Ilja Repinin ikuistamat Volgan lautturit vaativat förskottia, kun taiteilija pyysi heitä malleikseen

Onko Volgan lautturit kuva venäläisen yhteiskunnan julmuudesta ja orjatyöstä, professori Tomi Huttunen kysyy kolumnissaan.

Ateneumin vallanneen, Ukrainassa syntyneen Ilja Repinin maalauksen Volgan lautturit tuntevat kaikki. Mestarillista valokuvantarkkaa taltiointia, oivaltavaa psykologista tyypittelyä.

Kaikki tuntevat myös tauluun liitetyt tulkinnat orjuutetusta Venäjän kansasta, maaorjatyöläisistä, jotka henkensä pitimiksi ja repaleisissa vetimissä joutuvat kiskomaan perässään valtionlaivaa. Ja taulua katsellessa alkaa monien mielessä soida Mili Balakirevin taltioima ja basso Fjodor Šaljapinin esittämä Volgan lautturien laulu: Ej, uhnem!

Repinin maalaukset ovat pitkälti määritelleet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on venäläisyydestä. Juuri realismin aikakaudella venäläinen kulttuuri tuli ensi kertaa mittavasti omien rajojensa ulkopuolelle. Siksi myös suomalaisiin ovat juurtuneet realistien teokset, Tšaikovskin tai Balakirevin sävellykset sekä Turgenevin ja Dostojevskin kertomukset.

Kun Dostojevski luki lehdestä ensi kertaa Repinin lauttureista, hän pelästyi pahan kerran ja luuli, että taiteilija on päätynyt kuvaamaan lautturit juuri edellä mainittuun tapaan. Että lautturit saavat edustaa venäläisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta, elintason julmaa jakautumista ja onnettomasti palkattua orjatyötä.

Maalauksen nähtyään realistikirjailija yllättyi iloisesti: lauttureita, oikeita lauttureita ja siinä kaikki. Ei heistä kukaan huuda katsojalle: ”Katso miten onneton minä olen ja miten paljon sinä taas olet velkaa kansalle!”

Lautturien työ ei ollutkaan aina niin huonosti palkattua, vaan esimerkiksi kuivuuden vuoksi satonsa menettäneet talonpojat menivät usein mielelläänkin näihin korvaaviin hommiin. Repin ei kysellyt lauttureilta näiden työolosuhteista — se ei kiinnostanut häntä. Mutta kun hän kyseli heiltä kuvauslupia, nämä arvonsa tuntevat työmiehet halusivat ensin tietää hinnan ja pyysivät förskottia.

Aion ainakin itse tänä kesänä ottaa Ateneumiin Repinin soundtrackiksi Glenn Millerin version lautturien laulusta tai ehkä jopa Eddie Cochranin Summertime Bluesin.

 

Kirjoittaja on venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Helsingin yliopistossa.

Ilja Repinin näyttely on esillä Ateneumissa 29.8. asti.​​​​​​

Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2021.