Stam1na on yksi Suomen metallimusiikin pitkäaikaisia suosikkeja ja kärkinimiä. Yhtye soittaa nopeasti, aggressiivisesti ja taitavasti.
Bändi on kotoisin 3 000 asukkaan Lemiltä Etelä-Karjalasta. Kaikki sai alkunsa 1990-luvulla Olkkosten maatilalla, kun kitaristinalku Pekka innostui musiikista. Hänen suosikkejaan olivat muun muassa Guns N' Roses, Metallica ja Stone. Ensimmäiset musiikilliset vaikutteet tulivat isoveljeltä.
15-vuotiaana Pekka Olkkonen tapasi muitakin hevistä tykkääviä soittajia. Silloin laitettiin bändi pystyyn. Laulajaksi suostunut Antti Hyyrynen saapui Olkkosten olohuoneeseen luomaan kitaristin kanssa ensimmäisiä omia kappaleita. Näin syntyi Stam1na vuonna 1996.
— Kun saimme bändin kanssa ensimmäiset demot äänitettyä, oltiin ihan varmoja, että tämähän tulee lähtemään isosti ja kohta meitä kinutaan ulkomaan kiertueille, Pekka Olkkonen kertoo.
Ura ei kuitenkaan heti lähtenyt lentoon. Stam1na treenasi kovasti ja kirjoitti ahkerasti uusia kappaleita, mutta levytyssopimusta ei näkynyt eikä kuulunut.
— Uskoimme vankasti koko ajan, että meillä on hemmetin hyvä bändi ja hyvää musiikkia, mutta kukaan ei vain tiedä meistä mitään. Siinä alkoi hiljalleen ymmärtää, että voihan tässä käydä niinkin, ettei koko jutusta tule mitään sen suurempaa.
Eksoottinen Suomen kieli
Vihdoin vuonna 2004 yhtye sai ensimmäisen levytyssopimuksensa ja menestystä alkoi tulla. Seuraava vuosikymmen toi bändille Emma-patsaita, kultalevyjä, albumilistojen kärkipaikkoja ja myös niitä haaveiltuja Euroopan kiertueita. Kieli oli vaihtunut jo muutaman demon jälkeen suomeksi.
— Hyyrynen on aina tehnyt meille kaikki sanoitukset. Hän koki voivansa ilmaista itseään paremmin suomeksi.
Valinta onnistui, vaikka Olkkonen muistaa olleensa kielenvaihtoa vastaan.
— Eihän nyt heviä voisi suomeksi laulaa, Olkkonen naurahtaa.
— Oli meillä kuitenkin Kotiteollisuus ja Sielun veljetkin esikuvina. Kun vielä meidän kanssa samoihin aikoihin aloitti lappeenrantalainen Mokoma, joka teki suomeksi trash metallia, suomenkielisyydestä syntyi ehkä pieni ilmiökin tuolloin.
Ulkomailla kielestä on tullut pelkästään hyvää palautetta.
— Ihmiset ovat tykänneet siitä, miltä suomi kuulostaa. He pitävät sitä eksoottisena ja meidän musiikkiimme sopivana kielenä.
Ystävyys vahvistuu
Stam1na juhlii tänä vuonna 25-vuotista uraansa. Helmikuussa ilmestyi jo yhdeksäs albumi Novus Ordo Mundi. Bändin runko on pysynyt koko uran lähes muuttumattomana. Rumpali Teppo Velin on ollut mukana lähes alusta pitäen, basisti Kai-Pekka Kangasmäki ja kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki liittyivät mukaan hieman myöhemmin.
— Ehdoton edellytys sille, että olemme jaksaneet näin pitkään, on se, että musiikin tekeminen on edelleen meistä kaikista hauskaa, Olkkonen sanoo.
Nuorukaiset tunsivat toisensa jo ennen yhtyeen perustamista. Ystävyys on pysynyt ja vahvistunut matkan varrella, kun yhteisiä kokemuksia on tullut lisää.
— Sekin on tavattoman tärkeää, että meillä on syvä luottamus toisiimme ja psykologisesti turvallinen ympäristö, jossa jokaista kuunnellaan tasa-arvoisesti.
Lemi-Helsinki-Lemi
Intohimoa soittamiseen nuorella Olkkosella riitti yllin kyllin, mutta taiteilijan ammatin epävarmuuden vuoksi hän pohdiskeli jo varhain vaihtoehtoisiakin työuria. Maanviljely ei tuntunut omalta elämäntavalta.
— Vanhempamme taisivat huomata meistä kolmesta veljeksestä jo aika nuorina, ettei kukaan ole jäämässä tilan jatkajaksi, eikä meitä siihen millään tavoin painostettu. Kiinnostuksen kohteet olivat muualla.
Koulussa Olkkonen pärjäsi hyvin. Tie vei Lemiltä lukioon Lappeenrantaan. Lukioikäisenä hän kiinnostui psykologiasta.
— Kyselin opettajaltani, pitäisiköhän sitä pyrkiä opiskelemaan. Hän kannusti kovasti eteenpäin ja kehui samalla oman opiskelupaikkansa Helsingin yliopiston opetuksen tasoa, Olkkonen muistelee.
Kun yksi Olkkosen parhaista ystävistäkin oli hakemassa Helsinkiin, hän päätti tarttua pääsykoekirjoihin saman tien kirjoitusten jälkeen. Olkkonen pääsi sisään ensi yrittämällä vuonna 2000 ja aloitti opintonsa armeijan jälkeen seuraavana vuonna.
Stam1na ei unohtunut, vaan Olkkonen matkusti seuraavina vuosina pääkaupungista tiuhaan kotipuoleen soittamaan ja treenaamaan.
Psykologiasta tuli toinen intohimo
Olkkonen koki opintojensa alkuvuosina jatkuvia ahaa-elämyksiä.
— Huomasin todella olevani oikealla alalla. Ajattelin koko ajan vain sitä, kuinka kiinnostavista asioista psykologiassa onkaan kysymys ja ahmin uutta oppia. Musiikin ohella psykologiasta tuli nopeasti toinen intohimoni.
Mikä alassa kiinnostaa? Ainakin psykologia tutkii niin inhimillisiä asioita, että sen tuottamaa tietoa voi soveltaa myös itseensä, Olkkonen sanoo.
— Itsetuntemuksen kasvun lisäksi pidän erityisesti siitä, että psykologiassa pyritään katsomaan käyttäytymisen taakse: siihen, mistä käyttäytyminen johtuu.
Ihmismieli on samanlainen pohjaton kaivo kuin musiikkikin, Olkkonen tuumii. Aina riittää uutta ihmeteltävää.
Huomaa kävelijä!
Gradunsa Pekka Olkkonen teki liikennepsykologian alalta. Hän tutki työssään jalankulkijoiden kuolemaan johtaneita auto-onnettomuuksia. Suojatiellä tapahtuneissa onnettomuuksissa nuoret, alle 19-vuotiaat kuskit olivat yliedustettuina.
Suomalaisen liikennekulttuurin Olkkonen toivoisi kaiken kaikkiaan muuttuvan jalankulkijoita kunnioittavammaksi.
— Monissa muissa maissa kulttuuri on sellainen, että jos aiot jalankulkijana yhtään astua suojatielle, auto pysähtyy. Suomessa täytyy varmistaa katsekontakti kuskiin, jotta uskaltaa lähteä tien yli.
Gradun kirjoittaminen meni hiukan puurtamisen puolelle, Olkkonen myöntää. Haaveita tutkijanurasta hän ei elätellyt.
Itsensä kanssa pärjäämisen taito
Tällä hetkellä Olkkonen soittaa Stam1nassa ja pyörittää psykologin yksityisvastaanottoa.
— Mieluiten autan ihmisiä mahdollisimman suoraan, kahdenkeskisesti. Tavoitteenani on lisätä ihmisten itsetuntemusta, minkä avulla he voivat pärjätä itsensä kanssa paremmin ja toivottavasti elää mielekkäämpää elämää.
Psykologin taitoa on osata pukea erilaisia elämän ja ihmismielen ilmiöitä sanoiksi, Olkkonen miettii.
— Vaikkapa tunteet saattavat olla ihmiselle vähän usvaisia.
Psykologi voi auttaa asiakastaan tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Sen jälkeen päästään tutkimaan, miksi tietyt tunteet nousevat esiin tietyissä tilanteissa.
— Pyrin siis avaamaan asiakkaan silmiä hänen omalle käyttäytymiselleen. Kaikkein perimmäinen tavoite on tietenkin vähentää kaikenlaista inhimillistä kärsimystä.
Lentäjiä ja uraansa pohtivia nuoria
Opintojensa jälkeen Olkkonen työskenteli Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän teki käyttäytymistieteitten laitoksella kyky- ja persoonallisuustestejä ja psykologisia haastatteluja. Testit ja niiden tulokset vaikuttivat siihen, keitä hyväksyttiin opiskelemaan hävittäjä- ja siviililentäjiksi sekä lennonjohdon tehtäviin.
Millaisia persoonallisuuksia ilmailualalle pääsee?
— Lentäjät ja lennonjohtajat tarvitsevat hyvää paineensietokykyä ja sosiaalisia taitoja, sillä lähes kaikki työ on tiimityötä. Heidän täytyy kyetä toimimaan harkitusti yllättävissäkin tilanteissa. Impulsiivisuus olisi esimerkki ei-toivotusta persoonallisuuspiirteestä, Olkkonen määrittelee.
Seuraavassakin työpaikassa kyse oli ammatinvalinnasta: Olkkonen teki psykologintöitä Itäkeskuksen TE-toimistossa Helsingissä.
— Ammatinvalintapsykologin työstä tykkäsin todella paljon. Se oli jo enemmän auttamistyötä kuin erikoisjoukoille tehty psykologinen henkilöarviointi, Olkkonen kertoo.
Palkitsevimmalta tuntui löytää sopiva opiskelupaikka nuorelle.
— Jos voi auttaa ihmistä löytämään hänelle istuvia valintoja ja ratkaisuja, eihän sen hienompaa tunnetta olekaan.
Keikkoja ja kitaratunteja
Stam1na-yhtyeen suosio kasvoi tasaiseen tahtiin. Pian keikkailu vei kaiken psykologintöiltä liikenevän ajan. Aikataulut kiristyivät.
— Jo Maanpuolustuskorkeakoulun aikoihin lähdimme ensimmäiselle Euroopan kiertueellemme Apocalyptican kanssa, Olkkonen kertoo.
— Halusin tehdä molempia hommia ja vaikka olin innokkaasti oravanpyörän sisällä, pieni tunne takaraivossa naputti, ettei tällaista voi kestää ilman vapaapäiviä.
Kun ammatinvalintapsykologin pätkätyö päättyi, Olkkonen päätti kokeilla uutta elämäntapaa.
— Täysin muusikoksi en uskaltanut heittäytyä. Perustin oman firman, jonka kautta ryhdyin antamaan kitaratunteja. Niitä oli kovasti kyselty, joten tiesin hommia olevan.
Kitaratunteja Olkkonen on antanut vuodesta 2013. Opettaminen maistuu hyvin.
— Mukana on hieman terapeuttisia elementtejä: se on kahdenkeskistä työtä, joka perustuu kontaktiin. Välillä käydään läpi muitakin asioita kuin soittotaitoa.
Psykologitaustasta on hyötyä opetustyössä, Olkkonen arvioi.
— Psykologina olen oppinut läsnäoloa ja tottunut kohtaaman erilaisia ihmisiä, ja oppimisteorioihin tutustuminen auttoi ymmärtämään, miten eri tavalla me ihmiset voimme oppia. Sitä tietoa voin nyt soveltaa.
Takaisin tuttuun rooliin
Koronapandemia on kurittanut muusikkoja kovalla kädellä. Kun keikat viime vuonna loppuivat kuin seinään, Pekka Olkkonen palasi seitsemän vuoden tauon jälkeen myös psykologintöihin, nyt yrittäjänä.
— Tosi hyvältä on tuntunut, vaikka välissä olikin pitkä tauko, Olkkonen kertoo.
Hän ehti kuitenkin tehdä neljän vuoden tiiviin työrupeaman psykologina ennen musiikille omistautumista.
— Kokemus opetti, mitä on olla psykologi ja millainen se työroolina on. Ei osaaminen onneksi ollut mihinkään hävinnyt.
Psykologin töitä etänä
Korona-aikana psykologi kohtaa asiakkaat etänä. Etätapaamiset ovat sujuneet yllättävän hyvin, Olkkonen iloitsee.
— Toisille asiakkaille etäkohtaaminen on ollut jopa helpompaa tai suorastaan ainut tapa saada apua. Heillä ei ole ollut voimia lähteä kotoaan vastaanotolle tai he eivät ole uskaltaneet lähteä ihmisten ilmoille.
Psykologille ideaalitilanne olisi tavata asiakas kasvotusten, Olkkonen katsoo.
— Terapiassa pitää onnistua luomaan luottamuksellinen ja turvallinen ympäristö. Verkon välityksellä se on haastavampaa. Lähikontaktissa kaikki eleet havaitsee paremmin eikä vuorovaikutus ole niin rajattua kuin videokuvassa. Asiakaspalautteen mukaan etätapaamisista on kuitenkin ollut asiakkaille paljon apua.
Koiralenkillä syntyy sävellysideoita
Muusikko–psykologi rentoutuu itse ulkoilemalla.
— Minulla on Ilpo-niminen koira, ja koiran omistaminenhan tutkitusti lisää hyvinvointia. Ilpo vie lenkille luontoon, ja noina hetkinä en edes kuuntele musiikkia.
Ulkoillessaan Olkkonen on yksin ajatustensa kanssa — tai koettaa ottaa etäisyyttä niihin.
— Luonnossa liikkuminen on meditatiivista keskittymistä, todella rentouttavaa.
Samoilla retkillä muusikko saa usein uusia sävellysideoita.
— Hiljaisuudessa oma pää alkaa tuottaa rytmejä ja melodioita. Niitä sitten tallennan puhelimeen hyräilemällä ja taputtelemalla.
Olkkonen on myös innokas urheilija. Hän pelaa harrastelätkää muutaman kerran viikossa ja käy aktiivisesti kuntosalilla.
— Onneksi viime talvena päästiin täällä Helsingissäkin ulkojäille pelaamaan. Kuntosalit olivat koronan vuoksi kiinni, mutta olen tehnyt voimaharjoittelua niin pitkään, että pystyn treenaamaan missä vain.
Kokemus peittoaa ujouden
Stam1nan uuteen levyyn liittyvä keikkakiertue on vielä auki koronatilanteen takia. Bändi odottaa ohjeistuksia ja toimii niiden mukaan. Olkkosella olisi jo kova kaipuu yleisön pariin, ”oikealle keikalle”.
— Livenä soittaminen on flow-tila, jota ei saa mistään muualta. Kaipaan sitä kovasti, vaikka nuorena olin ujo enkä koskaan ole kokenut olevani luonnostani esiintyjä, kitaristi paljastaa.
Runsas keikkailu ja pitkä kokemus on totuttanut asiaan. Työn mukana on tullut ymmärrys siitä, mikä on tärkeää.
— Opin rakastamaan sitä touhua. Pieni jännitys ei keikalla haittaa. Sitä pitää aina ollakin vähän mukana, sillä sehän vain tarkoittaa, että asialla on merkitystä.
Henkilöhaastattelu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2021.