Huhtikuun kuudentena päivänä helsinkiläisessä Galleria Albert IX:ssä vietetään kokonaan uudentyyppisen taidenäyttelyn avajaisia. Art Meets Science -näyttelyn kolmisenkymmentä taideteosta ovat syntyneet Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkimusryhmien ja eri alojen taiteilijoiden yhteistyönä. Taideteokset edustavat useita eri taiteen muotoja.
Idean isänä on brittiläistaustainen tutkijatohtori Qasim Majid, joka saapui Suomeen keskellä koronaviruspandemiaa 2020.
– Olen jo kauan halunnut tuoda tiedettä esille suurelle yleisölle ja rohkaista keskustelua omasta tutkimuksestani ja tieteellisistä toimintatavoista yleensä. Helsinkiin saapumiseni jälkeen koin, että minun oli pakko puuttua pandemiaan liittyvään disinformaatioon eli tahalliseen väärän tiedon jakamiseen.
Qasim Majid ehdotti tiedettä ja taidetta yhdistävää tapahtumaa tutkimusryhmänsä johtajalle Virpi Talmanille, joka innostui ideasta välittömästi.
– Ensimmäistä kertaa puhuimme tästä, kun olimme hakemassa tutkimusrahoitusta. Qasim päätti liittää tapahtuman yhdeksi yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen aktiviteeteistä, joita voisimme toteuttaa hankkeessa. Vaikkemme saaneetkaan rahoitusta, ajattelimme, että tästä voisi tulla ainutlaatuinen tapahtuma, jollaista Suomessa ei ole toteutettu aiemmin.
Kun tutkijat seuraavaksi saivat ideansa toteuttamiseen farmasian tiedekunnan johdolta vihreää valoa, he päättivät ryhtyä toimeen.
– Tiede ja taide tuovat elämääni paljon sisältöä, ja tutkimuksestamme kertominen suurelle yleisölle on olennaisen tärkeää. Mutta täytyy kyllä sanoa, että emme oikeastaan tienneet, mihin olimme pistämässä päämme! Virpi Talman naurahtaa.
Qasim Majid aloitti valmistelut jo vuosi sitten keväällä. Hän sukelsi Helsingin taideyhteisöön tavoitteenaan tutustua paremmin paikallisiin taiteilijoihin. Tämä ja erillinen taiteilijoiden rekrytointi johti siihen, että mukaan lupautui 17 taiteilijaa. Heidän kumppaneikseen saatiin yhteensä 12 farmasian tiedekunnan tutkimusryhmää ja lisäksi useita monitaitoisia yliopiston henkilökuntaan kuuluvia taiteilijoita sekä tiedekunnasta että muusta henkilöstöstä.
Virpi Talman on iloinen siitä, että sekä tutkija- että taiteilijayhteisöjen taholta vastaanotto on ollut poikkeuksetta hyvin innostunut ja positiivinen.
– Kun käynnistimme kampanjan taiteilijoiden saamiseksi mukaan projektiin, emme olleet ollenkaan varmoja, saisimmeko mukaan taiteen ammattilaisia. Olimme siis valmistautuneet olemaan yhteydessä taiteen opiskelijoihin ja taidekouluihin. Mukaan ilmoittautui kuitenkin lopulta enemmän ammattitaiteilijoita kuin olimme toivoneetkaan, ja osallistujien projektia kohtaan osoittama innostus on ollut todella inspiroivaa.
Art Meets Science -projekti merkitsee mukana oleville paljon myös henkilökohtaisella tasolla.
– Kaikkien osallistujien kanssa keskustelu ja heiltä oppiminen on ollut erittäin palkitseva kokemus, joka on myös auttanut minua sopeutumaan elämään Suomessa, Qasim Majid toteaa.
Mukana farmasian kestävän kehityksen professuurin perustamisessa
Art Meets Science -tapahtuman eräänä päämääränä on myös tukea farmasian tiedekuntaan perustettavaa farmasian kestävän kehityksen professuuria. Taideteosten myyntituotoista puolet ohjataan professuuria tukevaan rahastoon.
– Farmasian tiedekunnalla on jo pitkät perinteet kestävän kehityksen tuomisessa esille sekä opetuksessa että tutkimuksessa. Professuuri vakiinnuttaa kestävän kehityksen olennaiseksi osaksi tiedekuntamme toimintaa. Samalla se tukee kouluttamiemme alan ammattilaisten osaamista sekä Suomessa että ulkomailla, toteaa farmasian tiedekunnan vt. dekaani Jari Yli-Kauhaluoma.
Art Meets Science on kunnianhimoinen ja monitieteinen projekti, joka yhdistää taiteilijat ja tutkijat. Taiteilijat ovat saaneet inspiraationsa Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa tehtävästä monipuolisesta, alansa huippua edustavasta tutkimuksesta. Yhteistyön tuloksena syntyneet kolmisenkymmentä taideteosta esitellään helsinkiläisessä Galleria Albert IX:ssä. Näyttelyn avajaiset pidetään 6.4. Yleisölle näyttely on avoinna 7.–23. huhtikuuta maanantaista perjantaihin kello 11–18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 10–16. Pääsiäisenä näyttely on avoinna päivittäin kello 10–16.
Art Meets Science somessa:
- Twitter @AMS_Helsinki
- Instagram art_meets_science_helsinki