Muutama vuosi sitten arkeologi Tuija Kirkinen ja biologi Karin Hemmann jakoivat työhuoneen yliopistolla. Tutkijat löysivät yhteisen kiinnostuksen kohteen: suomenhevoset. Heitä kiinnosti, miten suomenhevosrotu sai alkunsa ja millainen rotu oli.
– Sotien jälkeen suomenhevosia oli 400 000, mutta 1970-luvulla enää 12 000 eli siinä on tapahtunut ns. geneettinen pullonkaula, Tuija Kirkinen kertoo.
Tutkijat ryhtyivät selvittämään Alfred Kordelinin säätiöltä saamansa rahoituksen turvin suomenhevosen historiaa DNA-analyysien avulla. Niitä varten he tarvitsivat näytteitä, karvoja, jouhia ja luita, kauan sitten kuolleista hevosista. Niitä etsittiin ja saatiin sekä yksityiskodeista että museoista.
Hevosten karvoja ja jouhia käytettiin ennen monella tapaa esimerkiksi patjojen, satuloiden ja muiden pehmusteiden täyttämiseen, mutta rakkaista hevosista otettiin myös muistoja.
– Ennen oli ihan tavallista, että piirongin päällä oli hevosen luista tehtyjä muistoesineitä, tuhkakuppeja ja erilaisia kippoja, joita säilytettiin kymmeniä vuosia. Menestyneestä ravihevosesta saatetiin ottaa jokaiselle lapselle muistoksi jalka.
Tutkijat kääntyivät myös Espoon kaupunginmuseon puoleen, ja heidät ohjattiin Glimsin talomuseoon. Glimsin näytteet osoittautuivat DNA-tutkimusten kannalta huonokuntoisiksi, mutta idea kesänäyttelystä syntyi keskusteluissa museolaisten kanssa.
Suomenhevosten historian, tutkijoiden keräämien esineiden ja luiden lisäksi Glimsin näyttelyssä pääsee tutustumaan tutkijoiden työhön. Tilaan on rakennettu tutkijan työpiste, joka on kuin suoraan arkeologien tiloista yliopistolla, ilmoitustaulua ja suuria näyttöjä myöten. Kiinnostavinta pöydällä ovat kuitenkin oikeat mikroskoopit, joiden avulla näyttelyvieraat voivat itse tarkastella ja tehdä havaintoja näytteistä.
Myös arkeologisiin kaivauksiin pääsee kurkistamaan, sillä näyttelyn osana on todellista kokoa vastaava valokuva suomenhevosen avatusta haudasta. Tutkijat ovat myös kartoittaneet suomenhevosten hautoja ja tehneet niillä kaivauksia DNA-näytteitä varten.
Tutkijan arkea on myös se että läheskään kaikista kertyneistä näytteistä ei saada analyysikelpoista DNA:ta. Joskus näytteet osoittautuvat joksikin muuksi kuin suomenhevosesta peräisin oleviksi. Glimsin näyttelyssä pääsee katsomaan pientä osaa kertyneestä aineistosta, mutta tutkijoiden käyttöön on onneksi kertynyt sekä satoja esineitä että satoja paikkatietoja suomenhevosten haudoista.
Tulossa on sekä tietokirja suomenhevosten historiasta että useita tutkimusartikkeleita.
Glimsin Tutkijat kotieläinten jäljillä -näyttely on auki 24.2.2023 asti.