– Kaikki tietävät, että jotkut ihmiset puhuvat itsekseen tai juttelevat kohteelle, joka ei osallistu vuoropuheluun millään tavalla. Tutkimukset osoittavat, että ilmiö on paljon tavallisempi kuin aikaisemmin on oletettu.
Näin sanoo kielentutkija, professori emeritus Arto Mustajoki. Väite perustuu Pietarissa kerättyyn aineistoon, jossa ihmiset kulkivat päivän ajan mikrofoni kaulassaan ja nauhoittivat kaiken mitä puhuivat. Keruuseen osallistui noin 100 eri-ikäistä ihmistä.
Tämä aineisto on pietarilaistutkijoiden käytössä, ja he ovat analysoineet muun muassa tilanteita, joissa ihminen tuottaa dialogimaista puhetta, vaikka kuulijaa ei ole tai kuulija ei syystä tai toisesta osallistu vuoropuheluun. Tällaista puhetta tutkijat nimittävät pseudodialogiksi eli vale- tai mukavuoropuheluksi.
– Perinteisesti kielitieteessä ajatellaan, että vuoropuhelu syntyy yhteistyössä, jossa on kaksi aktiivista osallistujaa: puhuja ja kuulija. Tämä käsitys on hyvin rajoittunut. Pikemminkin kyseessä on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat tilanteet, joissa kaikki osapuolet ovat hyvin aktiivisia ja toisessa päässä tilanteet, joissa kuulija on täysin passiivinen, esimerkiksi koomassa oleva ihminen. Väliin sijoittuvat esimerkiksi vauvat, ranskan kielen yliopistonlehtori Ulla Tuomarla kuvailee.
– Venäläisaineisto osoittaa, että pseudodialogia harrastavat kaikki ja paljon. Kyseessä on hyvin tavallinen ja arkinen ilmiö. Olennaista on, että puhuja tietää, että kuulija ei ole tai ei voi olla osallistuja vuoropuhelussa ja hyväksyy tämän, lisää Mustajoki.
Mustajoki ja Tuomarla ovat kirjoittaneet yhdessä venäläistutkija Tatiana Sherstinovan kanssa kokooma-artikkelin ”Types and Functions of pseudo-dialogues”, jossa he tarkastelevat venäläisaineiston lisäksi hyvin laajasti pseudodialogia käsitteleviä tutkimuksia ja luokittelevat ilmiön alalajeihin.
Puhetta viherkasveille, vaatteille ja televisiokasvoille
Moni tunnistaa parisuhdetilanteen, joissa toinen tuottaa puhetta, vaikka hyvin tietää että paikalla oleva siippa ei kuuntele. Puhua voi myös poissaolevalle puolisolle tai huutaa varoituksia ikkunalasin läpi kadulla kulkijalle vaaran uhatessa. Mutta mistä on kysymys, kun puhetta tuotetaan ei-inhimillisille olennoille, kuten eläimille, tai jopa elottomille kohteille, kuten autoille?
– Kielitaidottomalle elolliselle, kuten vauvalle tai koiralle puhuminen aikaansaa yhtä kaikki vuorovaikutustilanteen, joka on parhaimmilaan palkitseva: vauva hymyilee ja koira heiluttaa häntää, Tuomarla sanoo.
– Esineille ja kasveillekin puhutaan kuin ne ymmärtäisivät puhetta eli inhimillistämme ne. Tavallisin syy tällaiselle puheelle on kenties psykologinen, jonkinlainen tyhjän tilan täyttämisen tarve, läsnäolon vaikutelman luominen ja oman tekemisen jäsentäminen puheen kautta. Tätä ei kuitenkaan ole tutkittu, hän jatkaa.
Eläimille puhumista on tutkittu paljon, ja englannin kielessä on koirille osoitetulle puheelle oma nimityksensäkin, ”doggerel”. Eläimille puhuminen eroaa vauvoille puhumisesta siinä, että vauvoille puhumisen seurauksena vauva oppii itse puhumaan, mutta vaikka koira voi oppia ymmärtämään jonkin verran ihmispuhetta, se ei opi sitä itse tuottamaan.
Viherkasveille tai vaikka vaatteille puhuminen taas ei aiheuta vastaanottajassa minkäänlaista reaktiota.
– Silti niille puhutaan. Pietarilaisaineistossa eräs nainen puhuu viherkasveilleen kymmenen minuuttia yhtä mittaa, kertoo Arto Mustajoki.
Tietokoneille ja muille teknisille laitteille puhuminen on hyvin tavallista, ja useimmiten syynä on turhautuminen tai vihastuminen laitteen toimintaan. Joskus laitetta myös kehutaan. Esimerkiksi autoa voidaan kehua, jos se käynnistyy kovalla pakkasella.
Spontaanit reaktiot, jotka aiheutuvat jostakin televisiossa tapahtuvasta, ovat yksi pseudodialogin muoto.
– Katsojan ei ole mahdollista olla vuorovaikutuksessa televisiossa esiintyvien ihmisten kanssa, mutta silti erilaiset kommentit tv-ohjelmien henkilöille ovat hyvin yleisiä. Usein läsnä on kuitenkin useampia katsojia, jolloin vastaanottajana on ainakin osittain myös muut läsnäolijat. Tästä ilmiöstä kertoo ”Sohvaperunat”-ohjelmakin. Mutta kyllä televisiolle puhutaan silloinkin kun ollaan yksin, Arto Mustajoki sanoo.
Kulttuurieroja?
Yksi tutkijoiden tunnistamista pseudodialogin muodoista on puhe, jolla ei ole muuta vastaanottajaa kuin puhuja itse. Jokainen kiroilee joskus yksin ollessaan, jos vaikka lyö varpaan pöydänjalkaan. Tai muuten vaan höpöttelee itsekseen. Kaikki eivät kuitenkaan juttele autolleen tai vaatteilleen.
– Tässä on todennäköisesti sekä kulttuuri- että persoonallisuuseroja. Voi olla, että venäläisessä tai vaikka ranskalaisessa kulttuurissa pseudodialogi on tavallisempaa kuin meillä, mutta tästä ei ole tutkimustietoa, Ulla Tuomarla sanoo.
– Ekstrovertit persoonallisuudet harrastavat tätä varmasti introverttejä enemmän, ja voi olla, että sukupuoltenkin välillä on eroja. Niitä olisi kiinnostavaa tutkia, Arto Mustajoki lisää.