Pirjo Kristiina Virtanen on ehtinyt purkaa vasta osan kirjoistaan työhuoneensa hyllyihin Metsätalossa: Kuna Art and Shamanism. Saamentutkimus tänään. Time and Memory in Indigenous Amazonia. Perspectivas econômicas da Amazônia. New World of Indigenous Resistance.
Tuoreen alkuperäiskansatutkimuksen apulaisprofessorin ensimmäinen viikko on kulunut käytännön kysymyksiä selvitellessä, ihmisiin tutustuessa ja työtehtäviä läpikäydessä. Helsingin yliopisto on hänelle paitsi alma mater myös lukuisten projektien tukikohta. Ljubljanan, Pariisin ja Amazonian jälkeen Virtanen pääsee taas vihdoin pysyvämpään työhuoneeseensa.
Uran uurtaja
Alkuperäiskansatutkimuksen apulaisprofessuuri on ensimmäinen laatuaan Suomessa, mutta maailmalta niitä löytyy esimerkiksi Norjasta, Kanadasta, Uudesta-Seelannista, Yhdysvalloista ja Australiasta. Suomessa on keskitytty pitkälti saamentutkimukseen: sitä voi opiskella erilaisin painotuksin Helsingin lisäksi Oulussa ja Rovaniemellä.
Pirjo Kristiina Virtanen on ollut mukana verkostossa, jonka tavoite, alkuperäiskansatutkimuksen ohjelman saaminen Helsingin yliopistoon, on nyt toteutunut.
– Vuodesta 2008 saakka toiminut verkostomme ajaa alkuperäiskansatutkimuksen asiaa ja käy aktiivista keskustelua alasta. Ala on uusi, joten siitä puuttuu kunnollinen kriittinen tutkimus ja asema. Vuonna 2011 järjestimme isomman seminaarin, jonka tuloksena julkaistiin pari vuotta myöhemmin kirja Alkuperäiskansat tämän päivän maailmassa. Modulaaristen maisteriopintojen valmistelu humanistisessa tiedekunnassa ajoittui sopivasti omien tavoitteidemme kanssa.
Apulaisprofessorin pesti on osa yliopistossa käytössä olevaa vakinaistamispolkua (tenure track). Tällä polulla edessä on haasteita. Tietyt tavoitteet ja kriteerit tulisi saavuttaa, ja julkaisuja, rahoituksen hankkimista sekä ohjaus- ja opetustyötä tarkkaillaan. Vaatimuksista pienin ei ole oman alan kehittäminen ja eteenpäin vieminen.
– Asiaa pitää miettiä rauhassa eikä hätiköidä, Virtanen toteaa tyynesti.
Poikkitieteellisyys vahvuutena
Alkuperäiskansatutkimus on yksi humanistisen tiedekunnan kolmesta poikkitieteellisestä sivuainekokonaisuudesta maisteriopiskelijoille. Sellaisena se sopii minkä vain alan opiskelijalle. Fokus ei ole pelkästään alkuperäiskansoissa, vaan kysymykset ovat laajempia: taide politiikan välineenä, ympäristön muutoksen vaikutukset, ihmisoikeuksiin liittyvät lainopilliset kysymykset, lääketieteen dikotominen kieli, länsimaisen tieteen valta-asetelmat, tutkimuksen etiikka, historia ja ajallisuus.
Tieteenalojen välinen yhteistyö on Pirjo Kristiina Virtasen mielestä ehdottomasti vahvuus, ja hän toivoo näkevänsä mukana paljon eri kampusten opiskelijoita.
– Monitieteisyys on tämän alan juttu. Se auttaa näkemään asiat uusin silmin ja pohtimaan niitä kriittisesti. Käsitteillä on aina historia, ja kieli on poliittista. Luutuneita käsitteitä voidaan kuitenkin purkaa.
"Käsitteillä on aina historia, ja kieli on poliittista."
Kokonaisuuden voi koostaa useamman oppiaineen opintojaksoista melko vapaasti. Kokonaisuuden laajuus on 25 opintopistettä, mutta halutessaan voi suorittaa vain yksittäisen opintojakson kiinnostavimmalta alueelta.
Alkuperäiskansatutkimuksen opintoja on voinut suorittaa jo vuoden verran, mutta Koneen säätiön rahoituksen mahdollistaman apulaisprofessuurin myötä käytännöt alkavat vakiintua ja ala määrittyä. Lisäksi saamentutkimuksessa on pidetty vuosia alkuperäiskansoja käsitteleviä monitieteisiä luentosarjoja; saamelaisethan ovat Suomen ainoa alkuperäiskansa.
Virtanen myös opettaa itse osaa kursseista. Luvassa on ainakin lukupiirejä ja luentosarjoja. Alkuperäiskansatutkimus on läsnä myös yliopiston avajaiskarnevaaleilla.
Tutkijat kohtaavat kaivauksilla
Brasilian Amazonia ja sen alkuperäiskansat ovat Pirjo Virtasen kenttätyön maisemaa. Väitöskirjansa hän kirjoitti alkuperäiskansojen nuoruudesta, siitä miten nuoret kasvavat aikuisuuteen perinteen ja uusien globaalien vaikutteiden risteyskohdassa. Virtanen on toteuttanut poikkitieteellisyyden periaatetta konkreettisesti tekemällä yhteistyötä esimerkiksi arkeologien ja kielentutkijoiden kanssa.
Aina yhteistoiminta ei ole heti luonnistunut. Tieteen eri laidoilta tulevat tutkijat ovat kukin puolustaneet omaa näkemystään ja omia toimintamallejaan. Pikkuhiljaa yhteisymmärrys on löytynyt puolin ja toisin, ja se on heijastunut myös tutkimustuloksiin. Kielen- ja kulttuurintutkimuksen näkökulma on auttanut esimerkiksi avaamaan arkeologisten löytöjen merkitystä.
– Muinaissivilisaation jälkeensä jättämille maan kaivanteille voidaan aluksi hakea selitystä vaikkapa kalan- tai kilpikonnankasvatuksesta, mutta kulttuurintutkija voi tarjota erilaisen tulkintavaihtoehdon: ehkä kaivannot liittyvätkin kosmologiaan ja mytologiaan, voiman pyytämiseen muilta olennoilta.
Monet alkuperäiskansat kokevat kielen ja puheen tuottajina ihmisen lisäksi myös eläimet ja kasvit. Siksi yhteistyö lingvistien kanssa on ollut tärkeää. Virtanen esittelee kaksi kirjaa:
– Oppikirja manchineri-kansan historiasta ja alkumyyteistä, puoliksi portugaliksi ja puoliksi manchineriksi, on syntynyt kielentutkijoiden kanssa Brasiliassa, samoin apurinã-kansan kielen oppimateriaali.
Ei uhriuttamiselle ja kolonialismille
Pirjo Kristiina Virtanen ei halua asemaa kaikkien alkuperäiskansojen edustajana eikä usko, että kansat pitäisi asettaa uhrin asemaan.
– Alkuperäiskansatutkimuksen agenda on kriittisyys. Emme riennä pelastamaan emmekä ihannoi kuvitteellista alkuperäiskansojen harmoniaa vaan pyrimme olemaan läheisessä vuorovaikutuksessa.
Tutkijat ja antropologit ovat olleet alkuperäiskansojen parissa pitkään kirosana. Myös tutkimuslupien saaminen on ollut joissakin maissa vaikeaa. Tutkimusmetodit ovat sittemmin kehittyneet, tutkimusetiikasta on tullut tärkeää ja tutkijatkin alkavat olla tervetulleempia ja tärkeitä kumppaneita.
– Tutkimuksen täytyy hyödyttää myös alkuperäiskansoja itseään, Pirjo Kristiina Virtanen toteaa.
– On suoraa kolonialismin jatkoa, jos tutkimuskohteet jäävät marginaaliin vailla kunnollista terveydenhuoltoa tai ratkaisuja maa-asioihin. Tutkimuksen tulee tarjota heille työkaluja löytää innovatiivisia ratkaisuja.
"Alkuperäiskansatutkimuksen agenda on kriittisyys. Emme riennä pelastamaan emmekä ihannoi kuvitteellista alkuperäiskansojen harmoniaa".
Alkuperäiskansatutkimukseen osallistuu niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla paljon alkuperäiskansataustaisia tutkijoita. Ja lisää tutkimusta tarvitaan: vasta tutkimustulosten perusteella voidaan tehdä päätöksiä. Alkuperäiskansatutkijoiden verkosto onkin pitänyt lukuisia seminaareja yhteistyössä itse alkuperäiskansataustaisten tutkijoiden ja aktivistien kanssa.
– Ei silti voida vetää yhtäläisyysmerkkejä alkuperäiskansatutkimuksen ja aktivismin välille. Tausta ei rajoita tutkijan toimintaa, Pirjo Kristiina Virtanen muistuttaa.
Tutkijan tulevaisuudessa näkyvät muutkin ajat
Pirjo Kristiina Virtasen työlista pursuaa projekteja. Kaikki sivuavat tavalla tai toisella alkuperäiskansoja. Taustalla näkyy usein ekokriittinen ajattelu sekä alkuperäiskansojen ontologioihin ja tietämiseen liittyvät kysymykset.
– Olen mukana muun muassa Mieli ja toinen -projektissa, jossa tutkitaan ihmisen vuorovaikutusta tuonpuoleiseksi koettujen ilmiöiden kanssa. Minua kiinnostaa se, mikä tieteessä ja tietämisessä voi toimia evidenssinä, ja vertailukohtana käytän Amazonialla keräämääni aineistoa. Olen myös kiinnostunut sellaisesta oppimisesta, joka ei perustu teksteihin ja lukemiseen vaan tekemiseen, kerronnallisuuteen ja moniaistisuuteen.
Työn alla on myös artikkeli alkuperäiskansojen kielenkäytöstä: miten heidän poliittisessa toiminnassa käyttämänsä kieli eroaa oman yhteisön kielestä ja kuinka he käyttävät esimerkiksi taidetta poliittisena työkaluna.
Tietyt kysymykset ovat herättäneet kulttuurintutkijan ajamaan alkuperäiskansojen asiaa. Pirjo Kristiina Virtasta on koskettanut se, kuinka selkeästi länsimaisen tieteen miesvaltaisuus ja Eurooppa-Amerikka-keskeisyys tulevat esiin kriittisen tarkastelun myötä. Äänensä ovat saaneet kuuluviin pääasiassa valkoiset miehet. Kurssillaan Decolonial methods and epistemic differencies Virtanen on käsitellyt nimenomaan euro-amerikkalaisen tieteen auktoriteetteja ja valtasuhteita.
Erityisen vaikutuksen Pirjo Virtaseen on tehnyt kenttätyökokemus alkuperäiskansojen aikakäsityksistä.
– Amazonialla tulevaisuus ja menneisyys ovat läsnä tässä hetkessä. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat suhteessa moniin muihin toimijoihin, inhimillisiin ja ei-inhimillisiin, ja myös näiden toimijoiden menneisyys on läsnä nykyisyydessä.
Ihminen, ympäristö ja erilaiset toimijat ovat kollektiivi, jonka ympärille aika kietoutuu monitasoiseksi vyyhdiksi. Hierarkiat purkautuvat ja ihminen lakkaa olemasta yksin kaiken keskus.
Lue lisää alkuperäiskansatutkimuksesta ja muista modulaarisista sivuainekokonaisuuksista