Max Wahlström kertoo:
Kun teen Balkanilla tutkimusta, sanon yksinkertaisesti ihastuneeni alueen maihin, koska niillä on niin kiinnostava kulttuuri.
Se toinen, todempi tarina on, että minun piti mennä armeijaan valmiusjoukkoihin, joita vielä 2000-luvun alussa koulutettiin Porin prikaatissa ja lähetettiin Kosovoon. Minulla oli humaani ajatus, että jos menen puolustamaan rauhaa ase kädessä, olisi hienoa osata alueen kieliä.
Albaniaa ei silloin voinut Suomessa opiskella, mutta lukion jälkeisen välivuoden tein töitä vahtimestarina ja opiskelin tunnin viikossa serbiaa.
Aliupseerikoulussa turhauduin pian opetuksen pinnallisuuteen ja tulin siihen tulokseen, että ehkä minun paikkani on sittenkin yliopistossa.
Kiinnostukseni sotaisiin teemoihin on vanhaa perua. Lapsena leikkini liittyivät sotaan, eikä se ollut mitenkään poikkeuksellista niissä ympyröissä, joissa kasvoin. Vuotta vanhempi kaverini katsoi amerikkalaisia tv-sarjoja, ja hänen suosikkeihinsa kuuluivat G.I. Joe -muovifiguriinit. Niillä leikittiin. Kokosin myös panssarivaunujen pienoismalleja ja harrastin sotahistoriaa.
Väitösjuhlan hieno draama
Asuimme Helsingin Lauttasaaressa. Isä ja äiti olivat sukujensa ensimmäistä akateemista polvea: äiti ensin logonomi ja sitten maisteri kirjallisuustieteestä, isä matemaatikko, joka opiskeli vasta muotoutumassa ollutta ATK:ta ja päätyi jo ennen valmistumistaan töihin.
Kummitäti oli lähin tohtoriksi kouluttautunut ihminen. Hänen väitöstilaisuutensa teki minuun suuren vaikutuksen.
Väitös oli lääketieteen alalta ja englanninkielinen, ja olin 14-vuotiaana todennäköisesti tilaisuuden ainoa alaikäinen. En ymmärtänyt puheesta mitään, mutta sen tajusin, että nyt tässä käsitellään asioita, jotka eivät ole arkiymmärryksen tavoitettavissa ja silti niistä voidaan käydä keskustelua. Oli väittelijä ja opponentti. Oli selkeä draama. Se oli hienoa.
Tärkeät tiennäyttäjät
Kolmella ystävälläni oli ratkaiseva merkitys siihen, että päädyin tutkijaksi.
Tutustuin heihin, kun itse aloittelin opintojani. Minä olin parikymppinen ja he kolmenkympin nurkilla olevia väitöstutkijoita: taidehistorioitsija Juha-Heikki Tihinen, sosiologi Eeva Luhtakallio ja kielentutkija Janne Saarikivi. Näitä eri alojen ihmisiä yhdisti, että he pyrkivät aina laajempaan ymmärrykseen kuin se, mikä oli heidän välittömien tutkimusintressiensä piirissä. Sellaista otetta olin aina toivonut.
Väitöskirjan aiheen sain kurssilta, jota piti amerikkalainen lingvisti John McWhorter. Minun piti kirjoittaa hänelle kurssiessee siitä, miksi bulgarian ja makedonian kielten sijamuodot katosivat. Essee jäi kirjoittamatta, koska sen lähtökohta tuntui liian yksinkertaiselta, mutta aihe jäi hautumaan. Palasin siihen kandintyön ja gradun jälkeen.
Pullo odottaa
Meillä oli valtavan hieno valtakunnallinen kielentutkijoiden tohtorikoulu nimeltä Langnet, jonka yhden alaohjelman johtajana toimi professori Riho Grünthal. Hänelle tohtorikoulutettavat ovat aina akateemisen yhteisön täysivaltaisia jäseniä. Hänellä on kyky ottaa uudet ihmiset osaksi yhteisöä ja kannustaa omien näkemysten ilmaisemiseen.
Samaan aikaan pääsin Castronautit-nimisen, pääasiassa kielitieteilijöistä koostuvan lentopallojoukkueen koejäseneksi, ja sain hedelmäviinavastaavan toimen.
Taustalla on se, että Helsingissä tehdään paljon kenttälingvistiikkaa, johon kuuluu tiedon kerääminen sellaisista kielen varianteista, joista on huonosti aineistoa. Se tarkoittaa, että kierretään talosta taloon maaseudulla. Ja kun taloon mennään vieraana hyvissä aikeissa, pohjoisia kieliä tutkivat altistuvat vodkan kaltaisille viljaviinoille ja eteläisten kielten tutkijat hedelmäviinoille.
Minulla on yleensä myös pullo työpöydän laatikossa. Se on slaavilaisissa kulttuureissa osa vieraanvaraisuutta, koskaanhan ei tiedä, kuka tulee käymään.
Idea kreolisuomesta
Mikael Jungner ehdotti taannoisessa some-trollissaan, että suomen kielen taivutuspäätteitä vähennettäisiin kilpailukyvyn nimissä.
Sanataivutuksen väheneminenhän on juuri minun tutkimusalaani. Siksi osoitin omassa somepäivityksessäni, mitä päätteiden poistaminen merkitsee.
Taivutuspäätteettömiä uuskieliä on syntynyt äkkinäisesti esimerkiksi silloin, kun keskenään erikieliset orjat ovat joutuneet aikuisena kommunikoimaan orjuuttajiensa kielellä. Näitä kieliä sanotaan kreoleiksi.
Kreolisuomenkin luominen on aivan mahdollista, kun otetaan paljon aikuisia kielenoppijoita, joita valvotaan suomen kielellä ja raipoin, kuten orjanomistajat valvoivat. Seuraava orjasukupolvi luo uuden kreolikielen, joka pohjautuu suomeen mutta on yksinkertaisempi.
Toinen mahdollisuus on tuoda maahan miljoona maahanmuuttajaa ja antaa heille merkittäviä tehtäviä yhteiskunnassa, mutta vaatia, että he käyttävät suomen kieltä. Asemansa takia heidän kielestään voisi tulla se kieli, jota kaikki haluavat matkia.
Yksikielisyys ja epävakaus
Jugoslavian hajoamissodissa tehtiin etnisiä puhdistuksia, ja sama yksikielinen ja -kulttuurinen ideologia näkyy alueella yhä. Tämä on suurimpia epävakauden lähteitä Balkanilla.
Esimerkiksi Makedonia on otettu osaksi kansojen yhteisöä aika kyseenalaistamatta slaavilaisena, ortodoksisena ja makedoniankielisenä maana. Todellisuudessa kolmasosa makedonialaisista on muslimeja ja neljäsosa puhuu äidinkielenään albaniaa.
Olen opettanut yliopistolla kurssia Balkanin aseellisista konflikteista — en siksi, että olisin itse tutkinut niitä, vaan siksi, että olen havainnoinut, miten ne heijastuvat muualle yhteiskuntaan. Sotatekniikan harrastuksen saatoin sitten luontevasti yhdistää asiaan.
Tultiinhan tässä laajempaankin ymmärrykseen. Kaikki liittyy kaikkeen."
Artikkeli on julkaistu ajattelen näin -palstalla Yliopisto-lehden numerossa Y/06/17.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.