Miltä näyttää koronaviruspandemian jälkeinen aika? Miten Eurooppa selviää ilman Saksan väistynyttä liittokansleria Angela Merkeliä? Afganistan ainakin on tuhon oma, kun yhdysvaltalaissotilaat ovat vetäytyneet islamististen talebanien tieltä.
Ikään kuin ilmastokriisissä ja luontokadossa ei olisi muutosta ja murrosta riittämiin. Mutta mitä historioitsija tuumii huolipuheesta?
— Niin kauan kuin muistan, olemme eläneet murroksen aikaa. Jokainen aika pyrkii näkemään oman aikansa mennyttä aikaa merkityksellisempänä, sanoo Latinalaisen Amerikan tutkimuksen ja historian dosentti, tietokirjailija Pekka Valtonen.
Historiaan perehtyminen auttaakin suhtautumaan maltilla oman ajan ja maailman melskeisiin.
— Perspektiivi rauhoittaa. Maailmanhistorian virrassa tämä meidän kuvittelemamme murrosaika on sittenkin pintakuohua, osa historian aaltoliikettä.
Idän jättiläiset
Esimerkkinä Valtonen mainitsee naapurimme Venäjän, jonka historiaa suomalaiset voisivat tuntea nykyistä paremminkin. Nyt päivitellään, miksi maassa järjestetään näytösvaaleja, myrkytetään toisinajattelijoita ja langetetaan tuomioita tekaistuin syin.
Yksi kuuma kysymys kuuluu, miten pitkälle presidentti Vladimir Putinin hallinto rohkenee toimissaan edetä.
— Venäjällä toistuu vanha historiallinen poljento, jossa kansa on massaa, jota ensin tsaarit ja sitten muut poliittiset johtajat ovat hyväksikäyttäneet vuosisatojen ajan. Yksilöllä ei ole yhteiskunnassa arvoa.
Sama pätee paljolti Kiinaan. Siksi Valtosen mielestä näiden maiden tavallisia kansalaisia on turha syyttää siitä, etteivät he kovinkaan hanakasti vastusta valtaapitäviä.
Liian iso harppaus
Toinen selittävä esimerkki liittyy Latinalaiseen Amerikkaan, jossa ihmiset ovat tavan takaa kadulla osoittamassa mieltään paikoin myös väkivaltaisesti. Vaikka valta vaihtuisikin, politiikka ei muutu: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.
Latinalaisen Amerikan asiantuntijana Valtonen muistuttaa, että Brasiliaa lukuun ottamatta mantereen valtiot itsenäistyivät tasavaltoina jo 1800-luvulla. Samaan aikaan Eurooppaa hallitsivat keskenään sotivat kruunupäät.
— Hyppäys Espanjan siirtomaa-ajan monarkiasta aikansa radikaaleimpaan poliittiseen järjestelmään oli liian suuri. Tasavaltalaiset ajatukset koskivat vain kapeaa eliittiä, joka teki politiikkaa keskenään. Eliitin alapuolella oli valtava lukutaidoton massa.
Jos poliittinen järjestelmä ei kehity luonnollista kulkua, seuraa epäluottamusta, korruptiota ja väkivaltaa. Ne leimaavat Latinalaisen Amerikan arkea tänäänkin.
— Samasta syystä läntinen demokratia harvoin juurtuu kehittyviin maihin, koska väestön enemmistö ei koe sitä omakseen. Järjestelmän muuttaminen ulkoapäin on vaikeaa, kuten on nähty Afganistanissa.
Opiskelijoille vapautta
Pekka Valtonen on yksinhuoltajaäidin poika Helsingin Punavuoresta. Nykyisin hyvinkin suosittu alue tunnetaan entisenä työläiskaupunginosa Rööperinä. Historiasta Valtonen kiinnostui Ressun poikalyseossa.
— Meillä oli tavattoman hyvä opettaja, ja luokaltamme lähtikin kolme poikaa lukemaan historiaa Helsingin yliopistoon.
Valtonen opiskeli Suomen ja yleisen historian ohella taide-, talous- ja sosiaalihistoriaa sekä kansa-, uskonto- ja kirjallisuustiedettä.
— Kun innostuin, niin luin ja luin ja suoritin tenttejä ainakin kahden tutkinnon verran. Minulle yliopisto oli mahtava maailmankuvaa avartava kokemus.
Valtonen soisi akateemisen vapauden myös nykyopiskelijoille putkitutkinnon sijaan.
— On sääli, että valtavasta akateemisesta tietämyksestä leikataan vain kapea siivu tutkintoon ja ammattiin.
Maaseudulle Meksikoon
Valtosen oli tarkoitus tehdä lopputyönsä Suomen 1920- ja 1930-lukujen aatehistoriasta. Toisin kävi, hän kiinnostuikin 1980-luvun alun Latinalaisen Amerikan diktatuureja vastustavista solidaarisuusliikkeistä.
Valtonen vaihtoi pääaineensa kulttuuriantropologiaan ja kirjoitti gradunsa Nicaraguan miskito-intiaanien etnohistoriasta.
1990-luvun alussa Valtonen matkasi Meksikoon tutkimaan maatalouden rakennemuutosta ja kaupan vapautumista paikallisten pientalonpoikien näkökulmasta. Väitöskirja valmistui Tampereen yliopistossa, jossa hänellä oli sosiaaliantropologian virka.
— Pientalonpoikien kohtalo oli hyvä esimerkki globaalin järjestelmän monimutkaisista vaikutuksista ruohonjuuritasolla.
Valtosen koti on yhä Tampereen Pispalassa, vaikka hän tehnyt Latinalaisen Amerikan tutkimuksen ja kehitysmaatutkimuksen pestejä myös Helsingin yliopistossa.
Osa maailmankauppaa
Tärkeimpänä innoittajanaan Valtonen mainitsee ranskalaisen Fernand Braudelin (1902–1985), joka kuvasi Välimeren maailmaa Espanjan kuninkaan Filip II:n aikana 1500-luvulla. Historioitsija Braudel edustaa annalistista koulukuntaa, joka politiikan ohella tutkii yhteiskunnan rakenteita, taloutta ja kulttuureita.
— Braudel kuvaa hienosti, miten maailma oli jo tuolloin verkottunut. Yksittäinen kankuri englantilaisessa kylässä oli ehkä kokonaisuuden kannalta merkityksetön, mutta yhdessä italialaisen värjärin kanssa hän vaikutti hallitsijoiden päätöksiin.
Tekstiilien valmistus ja kauppa olivat oman aikansa suurteollisuutta, Valtonen muistuttaa.
Myös Suomi osana Ruotsia oli satoja vuosia sitten kytköksissä muuhun maailmaan. Suomesta vietiin tervaa, puutavaraa ja köysiä etenkin Hollantiin. Hollanti puolestaan oli yksi suurimmista kauppamahdeista 1600-luvulla.
Häivähdys murheellista mennyttä tulee esiin näissä liikevaihdoissa.
— Suomalaisilla mäntylankuilla on kuljetettu myös afrikkalaisia orjia Amerikkoihin.
Ymmärrä ihmistä
Viime vuodet Valtonen on ollut päätoiminen tietokirjailija. Järeä Latinalaisen Amerikan historia ilmestyi jo vuonna 2001. Tuoreempia omaa tutkimusalaa sivuavia teoksia ovat vuonna 2017 julkaistut Karibian historia ja asteekkien runoutta esittelevä Kukkien ja sodan lauluja.
Latinalaisen Amerikan historiaan nivoutuu myös Kaarle V ja Habsburgien mahtisuku 1500-luvun Euroopassa. Valtosen vuonna 2015 ilmestyneen kirjan nimi on osuvasti Puolen maailman valtias.
— Kaarle V:n aikana Eurooppa vahvistuvine siirtomaavaltoineen rykäisi muiden maanosien edelle taloudellisesti ja sotilaallisesti. Silti hänen maailmanhistoriallinen merkityksensä on kääntäen verrannollinen hänen tunnettuuteensa Suomessa.
Valtoselle tietokirjoittaminen on luovaa ja nautinnollista työtä. Parhaimmillaan se tarjoaa välähdyksen entisajan ihmisten elämästä, kurkistuksen toisen aivoituksiin.
— Joskus tunnen, että ymmärrän tätä ihmistä, josta kirjoitan. Ymmärrän hänen toimiaan ja sitä, miksi hän tekee järjettömiä päätöksiä. Historia opettaa lempeyttä ihmiskuntaa kohtaan. Samat virheet toistetaan aina uudestaan.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2021.