Kunnianhimo. Sitä on Mikko ”Pantse” Syrjällä, Eppu Normaali -yhtyeen taiteellisella johtajalla ja kitaristilla ollut aina, samaten päättäväisyyttä. Lukiossa poika sai pitkästä matematiikasta useimmiten seiskoja, mutta ylioppilaskirjoituksissa hän halusi parhaat arvosanat. Se onnistui muissa aineissa, muttei äidinkielessä.
— Väitettiin, että olin kirjoittanut aiheen vierestä, vaikka kirjoitin, mitä pyydettiin: oman käsitykseni tuonpuoleisesta.
Se tuntuu oikeusmurhalta vieläkin.
Ylöjärveläinen Syrjä on kahden kirjailijan, akateemikko Kirsi Kunnaksen ja Jaakko Syrjän, esikoinen, jolle on luettu piltistä asti. Lempiaine koulussa oli kuitenkin fysiikka. Sitä opiskelemaan hän pääsi ylioppilaspapereilla Helsingin yliopistoon vuonna 1977.
— Opiskelu oli pitkälti vain matematiikkaa, ihan toista kuin lukion fysiikka. Pudotus oli aika raju, varsinkin, kun aloin opinnot takamatkalta, kuukauden muiden jälkeen. Kesätyöni Tampereen palolaitoksella kesti syyskuun loppuun asti.
Luentosaleissa Syrjä ei juuri istunut. Musiikki vei, etenkin Eppu Normaali -yhtye, jonka hän oli perustanut vuotta ennen opintojaan pikkuveljensä Martin, serkkunsa Akun ja kahden kaverinsa kanssa.
Yhtye sai kunniamaininnan esiinnyttyään julkisesti ensi kerran, vuoden 1977 Rockin SM-kisoissa. Kohta mentiin jo keikkabussilla ympäri Suomea.
Samaan aikaan Syrjän tentit yliopistossa menivät mitenkuten.
— Matematiikkaa ei pidä opiskella rämpimällä. Se harmitti, enkä tenttinyt paljonkaan kahdessa vuodessa.
Kolmantena vuonna elämään tuli käännekohta: opiskelija päätti keskittyä haaveeseensa, musiikkiin. Eppu Normaali oli tehnyt ensimmäisen albuminsa.
— Tiesin, että voin palata opiskelemaan, jos musiikki ei menesty. En ole palannut, eikä se ole koskaan harmittanut.
PANTSE TIIBETISTÄ
Ensimmäisen kappaleensa Mikko Syrjä sävelsi 12–13 vuoden ikäisenä. Nuotinlukua hän oli oppinut pianotunneilla, joille meni pikkuveljensä perässä. Viisivuotiaana aloitetut viulutunnit taas jäivät, koska muutkin pojat heittelivät vain kiviä.
— Piti kokeilla kaikkea. Niinpä tein ensimmäisen sävellykseni pianolla.
Samaan aikaan hän harjoitteli kitaransoittoa intohimoisesti. Mutta meni aika tovi, ennen kuin poika tiesi, missä menevät kitaran asteikot. Sävellajistakaan ei ollut niin väliä ensimmäisissä bändiviritelmissä.
— Improvisoitiin hurjasti, jokainen soitti enemmän tai vähemmän omiaan, ja sitten kauhean nyökyttelyn tuloksena palattiin riffiin, loppuriffiin ja lopetukseen, Mikko kertoo Santtu Luodon kirjassa Eppu Normaalin tarina — 40 vuotta tiimalasin santaa.
Koulussa Mikko Syrjä tutustui muusikonalku Mikko Saarelaan. Saarela keksi kaimalleen nimen Pantse.
— Nimi tulee Tiibetistä, jossa on Dalai-lamaa alempiarvoisempi buddhalaisopettaja Pantsen-lama.
Mikko Saarela liittyi Pantsen koulupoikabändiin, ja hänestä tuli tämän suurin musiikkivaikuttaja.
— Mitähän musiikki-intoilustani olisi tullut, ellei olisi ollut toista neropattia?
PARODIASTA TULI TOTTA
Kun Mikon ja Martti-veljen omat bändit päättivät yhdistyä, Saarela keksi bändille nimen Mel Brooksin elokuvasta Frankenstein Junior. Siinä epänormaalit aivot saanut Abby Normal oli suomennettu Eppu Normaaliksi.
Eppujen alusta asti Syrjä sävelsi omaperäisiä kappaleita. Myöhemmin hän halusi, että bändi soittaa myös kappaleita, joissa on enemmän kuin kolme sointua. Mutta ennen kuin sävelet alkoivat polveilla, oli paljon ränttätänttää ja rämistystä.
Tuskin kukaan uskoi 40 vuotta sitten, että Eppu Normaali heiluisi yhä lavoilla. Tänä päivänä levytykset kahmivat palkintoja ja yleisö osaa kappaleiden sanat ulkoa.
Välillä on mennyt liiankin lujaa, tuli myös pitkiä levytystaukoja. Silti suosio vain kasvoi, sillä väki haluaa kuulla rockia, joka kertoo suomalaisen arjen lieveilmiöistä, usein irvaillen.
”Eppu Normaalin sukupolvella ei ole enää hämäläistä häpeämiskulttuuria”, sanoi Mikon ja Martin isä, Jaakko Syrjä Uuden Suomen haastattelussa jo vuonna 1980.
Hän sanoi myös tunnistavansa pojissaan Hämeessä tuttua käänteishuumoria. Sitä, että asia ymmärretään toisin kuin se sanotaan. Murheellisten laulujen maa -kappale on ollut alun perin parodia iskelmäkliseistä. Mutta siitä tulikin monien tuntojen tulkki työttömyydestä, viinasta, kirveestä ja perheestä.
SANAT JA SÄVELET
Mikko Saarela lähti Epuista, alkoi opiskella biologiaa Helsingin yliopistossa ja ryhtyi lopulta opettajan töihin. Pantse Syrjä alkoi puolestaan harjoitella kappaleiden sanoittamista, mutta piti lopulta omia sanoituksiaan liian huonoina sävellyksiinsä.
— Olen lyhyen ilmaisun ihminen. Jos saan vaikka jonkin idean, se kiteytyy muutamalle riville, ja muu on täytettä, Syrjä sanoo uudessa dokumenttielokuvassa Eput.
Nykyään Eppu-kappaleet syntyvät niin, että Mikko Syrjä säveltää soittamalla akustisella kitaralla ja hyräilee muka-englannilla ensimmäisen version. Pikkuveli Martti saa nauhoituksen sanoitettavaksi.
Veljesten työnjako syntyi kriisistä, jonka vuoksi Mikko mietti lähtöä soolouralle, mutta Martti esti sen. Jäännin ehto oli lopulta se, että Mikko saa tehdä sellaista musiikkia kuin haluaa ja Martti keskittyy sanoittamiseen.
— Se päätös on yksi elämäni käännekohtia. Näin Martin potentiaalin sanoittajana. Merkittävä käänne oli sekin, että Martti selvisi 2000-luvun alussa alkoholismistaan.
Hoitoon hänet vei Mikko. Martti sanoo Eput-dokumentissa, että ”Mikko on uhrannut koko elämänsä sen maksamiseen ja hyvittämiseen, mitä teki minulle lapsena”.
KIUSANTEKOA
Veljekset vanhempineen asuivat lapsena Ylöjärven Takamaan vanhassa kansakoulussa. Nyt vanhemmat asuvat Tampereella, Martti bändin entisessä harjoituskämpässä Rantalassa lähitontilla. Mikko perheineen asuttaa lapsuudenkotia, jonka tontilla olevaan alamökkiin hän muutti silloin, kun murrosikä ahdisti.
— Ennen murrosikää en tajunnut, kuinka hyvin viihdyn yksikseni. Monet ihmiset pääsisivät vähemmällä, jos viihtyisivät itsensä kanssa.
Dokumenttielokuvassa Martti Syrjä väittää, että hänen syntymänsä aiheutti Mikolle trauman. Tämä rakensi jopa martintappokoneen. Se oli laudasta tehty panssarivaunu, joka ampuu tykistään kiviä Marttia kohti — jos tämä seisoo putken edessä.
— En muista, että olisin niin paljon kiusannut kuin mitä hän kertoo. Lapsena ajattelin, että kiusaamiset menevät tasan, koska Martti aina kanteli vanhemmille.
Paremmin hän muistaa häpeän tunteensa tehtyään ilkeän tempun naapurin pojalle 7-vuotiaana. Tai kun tuli itse kiusatuksi oppikoulussa.
— Minut muun muassa suljettiin puutyöluokan puuvarastoon, mutta opettaja pääsi hätiin. Tilanne oli niin ahdistava, että minäkin ymmärsin, miltä tuntuu olla kiusattu.
ARKI SYRJÄSSÄ
Kaikki opettajat eivät olleet ihastuneita siihen, että Syrjän veljekset olivat kotona tottuneet ilmaisemaan mielipiteensä, oli se millainen vain.
— Minua ei ollut vaikea saada toimimaan kiltteydellä, mutta auktoriteeteilla kyllä, Mikko Syrjä sanoo.
Syrjän veljekset ovat pysyneet ylöjärveläisinä, syrjässä julkkiselämästä. Se saattaa selittää myös, miksi Eppu Normaali puhuttelee lähes kaikkia kansanosia.
Sitä mieltä on paikallinen taksikuskikin.
— Veljekset ovat meidän kaupungin poikia, käyvät kaupassa, juttelevat ihan tavallisia. Tunnen heidät lapsesta asti.
Ylöjärvi on pojistaan niin innoissaan, että kaupunki on alkanut puuhata patsasta Epuille. Onhan yhtye tehnyt lähes 33 000 asukkaan kaupunkia tunnetummaksi kuin vaikka Villa Urpo tai kylmäkalustetehdas Huurre Group.
AAMIAISTA POJALLE
Levyjen teon ja keikkailun lomassa Mikko Syrjä on pyörittänyt perheensä arkea. Puoliso on asunut työnsä vuoksi viikot muualla.
Syrjä on tehnyt aamupalan pojalle ja vienyt tätä milloin jääkiekko- ja jalkapalloharjoituksiin, milloin pianotunneille. Viime syksynä poika sai mopoauton.
— Nyt olen voinut taas nukkua pitkään. Olen antanut pojalle omaa tilaa ja vastuuta. En ole iholla, en painosta enkä kyttää. Mutta autan, jos poika haluaa tietää jotain vaikka fysiikasta ja matematiikasta.
Syrjä tekee töitä kotona, paitsi levytysten aikana Akun tehtaalla.
— Ei minulla ole arkirutiineja. Ei kitaraa voi soittaa päivät pitkät. Sitä voi vaikka ajatella. Että mikä tässä systeemissä on päin helvettiä.
UNIIKKIA ETSIMÄSSÄ
Ystävät ovat elämässä lapsuudesta asti, pieni piiri. Bändikavereiden kanssa ei hengailla kaiken aikaa.
— Antakaa toisillenne ilmaa, neuvotaan vanhoille aviopareillekin.
Keskustelun lomassa Syrjä jauhaa purukumityynyn toisensa jälkeen. Viimeisen sätkän hän tumppasi 17.5.1999.
— Oli pakko lopettaa. Muuten en olisi tässä. Aikoinaan tupakka-askeja meni päivässä kolme ja pahimpina tuplat. Nyt ei tee enää mieli, mutta jäin koukkuun nikotiinipurukumiin.
Ujoksi tunnustautuvaa miestä luonnehditaan myös älykkääksi ja itseriittoiseksi. Martti Syrjä on sanonut, että isoveli on analyyttinen ja täysin sietämätön täydellisyyden tavoittelussaan.
— Biisinteko on prosessiluontoista ja intensiivistä. Olen kyllä meistä viimeinen, joka antaa periksi. Etsin uniikkia. Haluan, että laulu ja levy ovat niin hyvää kuin mihin me pystytään. En tavoittele mahdotonta, Mikko Syrjä arvioi itse.
LUOTAMME TOISIIMME AINA
Yli 30 000 henkeä hurrasi katsomossa, kun Eppu Normaali esiintyi 40-vuotisjuhlavuotensa huipennuksena yhdessä Tampere Filharmonian kanssa Tampereella ja Helsingissä. Konsertteja seurasi juhlakiertue tammi-helmikuussa 2017.
Juhlahumun jälkeen bändi huilii.
— Keskitytään ehkä tekemään levyä. Ensi kesän keikat on jo sovittu.
Bändi on pysynyt koossa, koska kitkanaiheet on jo käyty läpi.
— Miksi hajottaa sellaista, mikä ei ole rikki. Tulemme toimeen keskenämme. Keikkabussimatkatkin sujuvat. Luotamme toisiimme aina.
Joka jäsenellä on ammatillinen tehtävänsä ja vastuunsa.
— Älysimme jo nuorena, että jokainen saa pelata omilla vahvuuksillaan. Minä puutun vain sävellyksiin ja bändin taiteelliseen puoleen.
Levyt tuottaa Akun tehdas, jonka Eput avasivat Ylöjärvelle vuonna 2003. Nyt Akun tehdas on yksi musiikkialan suurimmista toimijoista Suomessa. Yritys on tuonut tuloja keikka- ja levytystaukojenkin aikana.
IHMISIKSI
Takavuosina Mikko Syrjä toimi Eppu Normaalin tauoilla kitaristina esimerkiksi Juice Leskisen kiertueella ja albumilla vuonna 1996. Hän muistaa hyvin myös ainoan soolokeikkansa Hämeenlinnan kesäteatterissa.
— Beetasalpaaja olisi pitänyt olla. En ole tottunut menemään yksikseen lavalle, Syrjä kuittaa.
Pantse Syrjää on kehuttu Suomen tuotteliaimmaksi säveltäjäksi.
— En ole varmaan tuotteliain alle 200 sävellyksellä, mutta tehnyt ehkä prosentuaalisesti eniten menestyshittejä.
Säveltämistä tärkeämpää Syrjälle on kuitenkin pystyä olemaan ihminen ja tulla toimeen itsensä kanssa. Mikään pettymys ei ole jäänyt polttelemaan.
— Lasini on aina puoliksi täynnä. Sitä yritän opettaa lapsellenikin.
Teksti on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/02/17.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.