Henry Baconin ystävät ja läheiset kollegat luonnehtivat häntä sanalla renessanssi-ihminen. Professori Baconilla oli laajat tiedot useista eri taiteen- ja tieteenaloista ja hän oli kiinnostunut kaikesta.
– Hän rakasti elokuvan ohella aivan yhtä lailla oopperaa, kirjallisuutta kuin estetiikan kysymyksiäkin, elokuva- ja televisiotutkimuksen yliopistonlehtori Jaakko Seppälä kertoo.
Tutkijana professori Bacon oli viehättynyt suurista kokonaisuuksista kuten audiovisuaalisesta kerronnasta ja elokuvan suhteesta muihin taiteisiin. Tämä näkyy seminaarin ohjelmassa. Kaikki puhujat edustavat eri taiteenaloja.
Seppälä käsittelee esitelmässään Risto Jarvan ohjaamaa Jäniksen vuotta esimerkkinä niistä moninaisista tavoista, joilla pohjoismainen elokuva luo kulttuurisia käsityksiä yksinolemisesta ja yksinäisyydestä.
– Tässä tapauksessa kyse on yksinolemisen onnesta keskellä metsää, mikä on hyvin pohjoismainen ilmiö. Henry rakasti luontoa ja oli innokas patikoija. Lisäksi hänellä oli nuorempana kani.
Pohjoismaissa metsä on ollut taiteissa positiivinen elementti, mutta viime vuosina varsinkin kauhuelokuvat - sellaiset teokset kuin Bodom ja Villmark – ovat ryhtyneet haastamaan vanhoja käsityksiä.
Estetiikan professori Arto Haapala kertoo esityksessään tulkinnasta ja ymmärtämisestä professori Baconin kirjoituksiin viitaten.
– Samalla puhun siitä, kuinka ihmisen identiteetti rakentuu myös sitä kautta, mitä hän on toiminnallaan saanut aikaan. Henry oli ja on olemassa tutkimuksensa ja vaikutuksensa kautta, Haapala toteaa.
– Henryä ja minua yhdisti kiinnostus myös synkempiin teemoihin, kuten väkivaltaan, alue- ja kulttuurintutkimuksen dosentti Outi Hakola kertoo.
– Viimeisinä vuosinaan Henry kiinnostui kasvavasti itselleni rakkaasta tutkimusaiheesta eli elokuvasta ja kuolemasta. Hän kirjoitti minulle muun muassa:
”Vaikka elämä on enimmäkseen varsin ihanaa, itsehän me emme sen keskeytymistä ole enää suremassa. Seuraava ajatus tästä taiteentutkijalle on pohtia sitä, kuinka paljon kuolemaa on vuosisatojen ajan dramatisoitu ja melodramatisoitu taiteissa. Ja tarjoaahan se hyviä rakennusaineita melodraamalle.”
Teatteritieteen professori Hanna Korsberg käsittelee puheenvuorossaan Jack Witikan ja Sol Worthin ohjaamaa teatteriesityksen valmistamisesta kertovaa lyhytelokuvaa Kuinka draama syntyy vuodelta 1957.
– Se yhdistää Henrylle läheiset elokuvan ja näyttämötaiteet, Korsberg toteaa. – Elokuva todistaa menneisyyden kadonneesta esityksestä, vaikka se ei ole itse esitys, vaan itsenäinen taideteos.
Elokuva- ja televisiotutkimuksen entinen opiskelija Jutta Sarhimaa Helsingin Sanomista kertoo Henry Baconista opettajana.
– Henry oli loputtoman innostunut ja innostava opettaja, joka rakasti opiskelijoiden kanssa keskustelemista, tuki ja kannusti. Henry oli myös oikea hajamielinen professori -stereotyyppi, joka säntäsi luentosaliin aavistuksen myöhässä ja sääti aina esitystekniikan kanssa.
Sarhimaan mukaan Henry antoi kaikkensa tehdäkseen Helsingin yliopiston elokuvatutkimuksesta vakavasti otettavan oppiaineen ja sen opiskelijoista elokuvataiteen ja nimenomaan kognitiivisen elokuvateorian asiantuntijoita.
– Opintojeni jo päätyttyä Henry kutsui aina alumnitapaamisiin ja piti yhteyttä, oli monella tavalla tukena. Henry osoitti arvostusta kuuntelemalla tarkasti. Hänen seurassaan oli myös hauskaa.
Henry Bacon: elokuva ja muut taiteet -muistoseminaari järjestetään perjantaina 29.9. klo 10–16.30 Kino Reginassa (keskustakirjasto Oodi).
Tapahtuman juontaa erikoistutkija Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista. Instituutti järjestää seminaarin yhdessä elokuva- ja televisiotutkimuksen oppiaineen kanssa.
Seminaarin päätteeksi klo 17 esitetään Luchino Viscontin historiallinen melodraama Senso. Visconti oli yksi Baconin lempiohjaajista, joka yhdisti elokuvissaan historian, audiovisuaalisen kerronnan ja oopperan.
Professori Henry Baconin suosikki- tai tutkimuksellisesti kiinnostavien elokuvien sarja Henry Bacon & seitsemäs taide esitetään Kino Reginassa syksyn aikana.