Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2024.
"Kun menin lapsena kylään, menin aina ensin kirjahyllylle ja otin jonkun kirjan. Muut lapset olivat, että Iida, nyt leikkimään, ja minä olin, että ihan kohta. Kirjoissa oli vahva imu pienestä asti.
Arvoin pitkään, lähdenkö opiskelemaan luonnontieteitä vai kirjallisuutta. Asian ratkaisi pääsykoekirja: sinä vuonna yleisen kirjallisuustieteen pääsykoeisiin piti lukea Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kun avasin sen, tajusin, että en voi vastustaa tätä.
Mutta kun sitten pääsin väitöshommiin, aloin tutkia luonnontieteitä kaunokirjallisuudessa. Tein tällaisen ympyrän."
Huumoria dystopiasta
"Minulla oli jo gradu tekeillä, mutta vaihdoin aihetta. Osallistuin Päivi Mehtosen kurssille, joka käsitteli absurdia kirjallisuudessa. Päätimme loppuesseiden aiheet vetämällä hatusta teoksen ja teeman. Saamani teos oli Ben Marcusin The Flame Alphabet ja aihe huumori.
The Flame Alphabet on hirveän raju dystopia. Mutta kun minun piti miettiä, miksi tämä on hauska kirja, tulin lukeneeksi sen tosi erikoisella tavalla. Samalla ihastuin. Vaikka kirja oli hatusta vedetty, olen samalla tiellä edelleen.
Teoksessa ihmiset joutuvat luopumaan kielestä, mikä johtaa yhteiskunnan romahtamiseen. Päähenkilö päätyy tutkimusinstituuttiin, jossa yritetään kehittää tieteen avulla fyysistä kieltä, joka ei olisi vaarallinen."
Raadollinen maailma
"Eräissä juhlissa aamuyöllä kirjallisuudentutkija Sami Sjöberg kysyi minulta, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Rupesin ränttäämään luonnontieteistä ja kirjallisuudesta. Muutaman päivän kuluttua hän kysyi, kiinnostaisiko minua tulla hänen tutkimusryhmäänsä.
Aloin tehdä väitöskirjaa Ben Marcusin ja kanadalaisen runoilijan Christian Bökin käsityksistä siitä, mitä tiede tietää ja mitä kirjallisuus tietää.
The Flame Alphabetissa tiede antaa yhteiskunnalle raamit. Mutta kun maailmasta katoaa kaikki muu paitsi tiede, siitä tuleekin raadollinen ja hirveä. Marcus ajattelee, että jos lähestymme maailmaa vain tieteen kautta, meiltä jää huomioimatta tärkeitä asioita ihmisyydestä kuten henkilökohtaiset kokemukset ja uskonto."
Onko data sama kuin ymmärrys?
"Tiede voi tuottaa dataa kaikesta, mutta en ole varma, onko data sama asia kuin ymmärrys. Ainakin itselleni kaunokirjallisuus tuo erilaisia oivalluksia kuin tieteellinen data.
Christian Bök kirjoittaa runoutta ikään kuin kieli olisi luonnontieteellinen tutkimusobjekti. Hän tutkii Crystallography-teoksessaan kieltä ikään kuin se olisi mineraali.
Bökin The Xenotext -teoksen taustalla on kokeellinen tiedeprojekti, jossa hän on Quebecin yliopiston tutkijoiden kanssa tallettanut runoutta osaksi bakteerien geeniperimää. Ideana on luoda ekstremofiilibakteerin perimään runousarkisto, joka kestää äärimmäisiä olosuhteita. Jos ihminen tuhoutuu, meistä jää ainakin jotain kaunista — runoutta.
Xenotextin oppaana toimii Vergilius, joka kuljettaa lukijan läpi manalan eli geenitutkimuksen syövereiden. Bökin maailmassa me tarvitsemme oppaaksi runoilijaa, jotta me ymmärrämme, mistä geeniteknologiassa on kyse ja mikä sen merkitys on ihmiskunnalle."
Kaunokirjallisuus voi puhua isoista asioista
"Ekokatastrofi herättää ahdistusta, kiukkua, pettymystä, surua. Sellaiset tunteet eivät kutsu puoleensa. Mutta kun niitä ei käsittele, ne ovat koko ajan läsnä. Ilmastonmuutos ja lajikato ovat hitaita prosesseja. En voi mennä kadulle ja sanoa, että katso, sukupuutto, ja surra sitä.
Kaunokirjallisuudessa voi yksittäistapauksen kautta puhua suurista asioista. Luonnontieteellisen museon luustokokoelmassa tulin lukeneeksi lappusen stellerinmerilehmästä. Siinä kerrottiin, että laji kuoli sukupuuttoon 27 vuotta sen jälkeen, kun se kuvattiin tieteelle.
Mietin, mitä tässä on tapahtunut. Menin Kansalliskirjastoon ja lainasin luonnontieteilijä Georg Wilhelm Stellerin päiväkirjat. Aloin kirjoittaa Elollisia vuonna 2016."
Yhteiskunnalliset keskustelut tulevat myös kirjallisuuteen
"Suurimmat yhteiskunnalliset keskustelumme näkyvät myös kaunokirjallisuudessa. Kaunokirjailijat ovat kiinnostuneita siitä, mitä maailmassamme tapahtuu. Kuten olen itsekin.
Luonnontieteistä ammentavaa kaunokirjallisuutta on kirjoitettu pitkään, mutta ainakin angloamerikkalaisessa kirjallisuudessa tiede on noussut viime aikoina uudella tavalla pinnalle.
Ilmastonmuutos ja luontokato herättävät niin suuria kysymyksiä, etten usko, että kukaan pystyy vastaamaan niihin. Esimerkiksi: Me tiedämme luonnon olevan rajallinen. Miksi elämme ikään kuin se ei olisi?
Näitä kysymyksiä pitää silti kysyä. Taide on siihen hyvä väline."
Humanistiset kysymykset kiinnostavat ihmisiä
"Kun esiinnyin Kirjamessuilla, minut esiteltiin kirjailija ja luonnontieteilijä Iida Turpeisena. Olin kauhean otettu, vaikka jouduin korjaamaan, että itse asiassa olen humanisti. Koska kirjoitan luonnontieteistä, ihmiset ajattelevat, että kirjani on luonnontiedettä. Mutta minulle Elolliset on puhtaasti humanistinen teos.
Suuren yleisön keskuudessa ei välttämättä hahmoteta, mitä kaikkea humanistit tutkivat. Aatehistoria tai tieteenhistoria eivät ole monille tuttuja teemoja. Voisimme pitää enemmän ääntä siitä, miten kiinnostavaa työtä tälläkin saralla tehdään. Elollisten menestys kertoo siitä, että humanistiset teemat kiinnostavat ihmisiä."
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.