– Puheesta ei välttämättä löydykään sellaisia yksiköitä, joita kielitieteilijät ovat vuosisatojen ajan olettaneet löytävänsä, kertoo Helsingin yliopiston suomen kielen professori Ritva Laury.
Perinteisiä kielitieteen käsitteitä ei voi ongelmattomasti soveltaa puhuttuun kieleen, ja tutkijat joutuvat uudistamaan käsitystään tavallisen keskustelupuheen yksiköistä. Kirjoitetusta tekstistä voidaan erottaa virke, koska kieli on säännöin ja välimerkein jäsenneltyä. Lause voidaan tunnistaa siinä olevasta finiittiverbistä.
Puheessa virkkeen päättyminen on kuitenkin vaikeampi määritellä, eikä lauseen kaltaisista rakenteista välttämättä verbiä löydykään. Myös kirjoitetusta kielestä kokonaan puuttuvat eleet on otettava huomioon vuorovaikutuksen merkittävänä osana.
”…mut se että mitä siellä tekis kaiket päivät.”
Ritva Laury, Turun yliopiston tohtoriopiskelija Karita Suomalainen ja Helsingin yliopiston post doc -tutkija Anna Vatanen ovat yhdessä tutkineet ilmaisua ’se että’, jossa puhe ja eleet yhdistyvät luomaan merkitystä.
– ’Se että’ on selvästi yksikkömäinen, ja usein se lausutaankin yhtenä sanana, ’seettä’, Ritva Laury kuvailee.
’Se että’ -rakenteella on keskustelussa selkeä merkitys: sillä tuodaan esiin puhujan kannalta tärkeä asia, esimerkiksi vastakkainen mielipide myönnyttelevän puheenvuoron yhteydessä. Kun näkökulma vaihtuu kriittiseen, puhuja saattaa myös elehtiä tai vaihtaa asentoaan, ikään kuin muutosta korostaakseen.
– Kaikkein yleisintä oli käden nouseminen ’se että’ -vuoron ajaksi. Se on merkitystä kuvastava, ikoninen ele.
Kysymyksen puheen ja eleiden yhteydestä voi viedä myös pidemmälle.
– Jos tarkkoja ollaan, puhuttu kielikin on eleitä, koska puhuessamme elehdimme suulla ja kielellä, Laury selittää.
Eleiden laajaan kirjoon kuuluvat lisäksi katseen suunta, äänenvoimakkuus ja –sävy, tauot, sävelkorkeuden vaihtelu sekä eleen konteksti. Kaikki nämä ovat tärkeitä vuorovaikutuksen osia. Kuulija käyttää niitä tulkitessaan toista puhujaa, ja keskustelua voi sävyttää pienikin huulten liike.
– Pystymme kuulemaan hymyn, meidän ei tarvitse nähdä sitä, Laury huomauttaa.
Tutkimus laajentaa kielikäsityksiä
Lauryn, Suomalaisen ja Vatasen tutkimus on osa Suomen Akatemian ja Japanin tiedesäätiön rahoittamaa Kielen ja vuorovaikutuksen yksiköt –hanketta. Mukana on sekä suomalaisia että japanilaisia tutkijoita ja yhteistyökumppaneita yliopistoista ympäri maailmaa .
Tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat muun muassa eleet, kuten Leelo Keevallikin tutkimuksessa tanssitunnin vuorovaikutuksesta, sekä japanin ja mandariinikiinan lisäksi kaksi pientä vähemmistökieltä, nootka ja miyako.
Käsityksemme kielestä ja sen rakenteista perustuu usein niihin kieliin, jotka tunnemme hyvin, eli useimmiten eurooppalaisiin valtakieliin. Ritva Laury rohkaisee tutustumaan kieliin laajemmin.
– Moninaisuus voi tulla yllätyksenä. On kieliä, joissa on paljon pidempiä sanoja kuin suomen kielessä, tai kieliä, joissa ei ole lainkaan morfologiaa. Yhdysvaltain länsirannikolla puhuttu nootkan kieli ei oikeastaan erottele verbejä ja substantiiveja, ja yhden sanan merkitys voi vastata kokonaista lausetta.
Sekä nootka että Japanin Okinawalla puhuttu miyako ovat uhanalaisia kieliä. Niiden puhujat ovat pääasiassa vanhuksia. Miyakon kielioppia ja sanastoa tehdään kiireellä, ja myös nootkaa elvytetään.
Juuri mahdollisuus kielten rajat ylittävään analyysiin ja päättelyyn sai aikanaan Ritva Laurynkin kiinnostumaan kielitieteestä. Hankkeen jäsenyys on tarjonnut tutkijoille tilaisuuden tuoda myös suomen kieltä esille kansainvälisessä kontekstissa. Laury korostaakin akateemisen yhteisön merkitystä.
- On hienoa, että tutkijat eri paikoista pystyvät ja saavat tehdä yhteistyötä – ja heidän myös pitää tehdä sitä. Suomen kielen tutkijat ovat vakiintunut osa kansainvälistä yhteisöä.
Kielen ja vuorovaikutuksen yksiköt -hankkeen kaksivuotinen rahoitus on nyt päättymässä, ja Helsingin, Turun ja Tokion tutkimustiimit hakevat aktiivisesti jatkorahoitusta.