Aurinkoisena kesäpäivänä Kuolimojärven Kammarlahdella Etelä-Karjalassa kelluu puinen lautta täynnä väkeä ja pörisee pumppu. Muutaman kymmenen metrin päässä rannasta on kumiveneitä ja vedessä sukeltaja. Toinen sukeltaja lepäilee kumiveneen pohjalla.
Menossa ovat Helsingin yliopiston, Nordic Maritime Groupin ja Museoviraston sukelluskaivaukset, joissa etsitään Kuolimojärven pohjasedimenttien alta merkkejä mesoliittisen kivikauden asutuksesta, ajalta 10 000–6000 vuotta sitten.
– Tältä alueelta Savitaipaleella ei vielä tunneta asutusta mesoliittiselta ajalta. Nuorempia kohteita kyllä on, mutta varhaisella kivikaudella järven rantaviiva oli aivan eri paikassa kuin nykyisin, kertoo kaivausten johtaja, Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja arkeologi Satu Koivisto.
Alue kuuluu viimeisimmän jääkauden muodostamaan II Salpausselkään, joka I Salpausselän tavoin kulkee Suomen halki idästä länteen. Sitä pitkin Suomen alueelle saapui jääkauden jälkeen ensin eläimiä ja niiden perässä ihmisiä.
– Vedenpinta on ollut Saimaan eteläosassa jopa 20 metriä nykyistä alempana. Suomessa on paljon järviä, joiden vedenpinnan taso on vaihdellut erittäin paljon. Kuolimojärven ja Saimaan lisäksi tällaisia järviä ovat esimerkiksi Vanajavesi ja Pielinen. Tämä tarkoittaa, että tutkimatta on valtavia, entisiä kuivan maan alueita, jotka ovat nykyään veden peitossa, Koivisto kertoo.
Kuolimojärvi valikoitui tutkimuskohteeksi myös sen takia että se on poikkeuksellisen kirkasvetinen. Järvessä on hyvä näkyvyys eikä pohja pöllyä.
Vaikea kohde vaatii monipuolista osaamista ja jaksamista
Kaivauksilla työskentelee kymmenen hengen kansainvälinen porukka sukeltajia ja arkeologeja. Suomen kesän valoisuus mahdollistaa pitkät, kymmentuntiset työpäivät.
– Tällaisilla kaivauksilla tarvitaan monipuolista osaamista. Pitää osata kaikenlaisia käytännön taitoja, ja pääsee tutkimaan sekä käsin että silmin, sanoo Museoviraston sukeltava meriarkeologi Minna Koivikko.
Yksi sukeltaja työskentelee tunnista puoleentoista kerrallaan. Hänellä on yllään kuivasukelluspuku ja sen alla toppapuku, sillä vedessä tulee nopeasti kylmä. Mukana on paljon työkaluja, kuten kaivauslasta, sekä videokamera ja pumpun imupää, jolla pohjasta imetään irtoava materiaali letkua pitkin verkkopussiin. Pussi nostetaan sisältöineen lautalle tutkittavaksi.
Sukeltajien tukena ovat työlautalla ja kumiveneissä työskentelevät arkeologit, jotka huolehtivat letkuista, pumpuista, seulasta ja tutkivat sukeltajien löydöt. Alustavan tarkastelun jälkeen kaikki kiinnostava otetaan talteen ja viedään mantereelle tutkittavaksi. Kaikki muu aines eli lähinnä pienet kivet kipataan takaisin Kuolimojärven pohjaan.
Kaivausten alkupäivinä saaliiksi tulee lähinnä tiedonmurusia järven sedimentaatioympäristön kehityksestä, sillä sukeltajat työskentelevät vielä pohjasedimenttien parissa, 1,5–2 metrin syvyydessä. Se ei ole Koiviston mukaan kovin kiinnostavaa tietoa.
– Olemme kuitenkin saaneet jo varmistuksen sille, että veden pinta on aikaisemmin ollut paljon nykyistä matalammalla. Myös hiiltä on löytynyt, mutta se saattaa olla peräisin esimerkiksi metsäpaloista myöhemmiltä ajoilta, hän kertoo.
Uusia menetelmiä ja löytöjä
Satu Koiviston tehtävä tutkimuksen johtajana on tieteellinen puoli, koordinointi ja siitä huolehtiminen, että kaikki toimii. Hän ei sukella. Tutkijana häntä kiinnostavat kosteikot ja muut vettyneet kohteet, joissa orgaaniset eli eloperäiset materiaalit, kuten erilaiset puiset rakennelmat, ovat voineet säilyä.
– Mitä haastavampi kaivauskohde, sen mielenkiintoisempi. Siksi järvien pohjat ja suot kiinnostavat minua. Yksi hankkeen tarkoituksista onkin kehittää tällaisten vaikeiden kohteiden tutkimiseen sopivia menetelmiä.
Kokenut tanskalainen arkeologi Jørgen Dencker toimii kaivauksilla paitsi vedenalaisten mesoliittisten kohteiden myös tekniikan asiantuntijana. Hän on paikalla erityisesti opastamassa laitteiden käytössä.
Dencker on tehnyt sukelluskaivauksia ympäri maailmaa.
– Tämä on varmasti ollut kivikaudella hyvä ja suojainen paikka asua. Täällä on paljon arkeologista potentiaalia. Jos tuolla sedimenttien alla jotain on, niin me löydämme sen, Dencker vakuuttaa.
Hän on oikeassa. Kaivausten toisen viikon alussa sukeltajat osuvat koekuopallaan vajaan metrin syvyydessä olevaan liesirakenteeseen ja kvartsi-iskoksiin. Ne ovat merkki asuinpaikasta, joka on jäänyt veden alle.
Alueen tulevat tutkimukset kirkastavat huomattavasti käsityksiämme mesoliittisen ja varhaisneoliittisen kivikauden asutuksesta Etelä-Karjalassa. Tutkimusryhmän löytö avaa myös aivan uuden tutkimussuuntauksen Suomen arkeologiassa.
– Kuolimojärvellä testatun kaivaustekniikan avulla on mahdollista löytää muitakin vastaavia kohteita järviympäristöistä, joiden kehityshistoria on Kuolimon ja Saimaan kaltainen, Satu Koivisto sanoo.