Islamin ja arabimaailman tutkimus alkoi kiinnostaa Marko Juntusta, kun hän törmäsi ennakkoluuloihinsa yöjunassa Euroopan rajalla

Marko Juntunen on työssään tutustunut sekä turhautuneisiin, vihaisiin marokkolaisnuoriin että Isisin vainoja paenneisiin. Parhaillaan hän tutkii radikalisoitumisen ehkäisyn mahdollisuuksia.

Juna jyskyttää etelästä kohti Pariisia. Marko Juntunen havahtuu vaunuosastossa, jonka hän jakaa interrail-kaverinsa kanssa. Kutsumaton vieras hivuttaa nailonista passipussia Juntusen pään alta. Varas luikahtaa käytävään ja reissaajan sydän jyskyttää. Olikohan voro jostain Lähi-idästä peräisin?

— Ensimmäinen ajatus tuli ihan selkäytimestä. Ennakkoluuloisuuteni alkoi häiritä, Juntunen muistelee.

Oli elokuu vuonna 1989. Jo syyskuussa Juntunen istui Seesam aukene -kirja edessään Helena Hallenbergin vetämällä arabian kielen alkeiskurssilla Helsingin yliopiston päärakennuksessa Fabianinkadulla. Hän oli päättänyt kohdata epäluulonsa ja opiskella kielen, joka avaisi tuntemattoman Lähi-idän.

Antropologian opiskelijalla ei tuolloin ollut aavistustakaan, millä tavoin arabian kieli määrittäisi hänen työuraansa. Arabiaa ei kuullut Suomessa missään. Lähin paikka ostaa arabiankielisiä sanomalehtiä oli Tukholman päärautatieasemalla.

— Muistan, kun päärakennuksen kuppilassa kuulin ensi kertaa ranskalaisen kaverin tuttavan puhuvan arabiaa. Se oli ällistyttävää, että Helsingissä!

Nyt pääkaupunkiseudun lähijunissa ja ratikoissa kuulee arabiaa alituiseen: irakilaisia murteita, marokkolaista tai syyrialaista puheenpartta. Kaikista niistä on kolmessa vuosikymmenessä tullut Marko Juntuselle tuttuja.

Sähköinen Rabat

Vuonna 1991 Marko Juntusen äiti muutti Espanjan Aurinkorannikolle. Poika päätti samaan syssyyn lähteä opiskelemaan salmen toiselle puolen, Marokon Rabatiin.

— Marokon murre oli tosi pöljä murre aloittaa. Se eroaa vaikkapa Irakin arabiasta melkein yhtä paljon kuin viro suomesta.

Mohammed Viidennen yliopistossa arabia alkoi pikkuhiljaa taittua arkikielenä. Ympärillä oli kuitenkin nuorelle antropologille jotakin kieltäkin kiehtovampaa. Juntunen oli saapunut Marokkoon juuri, kun monet Euroopan maat asettivat viisumipakon Marokosta tulijoille. Kaupungissa ja yliopistolla tunnelma kiristyi.

— Hostellit olivat täynnä nuoria miehiä odottamassa pääsyä yli. Gibraltarin eteläpuolella oli paljon kannabiksen salakuljettajia, joille avautui nyt uusi bisnes ihmisten salakuljettamisesta.

Siitä piti saada selkoa.

Viisumi Eurooppaan?

Seuraavina Marokon-vuosinaan Juntunen vietti aikaa kahviloissa ja yliopistoissa. Hän kuunteli nuorten miesten huolia, haaveita ja ajatuksia. Henkilökohtaisten tarinoiden alla velloi näköalaton turhautuminen, vanhan siirtomaan ydinkokemus. Gibraltarin salmi on samaan aikaan kapea ja syvä.

— Kokemus meni tosi syvälle. Yliopistolla opiskelevien miesten parissa seksuaalisuus ja parisuhteetkin muuttuivat välineellisiksi. Tutkinto ei tarjonnut menestystä ihmissuhteissa, mutta viisumi Eurooppaan merkitsi kaikkea.

Turhautuminen näkyi Juntusen mukaan pari vuosikymmentä myöhemmin. Tunisialainen torikauppias sytytti itsensä ja arabikevään tuleen joulukuussa 2010. Hänellä ei ollut lupaa myydä vihanneksia, koska hän ei ollut lahjonut viranomaisia.

Juntusesta tuli kysytty politiikan kommentaattori, koska kapinaliike nousi juuri niistä mielenmaisemista, joita hän oli pyrkinyt ymmärtämään.

— Uskon, että laajat kyselytutkimukset eivät voi koskaan saavuttaa samaa kuin kahviloissa pitkään istuminen. Sen, minkä edustavuudessa häviää, voittaa tulkinnan syvyydessä.

Samoa suretti

Arabian opiskeluun johtanut reilimatka vuonna 1989 ei ollut Marko Juntusen ensikosketus vieraisiin kulttuureihin. Kipinä syttyi jo 1983–84 vaihto-oppilaana New Jerseyssä sisilialaistaustaisessa perheessä. Lukiolaista viehätti se, kuinka suku vaali italialaisia perinteitä uudella mantereella.

— Silloin maailman monimuotoisuus alkoi kiehtoa. Vaihtoperheeseeni olen yhä yhteydessä, Juntunen kertoo.

Teologiaa opiskellut veli suositteli Juntuselle Helsingin yliopistoa, kun vieraat kulttuurit kerran kiinnostivat. Filosofian opiskelupaikka Helsingin yliopistossa jäi pisteen päähän, antropologian ovet aukesivat ensi yrittämällä.

Aluksi katse ei ollut arabimaailmassa, vaan eksoottisissa kaukaisissa kulttuureissa. Ensimmäisellä kesälomalla Juntunen matkasi opiskelutoverinsa kanssa Australiaan töihin. Matka jatkui Samoalle.

— Päädyimme kolmeksi kuukaudeksi asumaan erään kyläpäällikön luo Apian reunamille.

Samoalla opiskelijoiden kasvoille löi paikalliskulttuurin tappio ulkoisten vaikutteiden edessä. Nuoriso kaipasi pois saarilta, diabetes yleistyi saarelaisten keskuudessa. Lautasella oli tuontimakrillia purkista, kun kalastusveneet lojuivat rannalla. Matka jätti jälkensä.

— Halusin mieluummin tutkia sellaisia ei-länsimaisia kulttuureita, joiden muutos ei ole niin kovin surullinen. Islamilainen maailma kiehtoi, koska se piti pintansa länsimaistumisen edessä.

Ääriajatuksia

1990-luvun alun Marokosta Marko Juntusen mieleen on jäänyt eräs Mustafa, joka opiskeli ydinfysiikkaa.

— Kerran hän sanoi minulle, että hän opiskelee alaa, koska hän haluaa räjäyttää ydinpommin Yhdysvalloissa. Persianlahden sodan aikaan ääriajatuksia oli ilmassa, Juntunen muistelee.

— Tosin nuoret ovat ajatuksissaan aika äärimmäisiä. On tärkeä erottaa teot ajatuksista ja puheista, jotta ilmiötä voisi ymmärtää.

Marokossa ja kautta arabimaailman salafismi ja muut poliittisen islamin suuntaukset ovat vahvistuneet viime vuosikymmenet. Juntunen on saanut taajaan puhua musliminuorten radikalisoitumisesta, islamismista ja terrorista.

— Tavallaan ääriajattelu on hedelmällinen tutkimuskohde, koska se avaa näkökulmia yhteiskunnan kipupisteisiin, Juntunen pohtii.

Suu pitää avata

Vuonna 2015 Eurooppaan — myös Suomeen — saapui epätavallisen suuri määrä pakolaisia. Tutkijoilta kaivattiin julkisuudessa tyhjentäviä kommentteja ilmiöstä. Toive voi johtaa harhaan: tutkija ei voi antaa turvaa ja kertoa miten maailmassa tulee käymään, Juntunen huomauttaa.

Moni arabimaailman tai maahanmuuton tutkija on kokenut julkisen keskustelun hankalaksi ja uhkaavaksi. Juntunen sanoo, että häntäkin kohtaan on hyökätty verkkokeskusteluissa, usein täysin ennakoimattomissa tilanteissa.

— En mielelläni puhu tutkimuksistani kepeissä juttelutilanteissa — siksikään, että aiheet ovat kovin synkkiä.

Julkisuudessa tutkijan on kuitenkin Juntusen mukaan avattava suunsa. Muutoin tapahtumien taustat ja ymmärrys ilmiöiden juurista jäävät mielipiteiden jalkoihin.

Väkivaltaa kitkemään

Tällä haavaa Marko Juntunen, Lähi-idän ja islamin tutkimuksen dosentti, työskentelee Kirkon Ulkomaanavussa ja tutkii radikalisoitumisen ehkäisyä Suomessa, Saksassa, Norjassa, Belgiassa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa.

Juntusen kokemus avaa keskustelukanavia islamilaiseen maailmaan, kun järjestöt etsivät keinoja ehkäistä väkivaltaista ääriajattelua. Ja nuorisoahan Juntunen on kuunnellut koko työuransa.

Juntusen mukaan ääriajattelua ei pidä hyväksyä, mutta ymmärtämään pitää pyrkiä, vaikka tekisikin vaikeaa. Ensinnäkin on otettava huomioon historia: ääriajattelua on ollut kaikkina aikoina. Hakematta tulevat mieleen 1900-luvun fasistiset liikkeet ja vasemmistoradikalismi.

Radikalisoitumisella on yhteiskunnallinen mutta myös henkilökohtainen puolensa.

— Kukaan tuskin irtaantuu ääriliikkeistä siksi, että hänelle paukutetaan päähän uusia ajatuksia. Väkivallasta ja sen perusteista pitää keskustella ymmärtävästi, jotta nuorisokulttuureihin pesiytynyt väkivalta voitaisiin kitkeä.

Vakkelaisten yhteisö

Marokon kujakahviloiden lisäksi Juntuselle on käynyt läheiseksi Varissuon lähiö Turussa. Varissuolla on S-Market, pallokenttä, Kela ja apteekki. Päällisin puolin tavallinen paikka on julkisessa keskustelussa ongelmalähiö.

— Pinnan alta se on äärettömän mielenkiintoinen ja hienojännitteinen yhteisö, Juntunen sanoo.

Varissuolle on vuosikymmenien saatossa muutettu Irakista, Syyriasta, Marokosta, Soma-

liasta ja monesta muusta maasta. Lähiöön on syntynyt oma ”vakkelainen” kulttuuri, huumori ja yhteisö.

Juntusen uusimmassa kirjassa usein vain maahanmuutoksi kutistettava ilmiö avautuu rikkaaksi kulttuurien ja tarinoiden verkoksi. Ennakko-oletusten takaa löytyy ihmisiä, joiden kertomuksiin Juntunen yhdistää tutkimustietoa ja inhimillistä ymmärrystä.

— Jotkut kohtaamisista olivat uskomattomia. Tapasin Varissuolla TV-toimittajan, joka oli kameran takana paikalla, kun al-Qaida ja Taleban solmivat liittolaisuuden, Juntunen kertoo.

— On vaikea kuvata, miltä tuntuu istua illanvietossa neljän kuolemantuomiosta armahdetun kanssa. Joku lausuu runon, toinen laulaa. Puheenvuoro voi alkaa itkusta ja päättyä nauruun.

Vaarallisia matkoja

Juntunen keskustelee ja kuuntelee. Uutuusteoksessa hän nostaa esiin jännitteitä, jotka jäävät usein piiloon. Suomen irakilaiset ja afganistanilaiset ovat koko ajan yhteydessä kotimaihinsa — väkivalta, pelko ja toivo paremmasta ovat osa heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Yhden serkku taistelee Isisiä vastaan, toisen isoäiti asuu yhä vaarallisella kotiseudulla, jonne halutaan käymään aina kun mahdollista, Juntunen kuvaa.

— Mediassa joskus paheksutaan, että turvapaikan saanut käy kotimaassaan. Moni ei pysty olemaan käymättä, vaikka matka olisi kuinka vaarallinen. Se ei todista, että he ovat tulleet vailla perustetta turvapaikkaan.

Suhteet kotimaahan myös elävät. Vuosikymmeniä sitten Saddam Husseinin hirmuhallintoa rauhalliseen turkulaislähiöön paenneet ovat myötäeläneet läpi kompuroivan uuden Irakin, sisällissodan, Isisin nousun ja vuoden 2015 ”pakolaiskriisin”.

— Tutkijana oli haastavaa, kun ensin oli tutustunut Saddamia paenneisiin ja seuraavassa vaiheessa kohtasi Saddamin Baath-puolueen virkamiehiä hakemassa turvapaikkaa.

Sarjakuvaromaanin taustaksi

Juntunen on kääntänyt arabiasta fiktiota, muun muassa marokkolaisen Mohamed Choukrin kirjoja.

— Mitä olenkin tehnyt, niin minua on ajanut ensin halu selvittää asioita itselleni. Se kiinnostaa populaarien tiedekirjojenkin kirjoittamisessa, Juntunen kertoo.

Erikoinen ja innostava rupeama oli sekin, kun tutkija auttoi sarjakuvataiteilija Ville Tietäväistä kirjoittamaan pimeää työläisyyttä ja paperittomien elämää käsittelevän sarjakuvaromaanin Näkymättömät kädet, joka ilmestyi 2011.

— Se oli hieno projekti. Pääsimme yhdessä tutustumaan siirtolaisuuteen hätkähdyttävillä kasvihuoneviljelyksillä Espanjan Almeriassa.

Tietäväisen mukaan ilman Juntusen apua sekä tulkkauksessa että asioiden taustoittamisessa Näkymättömistä käsistä olisi tullut ”vain fiktiota”. Sen sijaan syntyi palkittu, särmikäs ajankuva.

Muista kysyä

Eri etnisistä taustoista tulevat yksilöt joutuvat helposti ahtaisiin maahanmuuttajan, turvapaikanhakijan tai muslimin lokeroihin. Erityisen paljon vastuuta ja viisautta kaivataan niiltä, jotka julkisuudessa puhuvat yhteisön äänenä.

— Jotta ihmiset nähtäisiin ihmisinä ohi spontaanien tunnerektioiden, olisi tärkeätä, että suomea hyvin osaavat nuoret rohkaistuisivat dokumentaristeiksi, toimittajiksi ja taiteilijoiksi kertomaan itse omasta maailmastaan, Marko Juntunen sanoo.

Suomessa asuva irakilainen menestyskirjailija Hassan Blasim on yksi tärkeä esimerkki.

— Somessa voisi koettaa, että tulenpalavan argumentin sijaan kysyisikin ensi kerralla kysymyksen: Tarkoititko todella näin? Silloin voisi ymmärtää, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2021.

Marko Juntunen

Syntynyt

Savonlinnassa 1966.

Koti

Asuu Helsingissä. Slovenialainen puoliso Spela Juntunen on antropologi ja Sahel-asiantuntija, joka on haastatteluhetkellä Punaisen Ristin tehtävissä Nigerissä.

Opinnot

Filosofian maisteri antropologiasta, väitöskirja Marokon ja Espanjan välisestä siirtolaisuudesta 2002, Helsingin yliopisto.

Työt

Koordinaattorina Kirkon Ulkomaanavun Reach Out3 -hankkeessa. Lähi-idän ja islamin tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Työskennellyt tutkijana Helsingin ja Tampereen yliopistoissa.

Tiedekirjoittaminen jatkuu. Fiktion kirjoittaminen kiinnostaa.

Teoksia

Tietokirjoja muun muassa Abu Ghraib — Varissuo (yhdessä Riadh Muthanan kanssa, Ajatus, 2007) ja Matkalla islamilaisessa Suomessa (Vastapaino, 2020). Arvio uudesta teoksesta ilmestyi Yliopisto-lehdessä 1/2021.

Toimittanut useita kirjoja ja kääntänyt kaunokirjallisuutta, esimerkiksi Mohamed Choukrin ja Yousif Abu al Fawzin teoksia.

Harrastukset

Skandinaavinen kansanmusiikki, erityisesti mandoliinilla tai akustisella kitaralla soitettuna.

On esiintynyt Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla lähes kaksikymmentä kertaa.

Harrasti nuorena kolmiloikkaa ja harjoittelee edelleen yleisurheilijan tavoin.

Motto

Voikukka menee läpi vaikka asfaltin, ihmisen on turha edes yrittää samaa.

”Mietin tätä lausetta paljon väitöskirjaa tehdessäni.”