Johtoajatus on tasoittaa ihmisten tietä nykytaiteen luo, HAM Helsingin taidemuseon johtaja Arja Miller kuvaa työtään

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2025. 

Kolmas Helsinki biennaali on ensimmäinen, jonka järjestämisessä HAM Helsingin taidemuseon johtaja Arja Miller on ehtinyt olla mukana alusta asti. Hän halusi kehittää tapahtumaa helpommin löydettäväksi, ja siksi taideteoksia on nyt Vallisaaren ja Tennispalatsin lisäksi myös Espalla.

— Biennaalia on tehty suurella sydämellä suurelle yleisölle. Olemme pyrkineet tasoittamaan tietä nykytaiteen luokse ihan kaikille.

Taiteen ja yleisön suhde on ollut Millerin uran kantava ajatus aina siitä lähtien, kun hän opiskelun ohessa työskenteli oppaana museoissa.

— Parhaimmillaan opastus voi antaa yhteisiä oivalluksia. Hyvä opas ei vain kerro, vaan hän tuo taustatietoa, jonka pohjalta keskustellaan.

Milleristä tuli 1998 Helsingin kaupungin taidemuseon ensimmäinen vakituinen yleisötyöntekijä eli museolehtori, kuten nimike silloin kuului. Nyt yleisötyö on jo museoissa itsestäänselvyys.

Biennaalissa tehtiin viimeksi laaja kävijätutkimus, josta on nyt otettu oppia esimerkiksi siinä, millainen polku teoksista muodostuu Vallisaareen. Espan osuus taas toi järjestäjille uutta mietittävää.

— Kun näyttelypaikkaa ei voi laittaa välillä kiinni, se vaikuttaa siihen, millaisia teoksia voi olla esillä. Mutta meillä jos jollakin on kokemusta taiteesta kaupungilla.

HAM vastaa asiantuntijana kaupungin julkisesta taiteesta.

Bändi voitti rockin suomen mestaruuden

Arja Millerin omaan elämään taide on kuulunut aina.

— Koko lapsuuttani värittää se, että äitini Sinikka Hentinen on tehnyt taidetta. Olin äidin mukana niin piirtämässä kuin kehystämässä.

Miller kokeili maalaamista ja grafiikan tekoa itsekin, mutta päätti olla pyrkimättä taiteilijan ammattiin.

— Tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole riittävää sinnikkyyttä eikä myöskään sisäistä pakkoa tai varmuutta taiteilijuudesta. 

Yksi tärkeä alue oli musiikki. Lapsena aloitettu klassinen viulun ja pianon soitto vaihtui nuorena bändimaailmaan ja laulamiseen, ja vuonna 1995 Miller voitti Lume-yhtyeen kanssa rockin SM-kisat. 

Kirjoittamistakin Miller harrasti. Ensimmäiseksi opiskelualaksi valikoitui kirjallisuustiede Helsingin yliopistossa.

— Minulla on myös analyyttinen puoli. Isälleni Viljo Hentiselle akateeminen maailma oli tärkeä, ja myöhemmin hänestä tuli Nokian ensimmäinen tutkimuskeskuksen johtaja.

Toisena opiskeluvuotena pääaine vaihtui taidehistoriaan. Sen ohella Miller opiskeli myös filosofiaa, viestintää ja museologiaa. Hän kertoo nauttineensa akateemisesta vapaudesta.

”Koin itseni nuoreksi kapinalliseksi”

Kun Arja Miller aloitti taidehistorian opinnot 1980–90-lukujen vaihteessa, professorina toimi Henrik Lilius. 

— Lilius painotti, että taidehistoria tutkii päättyneitä ilmiöitä. Koin itseni siinä vähän nuoreksi kapinalliseksi, koska minua kiinnosti erityisesti nykytaide ja monitieteinen taiteen tutkimus.

Onneksi oli myös opettajia, joilta Miller sai tukea omalle kiinnostukselleen. Tärkeitä olivat muun muassa amanuenssi Rakel Kallio ja graafisiin taiteisiin erikoistunut Erkki Anttonen, joka toimi Millerin gradun ohjaajana. Tutkielman aihe oli uskonnollinen symboliikka belgialaisen Didier Comès’n sarjakuvissa.

— Comès kuvasi mustavalkoisissa tyylittelevissä sarjakuvissaan maailmoja, joissa saattoivat törmätä esimerkiksi muinaisen hedelmällisyyden jumalattaren palvonta ja katolinen kristinusko.

Sarjakuva on Millerin mielestä yhä kiehtova muoto. Se liikkuu jossakin kirjallisuuden, elokuvataiteen ja kuvataiteen välimaastossa, mutta on enemmän kuin osiensa summa.

— Olen aina kavahtanut kategorioita. Onneksi rajat ovat liudentuneet vaikkapa korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välillä. Ehkä kiinnostuin nykytaiteesta juuri siksi, että se koettelee rajoja.

Uudet ja vanhat tekniikat elävät rinnan

Miller muistaa, kuinka 1980-luvulla keskusteltiin siitä, onko valokuva kuvataidetta. Nyt uusi kysymys on tekoälyn nousu taiteilijan välineeksi. Samaan aikaan ikivanhat tekniikat kuten maalaustaide jatkavat elämäänsä.

— Välineet ja niiden arvostukset vaihtuvat, mutta tärkeintä taiteessa on sisältö: se, mitä taiteilijalla on sanottavanaan.

Tuula Karjalainen, Helsingin kaupungin taidemuseon silloinen johtaja ja taidehistorian dosentti, oli tärkeä henkilö Arja Millerille sekä opinnoissa että työuran alussa.

Nykytaiteesta luennoinut Karjalainen perusti vapaaehtoisen lukupiirin, jonka keskusteluja Miller kuvaa käänteentekeviksi. Keskustelut valaisivat sekä taiteen olemusta että ajatusten jakamisen tärkeyttä.

Museoalan korkeakoulu

Helsingin kaupungin taidemuseo oli yksi niistä museoista, joissa Miller teki työkeikkoja oppaana. 1990-luvulla intendenttinä oli Maija Tanninen, josta sittemmin tuli Millerin edeltäjä HAMin johtajana. Tanninen tarvitsi näyttelysihteerin, ja Miller sai paikan.

— Työstä tuli minulle museokorkeakoulu. Taidehistorian opinnoista saa hyvät eväät, mutta käytännön työ pitää oppia muuten.

Näyttelysihteerille kuului taiteen sisältöjen lisäksi juoksevia asioita sopimusten tekemisestä kuljetus- ja vakuutusjärjestelyihin. Tuolloin työnkuvat museossa eivät olleet yhtä erikoistuneita kuin nykyään.

— Ennen kaikki tekivät kaikkea. Nykyään on uusia tärkeitä museoammatteja, kuten registraattori, joka on logistiikan ammattilainen ja tuntee teosturvallisuuden, sopimukset ja tullimuodollisuudet.

Yleisötyön tarve alettiin nähdä museoissa 1990-luvulla. Karjalainen oivalsi, että yleisöihin, näyttelyteksteihin ja opastuksiin paneutuva työ sopi hyvin Millerille.

”Taiteilijoiden tapaaminen on työn suola”

Kun Arja Miller lähti HAMista vuonna 2008, yleisötyöntekijöitä oli jo viisi. Seuraavat työt veivät Kiasman kokoelmaintendentiksi ja Espoon taidemuseon näyttelyintendentiksi.

Kiasman kokoelmat tarjosivat loistavan mahdollisuuden syventyä nykytaiteeseen, mutta siellä Miller myös ymmärsi haluavansa työskennellä vielä enemmän näyttelyiden ja ihmisten parissa. Nykytaiteen etuja on se, että saa tehdä yhteistyötä elävien taiteilijoiden kanssa.

— Taiteilijoiden tapaaminen on työn suola. Mieleenpainuvia kohtaamisia on ollut monia, yksi jännittävimmistä oli lumimyrskyssä Amsterdamissa, Miller kertoo.

Hän oli pitkään yrittänyt tavoittaa kuuluisan ghanalaisen taiteilijan El Anatsuin, joka piti saada katsomaan teoksensa paikkaa Kiasman Ars 11 -näyttelyä varten. Lopulta he osallistuivat Amsterdamissa samaan tilaisuuteen, josta oli tarkoitus jatkaa Helsinkiin.

— Kun kaikki lennot peruttiin lumimyrskyssä, ajattelin, ettei tästä tule mitään. Mieheni onnistui kuitenkin ihmeen kaupalla varaamaan uudet lennot, ja ystävällinen El Anatsui rauhoitteli minua, että älä hermoile.

Ars 11:ssä El Anatsuin valtava viinapullojen korkeista tehty ryijy kiinnitti katseet Kiasman aulan seinällä.

Nykytaiteilijat raivaavat alati uusia alueita

Nuorena ensimmäisessä museotyöpaikassaan Miller ei tullut ajatelleeksi, että hänestä joskus tulisi saman museon johtaja. Viisivuotiskausi HAMin johtajana alkoi 2023. Hän toteaa palanneensa lähtöruutuun, mutta toisenlaisessa roolissa. 

— Olen kasvanut johtajaksi pikku hiljaa. Tiedostan vastuuni museon kokonaisvaltaisessa kehittämisessä ja siinä, että henkilökunnalla on tarvittavat resurssit työhönsä. Meillä on töissä 75 ihmistä, biennaalin aikaan melkein 100.

Yleisön lisäksi biennaalin kehityksessä on mietitty myös sen rakenteita.

— Viime kerran oppien pohjalta meillä on nyt esimerkiksi kaksi kuraattoria, vierailevan kuraattorin Blanca de la Torren lisäksi talon oma kuraattori Kati Kivinen, joka tuntee paikalliset olot.

Entä millaista taidetta tänä kesänä nähdään ja koetaan? Miller kuvailee, että kokonaisuuden ideana on siirtää näkökulmaa pois ihmisestä ja antaa päärooli muulle elolliselle. Taiteen keinoin voi kiinnittää huomiota asioihin, joita emme muuten huomaa luonnossa.

— Nykytaide saa jatkuvasti yllättäviä muotoja. Monet taiteilijat ovat ikään kuin filosofeja: he raivaavat uusia alueita. Niitä ei välillä voi edes sanallistaa. 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.