Missä Afrikan maassa on herkullisin ruoka? Kuunnellaanko eri puolilla Afrikkaa Taylor Swiftiä? Muun muassa näitä asioita koululaiset kysyivät Helsingin yliopiston Afrikka-päivän tapahtumassa Tiedekulmassa. Aiheeseen oppilaat johdatti toimittaja Anna Järviluoma, ja omasta tutkimuksestaan kertoi Helsingin yliopiston tutkijoita ruokatutkimuksen, yhteisen terveyden ja kielten ja kulttuurien aloilta.
Tilaisuudessa olivat mukana esimerkiksi Kaisaniemen alakoulun 6. luokan oppilaat Tuuli Toivanen ja Hilla Harju opettajan ja muun luokan kanssa.
– Oli jännittävää nähdä, miten paljon tutkimusta yliopistolla tehdään. En ollut aiemmin tajunnut, kuinka monipuolista työ täällä on, Tuuli kertoi.
– Vaikka olemme tehneet koulussa tutkimusta Afrikasta, opin paljon uutta. Erityisesti koira-aihe oli kiinnostava, koska saatoin verrata kuultua omaan koiraani, sanoi Hilla.
Terveyttä, ruokaa ja musiikkia
Lavalla tutkijat jakoivat kokemuksiaan siitä, millainen rooli tieteellä ja eri puolilla maailmaa työskentelevien tutkijoiden yhteistyöllä on globaalien haasteiden ratkaisemisessa.
Apulaisprofessori Annamari Heikinheimo johtaa tutkimusryhmää, joka keskittyy antibioottiresistenssiin. Hänen tutkimuksensa kattaa ihmisten, eläinten ja ympäristön terveyden. Tilaisuudessa hän kertoi erityisesti koiratutkimuksesta ja kenialaisten kollegojen kanssa tekemästään työstä.
Yliopistonlehtori Noora Kanerva ja apulaisprofessori Ndegwa H. Maina käsittelivät ruoan turvallisuutta ja ravitsemusta Afrikassa. Oppilaat olivat kiinnostuneita siitä, miten Afrikan maissa syöty ruoka eroaa suomalaisesta ruuasta ja missä on maanosan paras ruoka.
Yliopistonlehtori Lotta Aunio valotti esityksessään Afrikan kulttuurien ja kielten moninaisuutta. Lisäksi esityksessä päästiin tutustumaan afrikkalaisiin musiikkityyleihin. Ja kyllä, Afrikassakin kuunnellaan Taylor Swiftia, mutta mantereella fanitetaan paljon omia supertähtiä.
Tutkittua tietoa koulujen käyttöön
Afrikka-päivää vietetään vuosittain 25. toukokuuta Afrikan unionin perustamisen kunniaksi. Helsingin yliopisto kutsuu Afrikka-päivänä eri ryhmiä tutustumaan yliopistossa tehtävään tutkimukseen. Tänä vuonna kutsun saivat koululaiset. Tapahtumalla haluttiin laajentaa alakoululaisten kuvaa Afrikasta ja tarjota uutta, tutkittua tietoa koulujen käyttöön.
Tuuli Toivanen ja Hilla Harju totesivat, että tulisivat mielellään uudestaan Helsingin yliopistolle. Syksyllä edessä on siirtyminen yläkouluun ja sitä ennen kesäloma.
Tiedettä ja tutkimusta Afrikassa –tilaisuuden voi katsoa Unitubesta. Nauhoite on koulujen vapaassa käytössä, ja sitä voi käyttää osana opetusta. Lisätietoja antaa Maaria Manyando.