesta on edelleen seurakuntien hallussa. Monia niistä vaalitaan, mutta osa olisi välittömän konservoinnin tarpeessa.
Taiteilijan ei tarvitse olla maailmankuulu
Uhanalaisuus koskee myös 1600- ja 1800-luvun maalauksia, jotka ovat usein kopioita merkittävistä maalauksista tai ylipäänsä edustavat niin sanottua vernakulaaria taidetta eli kansanomaista ilmaisua. Tekijä voi olla tuntematon käsityöläinen. Vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa länsimaisen taideperinteen historia on lyhyt, vastaavanlainen taide on kunniassaan — meillä se arvotetaan kotikutoiseksi.
Kirkoissa säilynyttä kulttuuriperintöä kartoitettiin ja pelastettiin ahkerasti 1800-luvun lopulla. Tuolloin Suomen Muinaismuistoyhdistys järjesti kahdeksan tutkimusretkikuntaa, joiden tekemä työ loi perustan aineellisen kulttuuriperinnön tutkimukselle. Samaa aktiivista kenttätyötä työtä tehdään edelleen, nyt yksittäisten tutkijoiden tai tutkimusryhmien, kuten johtamani Kuvakalske-hankkeen, voimin.
Kiinnostavan vanhan taideteoksen ei tarvitse olla Vermeer. Esimerkiksi Hauho-Seuran esinemuseossa vanhan kirkon kupeessa voi tarkastella 1400-luvun puolivälissä mahdollisesti Liivinmaalla veistettyä taidokasta Neitsyt Mariaa. Hiuksissa loistaa yhä kultaus, vaikka kasvoja onkin jossain vaiheessa pahoinpidelty. Hauholla voi myös syventyä sotilasmaalari Jonas Korlerin vuonna 1772 toteuttamiin lehterinkaidemaalauksiin.
Rosoisuus ja fragmentaarisuus eivät huononna teosta, vaan ne päinvastoin lisäävät sen vetovoimaa.
Kirjoittaja on taidehistorian vanhempi yliopistonlehtori Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.