”En malta odottaa Törmälehdon seuraavaa kirjaa”

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2025. 

Kuuntele juttu Soundcloudissa tai Spotifyssa.

Terhi Törmälehdon lukujärjestys täyttyy äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneista Viikin normaalikoulun yläasteikäisille ja lukiolaisille. Loma-aikoina hän kirjoittaa. 

Säännöllisiä harrastuksia elämään mahtuu vain yksi.

— Harrastan kävelyä.

Jalankulusta Törmälehto ei ole luopunut edes haastattelupäivänä, tuulisena, sohjoisena ja hämäränä keskiviikkona.

— Kävelen työmatkat, yhteensä yhdeksän kilometriä päivässä. Se on hyvää ajatteluaikaa ja rentoutumista.

Kalenteri on välillä täynnä. Viime keväänä Törmälehto sanoi perheelleen kiireisimpinä aikoina, puoliksi leikillään, että tavataan seuraavan kerran kesäkuussa.

Kieli vie mukanaan joka päivä. Se luo kulttuureja ja määrittelee, mitä niiden sisällä saa sanoa ääneen, Törmälehto miettii. 

Bravuurimme oli hautaustoimisto

Kieli on innostanut aina. Lapsuudenkodissa luettiin paljon. Sieltä omaan perheeseen jäi tärkeä sääntö: ruokapöytään saa tulla kirjan kanssa.

— Muistan, kuinka isä luki aamupalalla meille ääneen Pupu Tupunaa.

Myöhemmin koululaisena suosikeiksi nousivat Anni Swan ja L. M. Montgomery. Päiväkirjassaan noin kymmenvuotias Törmälehto pohti, kuinka selviää siitä, että saa pian loppuun viimeksi suomennetun Anna-kirjan, Kotikunnaan Rillan.

— Luopumisen tuskaa, melkein kuin jokin nykypäivän Netflix-sarja olisi loppunut, hän hymyilee.

Törmälehdon biologi-isä opetti Mieslahden kansanopistossa ekologiaa. Perhe asui opistolla kuten monet muutkin opettajaperheet. Kavereita löytyi paljon.

— Mieleen jäivät vahvasti leikit, joissa rakennettiin kokonaisia maailmoja ja jotka jatkuivat vaikka miten pitkään.

Opiston johonkin vähällä käytöllä olleeseen huoneeseen saattoi syntyä kauppaleikki. Lapset pesivät pitkään vanhoja maitotölkkejä, jotta saivat niitä puodin hyllyille.

— Meidän bravuurimme oli hautaustoimisto. Löytyi kuolleita lintuja ja jyrsijöitä, pidettiin niille hautajaisia ja laulettiin virret. 

Opettaminen antaa virtaa kirjailijalle

Törmälehto kokee kirjailijuutensa rikastavan opetustyötään ja päinvastoin. Kirjailijana oppimansa hän tuo esille luokassa. Ei ainoastaan kirjoittamisen ja kirja- ja mediamaailman käytäntöjä ja verkostoja, vaan myös suhtautumisen omiin teksteihin.

Teksti vie lähelle kirjoittajan sielunelämää. Kirjoittaja ei unohda, miltä tuntuu näyttää luomustaan toisille. Tätä Törmälehto on joutunut harjoittelemaan aikuisiällä. Proosatekstejä hän ei kirjoittanut sitten yläkoulun, ei edes suomen kielen opiskelijana Oulun yliopistossa. Fiktion luominen alkoi innostaa uudestaan pitkän tauon jälkeen, kun hän oli opettajana Oulun Norssissa.

Muuttaessaan puolisonsa ja lastensa kanssa Helsinkiin reilu vuosikymmen sitten Törmälehto päätti pyrkiä Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun. 

— Ne, jotka lukivat hakutekstini, olivat ensimmäiset, jotka lukivat tekstejäni. Aiemmin en ollut näyttänyt niitä kenellekään.

Tekstit kirjoitetaan sydänverellä

Kokemukset kirjailijana auttavat opettajaa muistamaan, että tekstit kirjoitetaan sydänverellä.

— Kustannustoimittajalta saa välillä tyrmäävää palautetta, vaikka mielestään olisi keksinyt hyvän idean.

Lukijan kannustus taas tuottaa mielihyvää.

— Muistan, kuinka esikoisteokseni ilmestyessä luin ensimmäistä kertaa netistä, että ”en malta odottaa Törmälehdon seuraavaa kirjaa”. Se jos mikä saa ihmisen kirjoittamaan lisää.

Toisaalta opettaminen antaa virtaa kirjailijalle, koska työtavat poikkeavat toisistaan niin paljon. Proosatekstiin jää aina viilattavaa, mutta opettajana saa useammin asioita valmiiksi. 

— Kun oppitunti on pidetty, se on pidetty, vaikkei olisikaan ollut aivan loistava. Ei koe tarvitsevansa delete-nappulaa, kun kirjailijana se tunne tulee koko ajan.

Kirjoittaminen on ilmiöiden tutkimista

Törmälehdolta on ilmestynyt kolme romaania. Ne kaikki kuvaavat vahvan aatteellisuuden tai ideologian kyllästämiä tilanteita ja ajanjaksoja. 

Krittisessä korkeakoulussa alkunsa saanut esikoinen Vaikka vuoret järkkyisivät käsittelee nuoren tytön tietä helluntailaiseksi ja hänen myöhempiä vaiheitaan opiskelijana Kolumbiassa ja hänen tutustumistaan sissien ajatuksiin. Kertomuksessa on Törmälehdon omasta elämästä tuttuja elementtejä, esimerkiksi kokemuksia herätyskristillisyydestä.

Taavi kertoo sankaruusmyytistä, sotasankarista ja hänen kotiväestään. Tuorein kirja, He ovat suolaa ja valoa, kuvaa herätyskristillisiä ihmisiä ja heidän suhdettaan Israeliin — ja Palestiinan konfliktiin.

— Minua kiinnostavat sellaiset ihmiset ja diskurssit, joissa kielen sisällä ajatellaan tietyllä tavalla.

Sota ja fundamentalistinen uskonnollisuus ovat tässä suhteessa melko samankaltaisia. Kummastakin löytyvät selkeät asetelmat: kenen puolella ollaan, mitä saa sanoa ääneen, kenen kärsimyksestä saa puhua, mistä pitää iloita tai surra, mitä ei saa surra. 

Jos yksilö ei asetu oikeaksi miellettyyn paikkaan yhteisessä todellisuudessa, hänelle koituu hankaluuksia, Törmälehto sanoo. 

Kävin toista maailmansotaa kolme vuotta

Taavi-teoksessa koko kansa on osa yhteistä kertomusta, ja oman lapsen menettäminen sodassa kuuluu sankarillisimpiin asioihin, joita voi kohdata. Suru lapsen kaatumisesta ja sen turhuudesta täytyy kätkeä. Täytyy kahlata lumessa pihan poikki maakellariin, sulkea ovi ja vasta sitten huutaa, itkeä, ulvoa täyttä kurkkua ilman että kukaan kuulee.

Tämän jälkeen voi palata kyläyhteisön aktiviteetteihin ja liittyä taas suureen kertomukseen, neulomaan lapasia rintamalle. Me kaikki sodimme yhdessä, rynnäköimme sitten taistelukentällä, tylsistymme asemasodassa tai puuhaamme tavanomaisia askareita kodeissamme.

— Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, Törmälehto lainaa muusikko J. Karjalaista.

Taavi-teoksen yhtenä lähteenä ovat kirjailijan isoisän, Mannerheim-ristillä palkitun Taavi Törmälehdon muistelmat. Terhi Törmälehto kahlasi läpi valtavasti muitakin lähteitä. Hän muistelee teosta synnyttäessään käyneensä toista maailmansotaa kirjoituspöytänsä ääressä kolmen vuoden ajan. 

— Olin aika lailla sota-ajan kielellisen maailman kyllästämä. Suomessa sota ja sotasankaruus on iso asia, enpä juuri keksi isompia kielen ja kulttuuriperimän tasolla.

Myöhemmin Törmälehto perehtyi yhtä intensiivisesti kristilliseen sionismiin, fundamentalistiseen ajattelutapaan ja Israelin ja Palestiinan konfliktiin. Syntyi kertomus uskonnollisista suomalaisista nykyaikaisen sodan äärellä kaukana kotoa.

Ajattelen, että ihminen on tällainenkin

Gazan tilanteen kärjistyessä Törmälehdon tuoreimmasta romaanista tuli entistä ajankohtaisempi. Hänen tarinassaan keskiluokkaiset koulutetut päähenkilöt, lääkäri, opettaja ja toimittaja, kohtaavat toisensa Israelin-matkalla ja joutuvat todistamaan maan toimia palestiinalaisia vastaan. Uskonnollisuus näkyy hahmojen kaikissa reaktioissa.

— Miten rakentuu maailma, jossa ovat yhtä aikaa läsnä arkinen maailma ja henkivallat, sitä halusin tutkia. On Jumala ja Saatana ja heidän alaisensa, jotka käyvät alituista taistelua ja ovat koko ajan läsnä jokapäiväisessä todellisuudessa.

Romaanin lääkäri työskentelee vapaaehtoisena siirtokunnan terveysasemalla Länsirannalla ja päätyy yön pimeydessä kivittämään palestiinalaisia nuorten israelilaismiesten kanssa. 

Törmälehto ajattelee, että ihminen on sellainen, että hänelle voi käydä noinkin. Hän näkee kristillisen sionismin kielellis-kulttuurisena ilmiönä, jonka piiriin osa ihmisistä on syystä tai toisesta päätynyt. Hengellisenä ilmiönä se kytkeytyy voimakkaasti arkeen.

— Mutta sen julmat seuraukset koskettavat oikeita ihmisiä. Voi väittää, että kristillisellä sionismilla on osuutensa konfliktien, myös Israelin palestiinalaisalueiden, ylläpitämisessä ja sen selittämisessä vaikkapa suomalaiselle yleisölle.

Kristillinen sionismi näkyväksi

Kristillinen sionismi löytyy joidenkin poliitikkojen argumentoinnin takaa, ja Törmälehto kaipaisi sen tekemistä näkyväksi.

— Olisi rehellisempää sanoa, että nyt emme tue palestiinalaisten muuttoa takaisin omille mailleen, koska Jumala on meidän mielestämme luvannut tämän maan juutalaisille ja että Jeesus pääsee tulemaan takaisin heti kun he ovat muuttaneet.

Silloin kuuntelija voisi miettiä, meneekö mukaan selitykseen vai ei. 

— Mutta suomalaisille asia esitetään toisin, puhutaan esimerkiksi holokaustin perinnöstä. 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.