Laura Ertimo ei kolmikymppisenäkään tiennyt tarkalleen, mitä haluaa tehdä. Tietokirjailijan tie näyttää ilmeiseltä vain jälkeenpäin, ei polun alussa.
Lukeminen ja kirjoittaminen olivat tärkeitä jo lapsena. Maantieteen opiskelu yliopistossa johdatti katsomaan maailmaa laajasta näkökulmasta ja työ Karttakeskuksessa vei kirjojen pariin.
Kahden lapsen äitinä Ertimo alkoi kaivata perheen iltoihin sopivaa ääneenluettavaa.
— Esikoisesta huomasi tosi pienenä, että hän kuuntelee mieluiten tietotekstejä ja lastenrunoja.
Ensimmäisen tietokirjan aihe alkoi itää, koska se kiinnosti sekä lapsia että aikuisia.
— Arvostan kunnon yöunia, jotka olivat tuolloin uhanalaiset. Lasta pimeys jännitti.
Mukaan kirjan suunnitteluun lähti tuttu kuvittaja Satu Kontinen. Yö — Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista ilmestyi 2016 Myllylahden kustantamana.
— Yötä kuvaava kirja on rohkeasti mustavalkoinen lastenkirja, musteella piirretty. Halusimme tehdä kirjasta elämyksen myös aikuiselle ääneenlukijalle.
Planeetan liikkeet
Pimeä on fiktiossa usein pelottava elementti.
— Kaikki pienet lapset eivät nauti jännityksestä. Ei tuntunut hyvältä lukea tarinoita, joissa sängyn alla on mörkö. Etsin kirjaan mieluummin kiinnostavia tosiasioita, vaikkapa eläimiä jotka tykkäävät pimeästä, Ertimo kertoo.
Omasta lapsuudestaan hän muisti, että planeetan liikkeitä oli vaikea hahmottaa. Hän ajatteli kokeilla lastensa kanssa, voisiko asian selittää kerralla niin, että auringonlaskun sijaan puhutaan maapallon pyörähtämisestä.
— Tästä on muodostunut kirjojeni kantava periaate: miksipä ei kertoisi lapsille, miten asiat oikeasti ovat? Tosiasiat ovat mahtava pohja mielikuvitukselle.
Ratkotaan yhdessä
Periaate on pysynyt mutkikkaissakin asioissa. Ertimon kirjat käsittelevät aikuisellekin vaativia teemoja kuten ilmastonmuutosta. Aika matka! — Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus nousi viime vuonna lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi.
— Vaikeat tunteet ja mahdollinen syyllisyys voivat tehdä näistä aiheista aikuiselle raskaita. Kirjoissa pyrin pysymään lähempänä alakoululaisen ajattelua. Lapset ovat ratkaisukeskeisiä: jos on ongelma, miten sen voisi ratkoa?
Vähän aikaa sitten Laura Ertimo löysi uudelleen yhden lapsuutensa lempikirjoista.
— Sain pienenä joululahjaksi isältä Otuksia ja itikoita -kirjan, jossa on Anto Leikolan Helsingin Sanomissa julkaistuja eläinpakinoita. Se ei ole lastenkirja, mutta sitä luettiin minulle, ja nyt olen lukenut sen esikoiselleni.
Tekstin imu
Paitsi vanhemmat myös kymmenen vuotta vanhempi isosisko luki Ertimolle, kun hän oli lapsi. Kun lukijat kyllästyivät lastenkirjallisuuteen, Ertimo sai kuunnella vaikkapa maailmankirjallisuuden mestarinovelleja. Lukemaan opittuaan hän kävi läpi kirjaston hevoskirjat ja sarjakuvat.
Koulussa oli selvää, että teksti oli Lauran ominta aluetta. Hän piti ainekirjoituksesta ja huomasi menestyvänsä reaaliaineissa, koska osasi kirjoittaa esseitä.
— Opiskeluaikana yliopistossa kirjoittaminen kaventui. Tekstiä syntyi paljon, mutta sitä oli tehtävä akateemisten sääntöjen mukaisesti. Luovempaan kirjoittamiseen paluu tapahtui vähän yllättäen.
Kaikesta vähän
Lukion jälkeen Ertimo pyrki ja pääsi opiskelemaan ympäristönsuojelutiedettä maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.
— Se tuntui ensimmäisenä vuonna liian epämääräiseltä. Selasin opinto-oppaita, ja sain päähäni, että haenkin maantieteeseen.
Uusi pääaine osoittautui vieläkin epämääräisemmäksi. Maantiede on tieteenalojen kohtauspaikka ja sulatusuuni, Ertimo kuvaa. Sen sisälle mahtuu niin ihmis- kuin luonnontiedettäkin — kaikkea mikä on sijoitettavissa kartalle.
— Luonnontieteisiin päin kallellaan olevat altistuivat humanistisille kysymyksenasetteluille, ja yhteiskunnallisista asioista ja kulttuurintutkimuksesta kiinnostuneet opettelivat suokairan käyttöä luonnonmaantieteen kenttäkurssilla, Ertimo muistelee.
— Maantiede tuottaa toisaalta piinaavan ja toisaalta aivan mahtavan generalistin identiteetin. Meillä oli sanonta, että maantieteilijä tietää kaikesta vähän muttei paljoa mistään.
Maantieteen tutkimukset naamioituvat joksikin muuksi: puhutaan ilmastosta, merentutkimuksesta, kaupungistumisesta, sairauksien leviämisestä tai paikkatiedoista.
Vapauden lumo
Ertimo löysi oman gradunaiheensa läheltä. Hän kasvoi Tuusulassa ja kävi lukion naapurikaupungissa Keravalla.
— Vuosituhannen vaihteessa Kerava tunnettiin julkisuudessa nuorisoväkivallasta. Minulla oli kokemus pienestä, varsin viihtyisästä kaupungista, mutta muualta tuleville opiskelukavereilleni Kerava oli pahamaineinen.
Ristiriita herätti kiinnostuksen. Ertimo tutki kaupungin tapahtumia, lehtiartikkeleita ja viranomaisten näkemyksiä: miten paikan maine rakentuu.
Gradussa näkyi myös se, että sivuaineista Ertimo oli opiskellut laajimmin sosiologiaa. Kaikkiaan sivuaineopintoja kertyi kymrin kielestä kirkkohistoriaan.
— Mahdollisuuksien kirjo viehätti. Silloin oli maksimaalinen akateeminen vapaus, jota hyödynsin pohjamutia myöten.
Onnellinen harhailu
Ertimoa hieman huvittaa, että hän on alkanut kuulostaa nostalgiselta vanhojen hyvien aikojen muistelijalta. Hän viihtyi yliopissa loistavasti. Nykyopiskelijoiden tilanne ei näytä läheskään yhtä hyvältä.
— Meille lukio ja vielä yliopistokin oli yleissivistävä kokemus, mutta nykyään pitäisi jo lukiossa tai jopa yläkoulussa tietää, mihin lähtee suuntautumaan. Aivan kuin ei olisi varaa antaa nuorten kasvaa ja etsiä omaa alaansa.
Ertimo uskoo, että nykyinen nuorten loppuunpalaminen johtuu vaatimuksista, jotka tulevat liian varhain heidän kohdalleen. Harhailun salliminen ja oman alan kiireetön etsiminen tuottaisivat onnellisempia, ehkä myös taitavampia aikuisia.
— Minulle oli hyvin tärkeää, että silloin sai yrittää ja erehtyä. En tekisi tällaisia kirjoja, jos en olisi saanut opiskella ilman ennalta laadittua suunnitelmaa.
Ertimo tahtoo kirjoissaan käsitellä ympäristöä, joka vaikuttaa ja johon vaikutetaan.
— Maantieteen näkökulmasta vaikkapa ilmastonmuutoksen tai luontokadon jäsentely ei ole aivan mahdotonta. Ihmisen aikaansaama ympäristömuutos on luonnon- ja ihmistieteiden risteyskohdassa.
Luonto auttaa
Gradu ei valmistunut nopeasti, sillä Ertimo työskenteli opintojensa loppuvaiheessa Karttakeskuksessa kustannustoimittajana ja tuotepäällikkönä. Samoihin aikoihin alkoivat syntyä ensimmäiset omat kirjat.
— Ensimmäisen kirjan idea oli työnantajan. Minulla ei ollut vielä perhettä, kun tein lapsiperheiden matkailuoppaan Suomessa. Kirjoitin myös tieto-osioita lastenkartastoihin ja lähiruokaan liittyviä kirjoja.
Vuonna 2016 ilmestyneessä Yö-kirjassa kiteytyi se, mitä Ertimo halusi tehdä. Sen jälkeen on syntynyt kahdeksan lasten tietokirjaa ja välissä lisäksi kaksi selkokirjaa.
Vapaan kirjailijan ammatti sopii Ertimolle hyvin.
— Haluan päättää oman rytmini. Ennen koronaa saatoin vaihtaa päivittäin kirjoituspaikkaa kirjastosta tai kahvilasta toiseen.
Kotona työskentelyssä on haasteensa, kun perhe työskentelee ja käy välillä kouluakin samoissa nurkissa.
— Lähden koneen ääreltä puistoihin, metsiin ja merenrantaan. Suuri osa kirjoittamisen aivopähkinöistä ratkeaa kävellen.
Kuvittajat, kollegat
Tiedot kirjoihin Ertimo etsii enimmäkseen kirjallisista lähteistä. Myös asiantuntijoiden kommentit ja keskustelut ovat tärkeitä.
— Varmaankin massiivisin tiedonetsintä oli Lumotun maan kartastossa. Siinä on 10 maailmankarttaa ja 10 tarinaa, jotka ovat totta. Maailmankarttojen kanssa tietomäärä räjähtää äkkiä.
Kirjan kartoilta löytyvät esimerkiksi maailman vanhimmat puut ja metsät sekä erilaiset keijut ja menninkäiset. Jälkimmäinenkin on tositarina ja kertoo siitä, millaisia uskomuksia maailmassa on.
— Kaivoin kirjaston uumenista taulukkoon satoja mielikuvitusolentoja, että saisin niitä tasapuolisesti ympäri maailmaa. Siinä riitti kuvittajalla karsimista!
Ertimo ei kaipaa päivittäistä työyhteisöä, mutta nauttii yhteistyöstä kuvittajien kanssa. Prosessi muotoutuu erilaiseksi jokaisen työparin ja kirjan kohdalla. Uusia kirjoittamisen muotoja voi niin ikään kokeilla.
Kustantaja yhdisti hänet sarjakuvataiteilija Mari Ahokoivuun.
— Olen aina ollut sarjakuvafani. Oli mahtavaa, kun yhtäkkiä löysin itseni kirjoittamasta sarjakuvakäsikirjoitusta, Ertimo sanoo.
Useille kielille
Teoksissa Ihme ilmat! ja Aika matka! ystävykset Lotta ja Kasper seikkailevat tiedon jäljillä. Ertimolla on vastuu asiasisällöstä ja hän miettii, miten se jaetaan aukeamittain. Ensimmäisellä kierroksella hän kirjoittaa moninkertaisesti liikaa tekstiä.
— Sitten lähdemme Marin kanssa purkamaan, mitkä asiat mahtuvat aukeamalle, mikä on leipätekstiä ja mikä sarjakuvaa, mihin tarvitaan infokuva ja missä kuva vie tarinaa eteenpäin. Kirja syntyy yhteistyöstä, teksti ja kuva
sulavat yhteen.
Ihme ilmat! -kirja on käännetty jo 16 kielelle, muun muassa puolaksi ja unkariksi. Uusin käännössopimus on solmittu Saksaan. Ertimo kiittää viennin onnistumisesta agenttiaan Elina Ahlbäckiä. Käännökset ovat lastenkirjailijalle tärkeitä, sillä suomalainen markkina on pieni.
Ilmastonmuutoksesta ei aiemmin ollut tietokirjaa alakoululaisille.
— Tarjolla oli kirjoja merten roskaantumisesta, joka on rajatumpi ja konkreettisempi aihe. Iholle tuleva ilmastonmuutos on vaikeampi.
Tervetuloa lukemaan
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että lapset eivät lue. Ertimoa huolestuttaa railo eri ryhmien välillä — toisilla menee hyvin, kun taas osa lapsista ei edes opi lukemaan kunnolla. Hän pohtii aikuisten esimerkin voimaa.
— Mikä on kirjan paikka arjessa, ja kuinka paljon katse kääntyy pienempiin, digitaalisiin sisältöihin?
Ertimo pyrkii kirjoissaan tarjoamaan sisältöä erilaisina palasina, joihin on helppo tarttua. Se ei tarkoita asiasta tinkimistä.
— Hyväkin lukija voi kyllästyä, jos sisältö ei tarjoa haastetta. En usko ylettömään helppouteen.
Lapsilta ei voi odottaa laajoja taustatietoja, joten kirjan on tarjottava riittävä perustietopaketti. Mutta perustalle voi rakentaa vaikeampiakin kokonaisuuksia, sen sijaan että päättäisi etukäteen, ettei lapsi kuitenkaan ymmärrä. Esitystavan vain pitää olla sopiva.
Aikuisille kirjoittaminen ei vedä Ertimoa puoleensa tällä erää. Fiktiotakaan ei ole suunnitelmissa, mutta sille hän jättää varovasti oven auki.
— Kirjoitan tarveperustaisesti: etusijalla ei ole oma luovuuteni, vaan millaisia kirjoja puuttuu. Koen, että minulla on enemmän annettavaa lastenkirjallisuudelle. Toivotan kyllä aikuiset tervetulleeksi lukemaan lastenkirjoja!
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2022.