Kirjat 7/18: Syövän tarkoitus, kiehtovia elämäkertoja ja jäljentäminen kirjailijan identiteetissä

Yliopisto-lehden kirja-arvioissa perehdytään kohuteologin ja Tampereen karismaattisen rehtorin elämäkertoihin sekä selvitetään, miksi syöpä on olemassa. Kirjaesseessä Maria Mäkelä pohtii jäljentämistä ja sitä, miten väärentäminen on kirjailijuuden ytimessä.

Jäljentäjät, loiset ja elämänväärentäjät

 

Sanna Nyqvist & Outi Oja

Kirjalliset väärennökset. Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia

Gaudeamus, 2018

381 s.

Tämän päivän liikuttavimmat tarinat ja mietelauseet jaetaan alustalla, joka ei tekijän auktoriteettia kysele. Jakoon lähtevä sometarina tai elämänohjeen antava meemi saa voimansa toistosta sekä jatkuvasti uusiutuvista ja usein ennalta-arvaamattomista lukemisen kehyksistä, ei tekijän nimestä.

Samaan aikaan slogania meistä kaikista ”tarinankertojina” hoetaan hyvänä juttuna. Ammattikirjailija painotuotteineen joutuu etsimään paikkaansa uudessa tekstien jakotaloudessa.

Tätä ajankuvaa vasten luin kirjallisuudentutkijakaksikko Sanna Nyqvistin ja Outi Ojan järeän tietokirjan. Teos on erinomaisesti kirjoitettu ja materiaaliltaan rikas esitys jäljennösten ja jäljentäjien loiselämästä kirjallisuusinstituution kyljessä. Siinä selvitetään tekijöiden, lukijoiden ja lakipykä-

lien roolia, mutta lisäksi harrastetaan tarkkaa tekstianalyysiä muutamasta tunnetusta tapauksesta, kuten skotti James McPhersonin muka-kansanperintöeepoksesta Ossianin laulut (1760–65) ja dekkaristi Mauri Sariolan moninaisista väärennösseikkailuista. Termi väärennös kattaa teoksessa tunnetun kirjailijan nimissä kaupitellut käsikirjoitukset, luvattoman lainaamisen eli plagioinnin ja identiteettihuijaukset.

Nyqvistin ja Ojan teos kehkeytyy kiehtovaksi tekijyyden ja hieman lukijuudenkin kokemushistoriaksi. Väärennös kirjallisuuden romanttisten ihanteiden kääntöpuolena tuo esiin negatiiviset tunteet, jotka osaltaan pyörittävät koko kulttuurikoneistoa: kateuden, häpeän, epävarmuuden ja kaunan.

Väärennös ei ole koskaan pelkästään yhden tekijäneron sisäisyyden ilmaus vaan aina ongelmallisessa suhteessa toiseen tekijään — vaikka tämä olisi kuvitteellinenkin. 1900-luvun identiteettiteoreetikoilta olemme oppineet, ettei identiteetti muodostu tyhjiössä vaan suhteessa Toiseen. Siten Nyqvistin ja Ojan teos on erinomainen tutkimus myös kirjailijan identiteetistä.

Ammattikirjailijoiden on onnistuttava erottumaan, nousemaan jalustalle myyttisinä tekstintuottajina, mutta samaan aikaan elettävä some-ihannetta eli ryhdyttävä brändäykseen autenttisina persoonina elämäntarinoineen. Kustantamot vastaavat tähän kuvaamalla brändikirjailijoistaan pystyvideoita, joissa kirjailija näyttäytyy mahdollisimman Itsenään.

Mahtaa monia kirjailijoita ahdistaa, sillä kirjailijan ammatti on kuitenkin lopulta kusettajan ammatti. Oma suosikkiesimerkkini on Panu Rajala, jota myös Nyqvist ja Oja käsittelevät: mies joka ei ainoastaan käyttänyt lupia kyselemättä hyväkseen kymmeniä sivuja I. K. Inhan tekstiä romaanissaan Intoilija vaan nappasi myös molempien entisten vaimojensa elämät kirjalliseksi materiaaliksi muistelmateoksiin Enkeli tulessa ja Lavatähti ja kirjamies. Mitä katselun kestävää tästä toiminnasta voi nettivideossa sanoa?

Teos onnistuu näyttämään monin tavoin, miten väärentäminen on kirjallisen profession ytimessä. Siksi autenttisuuden vaatimukset kirjallisessa työssä ovat tavallaan aina absurdeja. Tämä ajatus tulisi ulottaa myös kirjailijakuvaan. Voiko kirjailijaa brändätä kuin hyvinvointiyrittäjää? Eikö kirjailijan työ ole väärentää elämää?

Kirjoittaja on yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa.

MARIA MÄKELÄ

Kohuteologin elämä

 

Raine Haikarainen

Mystinen maestro. Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus

Kirjapaja, 2018

500 s.

Helsingin yliopiston teologian professori Seppo A. Teinonen (1924–1995) keksi nimikilpailussa tämän lehden ytimekkään nimen Yliopisto. Mitä muuta?

Kielitaitoinen mies avarsi ensin ekumeniikan, sitten dogmatiikan professorina umpiluterilaisen maan hengellisiä horisontteja toisiin kristinuskon suuntauksiin ja myös toisiin uskontoihin. Hän osasi arabiaa ja osasi jo hyvin varhain ennustaa islamin uuden nousun. Hän kansainvälisti suomalaista teologiaa ja loi sen kieleen lukuisia uudissanoja. Hän kirjoitti kymmeniä kirjoja ja antoi pysyvän panoksen kulttuuriin suomentamalla katolisen mystiikan klassikkoja.

Eniten häntä kiehtoi juuri katolinen kirkko, johon hän halusi tiivistää suhteita. Jatkosodan ja Lapin sodan rintamaupseerin suoraviivaisuudella Teinonen ehdotti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdistämistä katoliseen kirkkoon ”vuoteen 1985 mennessä”. Se oli utopia, joka ei toteutunut, mutta professori itse otti ja kääntyi katolilaiseksi.

Ihailijat antoivat hänelle liikanimen Maestro, mutta vastustajien mielestä parempi nimi olisi kaiketi ollut Mefisto. Kun rovasti Raine Haikaraisen kirjoittama perinpohjainen elämäkertateos julkistettiin 19.3. seminaarissa Helsingin yliopistossa, yksi professori kuvaili Teinosta aikaansaannoksineen sanalla ”helvetillinen”! Kohuteologi siis kuohuttaa tunteita vielä vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen.

Ennen kuolemaansa Teinonen määräsi arkistonsa hävitettäväksi. Haikarainen onkin tehnyt melkoisen salapoliisityön kaivaessaan esiin kappaleen värikästä yliopistohistoriaa ja menneiden teologien metkuja.

OSMO PEKONEN

Syöpä, elämämme hinta

 

Kirmo Wartiovaara

Miksi minä — syöpäsolun tarina

Duodecim, 2018

120 s.

Kuka oli Henrietta Lacks ja miksi tämä 31-vuotiaana kuollut köyhä afroamerikkalainen nainen on tärkeä? Miksi syöpä on elämän välttämätön sivutuote, miksi norsuilla on hyvin vähän syöpää?

Perinnöllisyyslääkäri, kantasolututkija Kirmo Wartiovaaran kirja Miksi minä — syöpäsolun tarina on oiva yleistajuinen katsaus siihen, miksi syöpä on olemassa. Se kertoo myös, miksi syöpä on kiehtova asia. Yksinkertaista kyllä: elämämme kehityksen ovat mahdollistaneet solujemme DNA:n sattumanvaraiset mutaatiot ja noihin mutaatioihin perustuu myös syöpä.

”Syöpä on hinta, jonka maksamme siitä, että elollinen maailma on olemassa”, Wartiovaara kirjoittaa ja mainitsee heti seuraavassa lauseessa, että sairastuneelle yksilölle lunnaat tuntuvat toki turhan kovilta.

Teos selittää syövän synnyn molekyylibiologian näkökulmasta, avaa sairauden historiaa ja selvittää myös riskitekijöitä, riskien laskentaa sekä syövän kanssa elämistä, syöpätutkimusta ja syöpähoitojen tulevaisuutta. Wartiovaara kirjoittaa tiedemiehen tarkkuudella ja tietokirjailijan vauhdikkuudella käyttäen syövän hoidossa metaforia automekaniikasta lähtien.

Kirjoittaja muistuttaa, että vaikka syövät ovat lisääntyneet paljon, sen takana on lähinnä väestön eliniän piteneminen. Suuri osa syövistä saadaan tänä päivänä hoidettua. Absurdia, mutta ehkä lohdullista: syöpään sairastunut voi ajatella olleensa huono-onninen elämän DNA-virhearpajaisissa. Kirjassa on myös potilastapauksia. Wartiovaara kääntää patologis-anatomisen syöpädiagnoosin lääkärikielestä suomeen ja avaa kasvaintyyppejä kansantajuisesti.

Entä Lacks? Vuonna 1951 menehtyneen naisen kohdunkaulan syöpäkasvaimesta otetut näytteet olivat ensimmäiset, joita saatiin solumaljalla viljeltyä loputtomasti. Näitä soluja käytetään edelleen ympäri maailmaa ja niitä arvellaan kasvatetun yli 20 tonnia.

Norsuille taas on evoluutiossa kehittynyt moninkertainen määrä tiettyä syövältä suojaavaa geeniä. Valitettavasti tämän saman geenin monistaminen ei suojele muita nisäkkäitä, sillä kuten Wartiovaara kirjoittaa: elämä — ja syöpä — on kompromissien summa.

SALLA NAZARENKO

Marskin ritari ja yliopiston rehtori

 

Matti Parjanen

Mister Koli, oletteko kommunisti?

Yliopisto-barrikadien räjäyttäjän elämä


Tampere University Press, 2018

377 s.

Mannerheim-ristin ritari Paavo Kolista (1921–69) ei tullut odotusten mukaan sotilasta, vaan Tampereen yliopiston rehtori vuosille 1962–68. 

Uusi kirja on jatko-osa sotasankariteokselle Marskin ritari Paavo Koli, Itseään käskevä mies. Kirjan kirjoittaja Matti Parjanen työskenteli Kolin assistenttina ja sittemmin yliopiston vararehtorina.

Jatkosodan aikana Koli kävi kadettikoulun ja taisteli sodan loppuun. Keväällä 1945 hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon valtiotieteelliseen ja voimistelunopettajankoulutukseen. Tutkinnot valmistuivat kahdessa ja puolessa vuodessa.

Kirjan nimi pohjaa Kolin kokemuksiin ASLA-stipendiaattina Yhdysvalloissa 1949–51. Kysymys, miksi luennoitsija ei käsitellyt Karl Marxia, herätti kommunistiepäilyn. Suojelupoliisilta pyydetystä lausunnosta kävi ilmi ritarius, ja tämän jälkeen rehtori pyysi anteeksi tuhannella dollarilla.

Paavo Kolin rehtorikaudella Helsingistä Tampereelle muuttanut Yhteiskunnallinen Korkeakoulu muuttui 1966 monitieteiseksi yliopistoksi. Suorasukainen rehtori ravisteli niin sanotussa oligarkiapuheessaan 1966 akateemista maailmaa ja opetusministeriötä. Vihastunut Urho Kekkonen lähetti myllykirjeen ja lait­toi Tampereen yliopiston boikottiin. Näkemyksellinen ja karismaattinen Koli keräsi muitakin vastustajia, erityisesti vanhoillisia professoreita.

Kirja on aikamatka 1950–60-lukujen yliopistomaailmaan. Runsaaseen lähdeaineistoon perustuvassa elämänkerrassa on laaja henkilögalleria. Esillä ovat lähes kaikki tuon ajan merkittävät yhteiskuntatieteilijät ja vaikuttajat kuten Mauno Koivisto, Erik Allardt, Antti Eskola ja Paavo Seppänen. Pienet toistot ja sivujuonteet eivät häiritse lukemista.

Vauhdikas rehtori ei kestänyt tasaista puurtamista eikä suunnitelmien pysähtymistä. Itsemurha maaliskuussa 1969 tuli kuitenkin yllätyksenä.

Sääilmiöitä siveltimellä

Seija Paasonen

Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin

Maahenki, 2018

180 s.

Mitä tapahtuu, jos viskaa samaan soppaan kuvataiteen ja meteorologian? Tätä kokeili Yleisradion sääuutisista tuttu Seija Paasonen, joka onnistui loihtimaan maittavan keitoksen makupaloineen.

Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin on raportti jopa 1863 maalauksessa kuvattujen sääilmiöiden analysoinnista ja arvioimisesta. Aineistosta on kirjaan esiteltäväksi päätynyt runsas satakunta teosta eri maista ja eri vuosisadoilta.

Paasonen kuvaa esimerkiksi maalauksista löytyviä pilvimuodostelmia, auringonlaskuja ja sadekuuroja sekä arvioi, mitä vuorokauden- tai vuodenaikaa kuvat esittävät. Kukin pikkuteema — vaikkapa pilvitornit, sivusateenkaaret tai tulva — saa oman, yhden tai kahden aukeaman mittaisen käsittelynsä.

Taivaan tapahtumien ohella Paasonen kuvaa myös työskentelyprosessiaan. Tekemisten avaaminen antaa väriä muuten helposti kaavamaiseksi kääntyvään säätarkasteluun. Myös leppeä tyyli sekä maalauksista poimitut, muuhun kuin säähän liittyvät havainnot keventävät tekstiä.

Paasonen on tutkinut maalauksia tarkasti ja havainnut runsaasti pieniä yksityiskohtia. Usein hän tosin muotoilee havaintonsa varovaisesti ja kirjoittaa: ”silmä on näkevinään” tai ”oli havaitsevinaan”. Kirjoittajan tulkintoja voi onneksi itse testata teoksen kuvituksen avulla. Aivan kaikista mainituista maalauk­sista kirjassa ei ole kuvaa, mikä on ymmärrettävää, mutta silti harmillista.

Aiheestaan innostuneiden ihmisten tekstejä on mukavaa lukea, sillä yleensä innostuneisuus välittyy tekstistä ja on usein vielä tarttuvaa laatua. En ole aiemmin ymmärtänyt kiinnostua pilvistä, mutta niin vain kirjaan tutustumisen jälkeen huomaan tiirailevani taivaalle entistä uteliaampana.

MARJO JÄÄSKÄ

Hyppyjä oman varjon yli

Sami Santanen

Ajatuksen paikka. Kirjoituksia estetiikasta ja filosofiasta (1986–2017)

Tutkijaliitto, 2018

325 s.

Tutkijaliitto on julkaissut paksussa niteessä filosofian ja estetiikan tutkija Sami Santasen esseitä neljältä vuosikymmeneltä. Huomaan, että kirjaan on koottuna iso osa omaakin opintietä ajalta, jolloin yliopisto oli vielä vapaa taloutta hyödyttävien innovaatioiden pakosta. Samalla huomaan, että nyt on hyvä aika palata tähän. Santasen vakava suhtautuminen inhimillisen ajattelun ja tietoisuuden perustaviin rikkonaisuuksiin on tässä päivässä tervehdyttävää. Dekonstruktio ei ole kuollut.

Keskeisimmät teemat, joita Santanen kirjassaan käsittelee, ovat vapaus (ainoa tosiasia!), ajattelu, runous, ilkeys, moraalilaki ja kosketus. Filosofit, joiden kautta hän näitä aiheita ruotii, ovat eritoten Martin Heidegger ja Jean-Luc Nancy — unohtamatta Immanuel Kantia, johon aina palataan, etenkin teokseen Arvostelukyvyn kritiikki. Aluksi Kantin kolmas kritiikki avaa teitä estetiikkaa kosketteleviin pohdintoihin. Kokoelman puolivälissä huomataan siirtymä eettiseen saman teoksen vaikuttaessa yhä taustalla.

Santasen ansioksi on mainittava suomelle lopulta varsin kaukaisten länsimaisten kielten (saksa, ranska) filosofisesti keskeisiä käsitteitä avaava tarkka analyysi. Miksi mannermaisessa ajattelussa ajatellaan niin kuin ajatellaan — se selviää (sikäli kuin mahdollista). Jos heideggerilainen fenomenologia ja sitä seuraava ranskalainen dekonstruktio teki kyseiset kielet oudostuttaviksi itselleen, tuo Santanen tämän oudostuttavan filosofian pätevästi suomen kielelle. Alaviitteet vielä vahvistavat asian.

Jean-François Lyotard esitti aikoinaan teesin, jonka mukaan postmoderni itse asiassa edeltää modernia. Omanlaista vahvistusta teesi saa siitä, että Ajatuksen paikan avausessee Filosofian synnytystuskat, jossa Santanen tarkastelee F. W. J. Schellingin näkemystä ajattelusta ja vapaudesta ihmisen tiedon tahdon kurimuksessa, jää jännittävästi kutkuttamaan lukijan mieltä — kuin vaatien palaamista itseensä. Tämäkin kertoo kirjan onnistuneesta rakenteesta.

MARTTI-TAPIO KUUSKOSKI

Kaunistelematonta kerrontaa

Pekka Masonen

Paperipuutarha. Opettavaisia

tarinoita punkista, postimerkeistä ja historiasta


Mala Fide, 2018

270 s.

Tutkija Pekka Masosen maailmanhistorian luennot olivat koko lailla paras tapa viettää aikaansa Tampereen yliopistossa vuosituhannen alussa. Masosen nimi oli laadun tae, joka houkutteli salit täyteen opiskelijoita. Tätäkin arviota on syytä lukea yhden tällaisen ihailijan kirjoituksena.

Paperipuutarhassa Masonen laittaa kasaan eri julkaisuissa ilmestyneitä tekstejään. Kirja alkaa Rumbassa vuonna 1984 julkaistulla parikymppisen opiskelijan puolustuspuheella suomalaiselle hard-

corelle. Se jää silti kuriositeetiksi: paino on historiassa.

Masosta kiinnostavat kulttuurien kohtaamiset ja ihmiset kulttuurien saranakohdissa. Kirjassa kerrotaan sotienjälkeisestä Japanista, löytöretkistä sekä islamin ja kristinuskon kohtaamisesta uuden ajan alun Välimerellä. Tekstit ovat merkityksellisiä myös meidän ajassamme.

Laadultaan ja muodoltaan vaihtelevia kirjoituksia on hankala arvioida kokonaisuutena. Masonen korostaa, että osa teksteistä oli ”jo ilmestyessään hölmöjä”. Hän ei ole halunnut kaunistella niitä jälkikäteen. Mitään en kutsuisi hölmöksi, mutta editointia moni juttu olisi kaivannut. Välillä eksytään sivupoluille, välillä lukija jää miettimään, mitä olivatkaan mendikantit, renegaatit ja sybariitit. Paikoin lukemista hidastavat pitkät mutta kiinnostavat alaviitteet.

Mutta kun teksti luistaa, se vie mennessään. Valtava tietomäärä ja musta huumori muistuttavat Masosen luennoista. Tarinankertoja ei moralisoi vaan analysoi. Hän tulkitsee lähteitään viisaasti ja kavahtaa totuudenpuhujia, joita kiinnostaa enemmän se, kuka sanoo, kuin se, mitä sanotaan.

Masonen kirjoitti juhlakirjan itselleen, ”koska kukaan muu ei tekisi sitä puolestani”. Hän ei ole halunnut maksaa siitä, että saisi kanteen ”jonkun Shit University Pressin logon”.

Toivoisin, että Masonen ja hyvä kustantamo löytäisivät toisensa. Kirjoittaja ansaitsisi paljon suuremman yleisön kuin omakustanteella on mahdollista tavoittaa.

TUOMO TAMMINEN

Tutkija suosittelee

Kaksi tavallista natsia

Katarina Baer

He olivat natseja

Teos, 2016

352 s.

SUOSITTELIJA/ Sosiologian professori Anssi Peräkylän erityisalaa on keskusteluanalyysi ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimus.

TÄRKEÄÄ / "Arjessa ajautuminen ei yleensä johda ihmistä mihinkään katastrofaaliseen. Arjen kuuluukin viedä. Saattaa silti käydä niinkin, että se murskaa elämän — niin kuin toimittaja Katarina Baerin kansallissosialistisille isovanhemmille kävi 1940-luvun Saksassa. On hyvä miettiä, mitä meidän omat ajautumisemme ovat."

HISTORIA TOISTUU? / "Fasismi on taas ajankohtainen kysymys, mutta vielä enemmän Baer saa minut ajattelemaan ilmastonmuutosta, ajautumista ilmastokatastrofeihin. Tiedän, että ajatus ei ole järkevä, mutta välillä tuntuu, että ihmisten ilmastoahdistusta pitäisi lisätä, että pitäisi syntyä paniikki."

SANKARUUS / "Luin Baerien tarinaa rinnakkain samasta ajasta ja nuoresta saksalaisteologi Dietrich Bonhoefferista kertovan Charles Marshin kirjan kanssa (Strange glory). Ne näyttävät, kuinka elämää ei ohjaa sankarillisuus vaan esimerkiksi pikkumaisuus."

HERÄÄMINEN? / "Bonhoeffer päätyi eri puolelle kuin Baerit eli aktiiviseen oppositioon, mutta lähinnä etuoikeutetun asemansa ja sattuman kautta. Hän oli sopivalla hetkellä tutkijana yhteiskunnallisesti suuntautuneissa teologisissa ympyröissä Yhdysvalloissa."

SOSIOLOGIN SILMIN /  "Baer kuvaa, miten tavalliset natsit tekivät ratkaisujaan, voittoon uskoen. Isovanhemmat eivät kuvita aikaansa tai toimi edustavana esimerkkinä, vaan he potevat tunteitaan ja toiveitaan. On kiinnostavaa, miten me liitymme historian prosesseihin: on elämänkulku ja sen ympärillä uskomusjärjestelmä ja sosiaaliset rakenteet ja virtaukset."



VIRVE POHJANPALO