J. V. Snellmanin syntymän 100-vuotispäivänä keväällä 1906 noin 25 000 suomalaista muutti sukunimensä. Miksi ihmeessä, aihetta tutkinut, hiljattain Gunnar Mickwitzin historiapalkinnon saanut maisteri Tomas Sjöblom?
— Nimien suomalaistaminen oli osa ajan kansallisaatetta. Fennomaanien iskulauseena oli, että suomenmielinen oli myös suomenkielinen. Nimen suomalaistamalla saattoi ikään kuin julistaa suomenmielisyyttään.
Oliko tempauksella edeltäjiä?
— Innokkaimmilla fennomaanisilla ylioppilailla oli Helsingin yliopistolla Suomalainen Nuija -niminen yhdistys, jonka jäsenet olivat suomalaistaneet nimiään jo 1870-luvulta alkaen. Tyypillisesti nimenvaihdon ajankohtana oli vapunpäivä. Vuonna 1906 päätettiin kuitenkin yhdistää nimien suomalaistaminen Snellmanin juhlavuoteen ja syntymäpäivään.
Miten suomalaiset valitsivat nimensä?
— Osa suomensi nimensä suoraan, mutta monet turvautuivat nimilistoihin, joihin oli koottu suomalaisia mallisukunimiä. Virtanen, Nieminen ja muut nen-päätteiset nimet olivat niin suosittuja, että pian alettiin toivoa, ettei niitä enää otettaisi.
Nimien suomalaistaminen liitetään usein yläluokkaan. Vastaako tämä todellisuutta?
— Ei täysin. Suomenmielinen yläluokka ja keskiluokka vetivät kyllä kampanjaa asian puolesta ja olivat tilastollisesti yliedustettuja. Suurin osa nimensä suomalaistaneista oli ruotsinkielisistä sukunimistään huolimatta silti täysin suomenkielistä ”tavallista kansaa”.
Miksi suomalaisilla oli ruotsinkielisiä sukunimiä, nimistötutkija Pirjo Mikkonen?
— Sukunimien antaminen oli ennen vuotta 1921 melko villiä. Työnantaja saattoi esimerkiksi ilmoittaa, että kaikilla heidän työntekijöillään piti olla ruotsinkieliset nimet, koska se oli yrityksen linja. Kolmelle veljekselle saatettiin myös antaa eri sukunimet palkanmaksun helpottamiseksi.
— Vielä tärkeämpi syy oli kuitenkin armeija. Sotamiehille annettiin aina armeijassa sotilasnimi, ja pitkälle 1800-luvulle käytettiin Ruotsin ajalta periytyviä sotanimiä, sellaisia kuin Björk, Elk ja Lunden. Sotanimet vakiintuivat usein ilman vakituista sukunimeä olleiden sotilaiden nimiksi.
Suomalaisissa sukunimissä on paljon luontoaiheita: Mäntymäkiä, Aaltosia, Lampia. Kertooko tämä kansallisromanttisesta rakkaudesta luontoa kohtaan?
— Ei oikeastaan. Nimiä otettiin usein asuinpaikan mukaan, mutta kotitilan nimeä ei saanut kuin tilan perinyt poika. Niinpä muiden nimet valittiin usein kotipaikan muista piirteistä, kuten läheisestä lammesta tai männiköstä.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden Tohtorin hatusta -palstalla Y/05/18.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.