Väärinymmärretty ADHD

30.8.2016
Neljän kirjaimen yhdistelmä, ADHD, on suhteellisen yleinen, mutta yhä sangen huonosti tunnettu oireyhtymä. Moni tulkitsee tarkkaavuuden häiriöksi oirehdinnan, joka ei kuulu diagnoosin piiriin. Moni taas kärsii ADHD:sta tietämättään.

Haaveellisesti pulpettiin nojaava tyttö havahtuu mietteistään, kun opettaja puhuttelee häntä nimellä. Oi voi, eikö tyttö taaskaan kuunnellut opettajan antamia ohjeita? Toisaalla keski-ikäinen perheenäiti tuskailee viimeisenä iltana ylivoimaiselta tuntuvan veroilmoituksen kanssa. Ikävään mutta pakolliseen askareeseen on niin vaikea tarttua.

Molemmat esimerkit voisivat olla poimintoja aika monen ”ihan tavallisen” suomalaisen elämästä. Erityisen tuttuja ne ovat kuitenkin heille, joille attention deficit hyperactivity disorder eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ADHD on osa jokapäiväistä elämää.

— Kaikilla on joskus keskittymisvaikeuksia, ja ikävien töiden tekeminen on välillä vaikeaa itse kullekin. Impulsiivista käytöstäkin on monilla silloin tällöin. ADHD:sta on kyse vasta, kun oireet ovat jatkuvia ja niistä on merkittävää haittaa, Helsingin yliopiston dosentti, psykiatri Sami Leppämäki kertoo.

ADHD-diagnoosia epäillessään lääkäri etsii potilaasta yhdeksän tarkkaamattomuus- ja yhdeksän hyperaktiivisuusoiretta. Kun merkittävästi haittaavia oireita on vähintään tietty määrä, ne ovat alkaneet lapsuudessa, eivätkä ne selity millään muulla häiriöllä, voi lääkäri kirjoittaa ylös kirjainyhdistelmän ADHD.

EI JOHDU KASVATUKSESTA / ADHD on monimutkainen aivojen kehityshäiriö. Diagnoosin saaneilla aivojen kuorikerros on usein ohuempi ja eri tavalla poimuttunut kuin muilla. Tarkkaavaisuutta, vilkkautta ja oman toiminnan suunnittelua eli toiminnanohjausta säätelevät välittäjäaineet eivät nekään toimi normaalisti. Esimerkiksi dopamiinia on oirehtivilla tavanomaista vähemmän.

Neurologista poikkeavuutta selittää paljolti perinnöllisyys. Tutkimusten mukaan jopa 70–90 prosenttia tapauksista johtuu perinnöllisestä alttiudesta. ADHD onkin yksi hanakimmin periytyvistä mielenterveyden häiriöistä.

Myös äidin raskauden aikainen tupakointi, päihteiden käyttö, stressi ja kilpirauhasen vajaatoiminta voivat altistaa ADHD:lle. Niin ikään komplikaatiot synnytyksessä, kuten vakava hapenpuute tai keskosuus, lisäävät ADHD:n riskiä. Selitystä on haettu ympäristömyrkyistäkin.

— Oireyhtymä ei siis johdu kasvatuksesta toisin kuin monet luulevat. Kasvatuksella ja oikeanlaisella tuella voi sen sijaan lievittää häiriön oireita, Leppämäki huomauttaa.

AUTTAAKO LÄÄKITYS? / Usein diagnoosin saaminen on potilaalle ja hänen perheelleen suuri helpotus. Vaikeudet koulussa, työssä ja ihmissuhteissa saavat selityksen, ja ongelmia voidaan ruveta ratkomaan.

Alle kouluikäisille lapsille häiriön hoitaminen tarkoittaa yleensä lääkityksen sijaan erilaisia tukitoimia ja terapioita sekä vanhempien ohjeistamista. Arkea rytmitetään uudella tavalla. Päiväkodissa voidaan miettiä ohjeiden antamista eri tavoin.

Kouluikäisille ja aikuisille tarjotaan yleensä myös lääkitystä, etenkin jos oireet ovat vaikeita. Oikea resepti löytyy kokeilemalla. Kaikille ei sovi samanlainen lääkintä.

— On vaikea etukäteen sanoa, kuka hyötyy lääkityksestä ja kuka ei. Se on vain kokeiltava. Suurimmalle osalle lääkkeistä on kuitenkin hyötyä. Osalla oireet voivat poistua lähes kokonaan, lastenpsykiatri Laura Korhonen Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta sanoo.

Aikuisiässä osa lapsena ADHD-diagnoosin saaneista lakkaa oirehtimasta miltei tyystin. Hieman alle puolet voi luopua hoidoista.

HAAVEILIJAT JA VILLIT / Mutta entäpä alussa mainittu haaveileva tyttö? Rauhallisesti istuva lapsi ei ehkä vastaa aivan tavanomaista kuvaa

ADHD-oireisesta. Monille oireyhtymästä tulee ensimmäisenä mieleen motorisesti levoton, opetusta häiritsevä poika.

— Häiriön toinen muoto on ADD. Siitä puuttuvat hyperaktiivisuusoireet. Ongelmat ovat tarkkaavuudessa ja toiminnanohjauksessa, Korhonen selittää.

Tavallisesti lasten ADHD diagnosoidaan esikouluiässä tai ensimmäisten kouluvuosien aikana. Rauhallisesti käyttäytyvien lasten ADD kuitenkin huomataan usein vasta alakoulun loppuvaiheessa, jos silloinkaan. Ylivilkkaus on helpompi havaita kuin pelkkä tarkkaavaisuuden häiriö. Hälytyskellot alkavat soida usein vasta, kun haaveisiinsa uppoutuneiden lasten koulunkäynti ei sujukaan tavalliseen tapaan. Usein aloite diagnoosin tekemiseen tulee esikoulusta tai koulusta.

— Kotona ei yleensä ole samanlaisia vaatimuksia kuin koulussa tai eskarissa, joten oireet eivät välttämättä näy siellä samalla tavalla. Opettajan epäilykset voivat herätä, jos hänen pitää tehdä yhden oppilaan eteen tavallista enemmän töitä. Ohjeita pitää jatkuvasti kerrata ja lasta muistutella ja motivoida enemmän kuin muita, Korhonen selittää.

Hän huomauttaa, että toisin kuin monet luulevat, ADHD ei tarkoita keskittymiskyvyn täydellistä puuttumista. Oireileva voi suorastaan uppoutua itseään kiinnostavaan puuhaan.

ADHD:n oireet ylivilkkauksineen kaikkineen voivat jäädä arvioimatta myös, jos perheessä on muita vaikeuksia, esimerkiksi vanhempien päihdeongelmia. Lapsen kaikki oireilu voikin mennä vanhemman pulmien piikkiin.

PERHE POTEE / — Lapsen ADHD tietää monille perheille varsinaista viranomaisten viidakkoa. Parhaimmillaan tai pahimmillaan saman pöydän ääressä voi perheen kanssa neuvonpidossa istua parikymmentä eri asiantuntijaa. On opettajaa, lääkäriä, terapeuttia ja sosiaalityöntekijää, toukokuussa aiheesta väitellyt kasvatustieteilijä Erja Sandberg Helsingin yliopistosta kuvailee.

Hänen mukaansa merkittävimmät viranomaiset lapsen ja perheen kannalta ovat luokanopettaja ja mahdollisesti erityisopettaja. He kohtaavat lapsen lähes joka päivä.

Sandberg valittelee, ettei läheskään kaikilla luokan- ja aineenopettajilla ole riittävästi välineitä ADHD:n kanssa työskentelemiseen. Opettajankoulutukseen ei sisälly pakollisena erityispedagogiikan opintoja. Moni onkin hakenut lisäoppia täydennyskoulutuksesta.

Perheiden kokemukset viranomaisten antamasta tuesta ovat hyvin kirjavia. Samankin kunnan sisällä voi saada hyvin erilaista kohtelua.

— On sattumaa, miten hyvin virkailija ymmärtää oireyhtymää. Toiset tuntevat häiriön hyvin, toisilla taas on suorastaan vääriä käsityksiä. Eniten perheet valittavat sosiaalityöstä. Moni sanoo, ettei tukea saa, kun lapsella ei ole fyysistä somaattista sairautta eikä näkyvää vammaa.

Moni perhe kuitenkin tarvitsisi tukea, etenkin, jos oireilevia on samassa kodissa enemmän kuin yksi. Perhedynamiikalle voi käydä huonosti, jos apua ei saa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan vanhempien avioeron riski on kaksinkertainen, jos lapsella on ADHD.

IKUISET KAKKOSET / Myös sisarussuhteet ovat koetuksella. Kun yksi saa paljon huomiota, muut lapset tuntevat helposti jäävänsä sivuosiin.

Sandbergin mukaan sisarukset ymmärtävät yleensä hyvin perheen tilanteen. He koettavat olla huomaamattomia ja auttaa vanhempiaan. Oireettomille lapsillekin pitäisi kuitenkin koettaa antaa huomiota. Lasten omien sanojen mukaan: riittäisi, jos joka viikko olisi hetken kahdenkeskistä aikaa edes toisen vanhemman kanssa.

Tampereen yliopiston sosiaalityön professori Timo Harrikari myöntää, että kaikkialla sosiaalityöntekijät eivät tunne ADHD:ta riittävän hyvin. Hän arvelee, että etenkin pienillä paikkakunnilla voi olla puutteita osaamisessa. Suurissa kaupungeissa tilanne on toinen. Esimerkiksi Tampereella perheitä auttaa neuropsykologisissa pulmissa kaupungin ylläpitämä Nepsy-tukitiimi.

Tuen määrä ja taso ei ole kiinni vain sosiaalityöntekijöiden osaamisesta, Harrikari huomauttaa. Kyse on myös poliittisista valinnoista ja kuntien käytössä olevista resursseista.

— Sosiaalityön tutkimuksessa ja koulutuksessa ei ole juuri ADHD:hen keskitytty, vaikka se alaa liippaakin. Asiakkaissamme on enemmän oirehtivia kuin väestössä keskimäärin. Esimerkiksi vankiväestön suhteen heitellään ilmaan koviakin lukuja.

Harrikarin mukaan olisi silkkaa tyhmyyttä, jos sosiaalityöntekijä ei ottaisi asiakkaan tiedossa olevaa ADHD:ta huomioon.

— Virkailijalla pitäisi olla hallussa ainakin se taloudellinen tukiviidakko, mihin tällaisessa tilanteessa voi joutua, hän tähdentää.

YHDYSVALTAIN ISOT LUVUT / Tutkimusten mukaan 6–18-vuotiaista suomalaislapsista oireyhtymä on 4–8 prosentilla. Maailmalta löytyy toisenlaisiakin prosenttilukuja. Yhdysvalloissa arvioidaan, että paikoin lapsista yli 10 prosentilla on ADHD.

— Välttämättä kaikki Yhdysvalloissa diagnosoidut eivät meillä diagnoosia saisi. Meillä taudinmäärittelyn tekee pääsääntöisesti erikoislääkäri. Tämä parantaa diagnostiikan tasoa. Toisaalta amerikkalaisessa kulttuurissa käytöksen poikkeamat voidaan kokea helpommin häiritseviksi kuin meillä, Laura Korhonen pohtii.

Hän selittää suuria lukuja myös yhdysvaltalaisella sairausvakuutusjärjestelmällä: ADHD-lääkkeitä käyttävät eniten vakuutetut englantia äidinkielenään puhuvat — siis he, joilla on varaa maksaa kalliita vakuutusmaksuja. Merkitystä on myös sillä, että Yhdysvalloissa ADHD-lääkkeitä markkinoidaan suoraan kuluttajille.

Ylidiagnosoinnissa on Korhosen mukaan vaaransa. Levottomuuden takana voi olla myös trauma, vaikea perhetilanne tai masennus. Oireiden oikea syy voi jäädä hoitamatta eikä potilas saakaan tarvitsemaansa apua. Lääkekulutkin kasvavat turhaan.

AUTA AIKUISTA / Hyvin tavallista on, että myös diagnoosin saaneen lapsen sisaruksella tai vanhemmalla on ADHD.

— Aikuisilla ADHD on alidiagnosoitu. Voi hyvin olla niin, että perheen oireileva lapsi on hoidossa, mutta samasta vaivasta kärsivä aikuinen ei ole saanut apua, Sami Leppämäki kertoo.

Hän arvioi varovasti, että noin prosentti työikäisestä aikuisväestöstä eläisi hoitamattoman ADHD:n kanssa. Prosentti tarkoittaa yli 30 000 henkeä.

Aikuisten ADHD:n diagnosointia vaikeuttaa se, että oireyhtymälle tyypillinen ylivilkkaus helpottaa tai katoaa usein aikuisiällä. Sen sijaan keskittymisen ja toiminnanohjauksen ongelmat pahenevat. On entistä tukalampaa tarttua toimeen ja suorittaa ikävät tehtävät loppuun.

Hoitamattomana ADHD voi olla kohtalokas. Oireyhtymään liittyy suurimmalla osalla aikuisista myös muita mielenterveyden häiriöitä, kuten päihdeongelmia, masennusta, syömishäiriöitä tai ahdistusta, Leppämäki kertoo.

Julkinen terveydenhuolto on alkanut Suomessa hoitaa aikuisten ADHD:ta 2000-luvun alkupuoliskolla. Leppämäki oli itse mukana perustamassa aikuisten neuropsykiatrista poliklinikkaan Hyksiin vuonna 2004.

— Lääkärikunnan tietoisuus oireyhtymästä on koko ajan kasvanut myös perusterveydenhuollossa. Tämä näkyy tilastoissakin. Kansaneläkelaitoksen maksamat lääkekorvaukset todistavat, että diagnooseja tehdään aiempaa enemmän, Leppämäki toteaa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/06/16. Erja Sandbergin ADHD-oireyhtymää käsittelevää väitöstä koskettava juttu ilmestyi numerossa Y/05/16.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Koulutus