Professorit edelläkävijöinä

Lahjoitusprofessuurin perustaminen on lahja tieteen ytimeen ja investointi tutkimusalueen edelläkävijyyteen tai kokonaan uuden tutkimusalan synnyttämiseksi.

VAMMAISTUTKIMUS TULEE

Useat vammaisjärjestöt tekivät vuonna 2011 lahjoituksen Helsingin yliopiston peruspääomaan. Heidän toiveenaan oli saada yliopistoon viisivuotinen vammaistutkimuksen professuuri. Tavoite toteutui vuonna 2013. Ensimmäiseksi alan professoriksi valittiin aiemmin erityispedagogiikan professorina Jyväskylän yliopistossa toiminut, vammaisuuden filosofisiin kysymyksiin perehtynyt Simo Vehmas.

— Kiireistä asettumista, vähän kaoottistakin, Simo Vehmas luonnehti haastattelua tehtäessä vuonna 2014 ensimmäistä puolivuotistaivaltaan toimessa.

Akateemisen maailman ulkopuolelta on ollut paljon kiinnostusta puhepyyntöinä ja haastattelukutsuina, mistä Vehmas on iloisesti yllättynyt.

— Jokin on muuttunut Suomessa, sillä yleinen kiinnostus vammaisteemaa kohtaan on kasvanut. Ehkä vammaisuutta ei enää nähdä niin marginaalisena ilmiönä, vaan on huomattu miten se koskettaa yhteiskuntaa laajemmin.

Yksi Vehmaksen keskeisistä tehtävistä on suunnitella uuden alan ensimmäisiä tutkimusprojekteja ja hankkia näihin nuoremmille tutkijoille rahoitusta.

— Teen kaikkeni sen eteen, että tämä tutkimusala vahvistuu ja vakiinnuttaa paikkansa maassamme. Aikaa kuluu myös opetuksen suunnitteluun ja olen jo käynyt tutustumassa alan opetukseen USA:ssa ja Briteissä. Yleisesti Vehmas näkee työssään tärkeäksi tutkia vammaisten hyvinvointiin vaikuttavia suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteitä.

— Yksi näistä on vammaisten huonompi koulutus ja työllistyminen Suomessa muihin länsimaihin verrattuna. Maailmalla ihaillaan meidän hyvinvointiyhteiskuntaamme mutta samalla ihmetellään, miksi vammaiset ovat täällä huonosti koulutettuja ja heitä näkyy vähän työelämässä. Tästä meillä on valistuneita arvauksia, mutta asia täytyy tietenkin kunnollisesti tutkia.

VENÄLÄISTÄ ENERGIAA

Veli-Pekka Tynkkynen on hoitanut Venäjän energiapolitiikan professuuriaan vuodesta 2011. Hyvin moniulotteinen ja monitieteinen sektori alkaa olla nyt hallussa, Tynkkynen kertoo.

— Venäjän energiapolitiikalla on kytköksiä erittäin moniin kysymyksiin: ympäristökysymyksistä ja sosiaalisesta vastuusta energiakaupassa käytettävään valtaan, Venäjän sähkösektorin kehityksestä arktisen alueen ja Koillisväylän strategiseen merkitykseen tulevaisuudessa, Tynkkynen luettelee.

Professori on myönteisesti yllättynyt alansa saamasta runsaasta kiinnostuksesta mediassa.

— Hienoa, että Suomessa on yleistä kiinnostusta seurata Venäjän energiapolitiikkaa. Ihme tietenkin jos ei olisi, tuommehan Venäjältä lähes kaiken öljymme, kaiken kaasumme sekä paljon puuta, josta osa päätyy energiaksi. On siis hyvin tärkeää saada tietoa siitä, miten energiaa tuotetaan ja millaisia vaikutuksia sillä on tuotantopäässä ympäristöllisesti ja sosiaalisesti.

Organisatorisesti energiapolitiikan professuuri toimii sekä Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen että Aleksanteri-instituutin suojissa. Sijoitus on Tynkkysestä täysosuma.

— Professuurin sijoittaminen tähän valtakunnalliseen Venäjä-keskukseen mahdollisti sen, että saatoin koota koko maasta tutkimusseminaariini juuri ne gradujen ja väitöskirjojen tekijät, jotka ovat erityisen kiinnostuneita Venäjän energiapolitiikasta. Ilman lahjoitusprofessuuria tällaista energiapolitiikan tulevien asiantuntijoiden keskittymää ei olisi syntynyt.

KEMIAN KEKSINNÖT

Kemianteollisuuden aikoinaan lahjoittama toinen polymeerikemian professuuri on ehtinyt jo yli 20 vuoden ikään. Jo 1980-luvun lopussa havaittiin, ettei yksi oppituoli riittänyt tutkimuksen kunnolliseen pyörittämiseen. Teollisuus ja koko suomalainen yhteiskunta ovat epäilemättä saaneet satsauksensa moninkertaisesti takaisin.

— En äkkiseltään osaa edes laskea, kuinka monta Tekes-projektia olemme eri firmojen kanssa vetäneet. Muutoinkin laboratoriollamme on paljon suoria yhteyksiä firmoihin, oppituolin haltija, professori Heikki Tenhu sanoo.

— Erittäin tärkeä osa professuuria on tietenkin osaavien ihmisten kouluttaminen yliopiston ja kemianteollisuuden eri tehtäviin. Polymeerikemia on hyvä esimerkki tieteenalasta, jossa rajanveto perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välillä ei ole merkittävä. Tenhun mukaan kemistien tutkimustulokset ovat ennemmin tai myöhemmin kaikki sovellettavissa, tehtiin kuinka akateemista perustutkimusta hyvänsä.

— Helsingin yliopistossa valmistetaan paljon itse polymeerejä, joten tutkimustyö tuottaa usein aivan uusia innovaatioita. Perinteisesti Suomessa valmistetaan polymeerejä paitsi muoveiksi, myös maaleissa ja paperissa tarvittaviksi latekseiksi.

Tällä hetkellä tutkitaan paljon esimerkiksi ympäristöystävällisiä vesiliukoisia polymeerejä. Yksi Tenhun tämänhetkisistä tutkimusprojekteista keskittyy polymeeripartikkeleiden apuun lääkeaineiden kuljettamisessa.

ITÄMERESTÄ TALOUDEN KIELELLÄ

Kari Hyytiäinen on toiminut puolisen vuotta uutena Itämeren suojelun ekonomian professorina. Professuurin yliopistolle lahjoitti Helsingin kaupunki muutama vuosi sitten. Kolmivuotiskausi on lähtenyt hyvin liikkeelle, Hyytiäinen sanoo.

— Lahjoittajatahon eli Helsingin kaupungin kanssa on pidetty mukavasti yhteyttä erilaisten seminaarien ja ideariihien muodossa. Tämä on toivoakseni ollut antoisaa molempiin suuntiin: kaupungin väki kuulee minulta uusista tutkimustuloksistamme ja –menetelmistämme, minä puolestaan saan heidän kauttaan tietoa vesiensuojelun käytännön näkökulmista.

Tärkeimmäksi tehtäväkseen Hyytiäinen näkee tutkimustiedon tuottamisen taistelussa Itämeren rehevöitymistä vastaan.

— Kesäisin rannoilla tai vesillä liikkuvan on edelleen vaikea välttyä leväkukinnoilta, mikä kertoo Itämeren olevan edelleen huonossa kunnossa. Näin on yhä, vaikka monia ravinteiden kuormituslähteitä onkin onnistuttu vähenemään. Kyse on pitkäjänteisestä työstä.

Itämeren suojelu on paljolti kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen kysymys. Hyytiäisen professuuri pohjautuu yhteiskuntatieteelliseen ja taloustieteelliseen tutkimukseen ja tarjoaa siten merensuojeluun näkökulmia talouden omalla kielellä.

— Pyrin auttamaan taistelussa Itämeren puolesta muun muassa hakemalla kustannustehokkuutta merensuojelun keinoihin sekä tuottamalla tietoa ympäristömme kestävästä hyödyntämisestä.

KANSAINVÄLISTYVÄ TVÄRMINNE

Alf Norkko aloitti kaksi vuotta sitten Itämerentutkimuksen professorina Helsingin yliopiston Tvärminnen tutkimusasemalla. Professuuri sijoitettiin sen lahjoittajatahojen, Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiön sekä Suomen Ympäristökeskuksen, toiveiden mukaisesti nimenomaan tälle Suomen eteläkärjessä sijaitsevalle tutkimusasemalle.

— Professuuri on lisännyt aseman ympärivuotista aktiivisuutta ja mahdollistanut täysipäiväisen työn aseman kehittämiseksi, Alf Norkko kiittää.

— Näin isoa infrastruktuuria kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon. Täällä on aina kesäisin ollut vilkasta, mutta kaksi vuotta sitten talvella täällä toimi lisäkseni vain yksi tutkija. Tänä vuonna meitä oli jo kymmenen, Norkko kertoo. Tvärminnellä on pitkät perinteet kansainvälisessä yhteistyössä. Merentutkimus luonnollisesti ylittää valtionrajat yhteisten haasteiden edessä. Aseman kansainvälisyyttä aiotaan tulevaisuudessa vahvistaa edelleen.

— Tavoitteenamme on nousta Itämerentutkimuksen johtavaksi koulutus- ja osaamiskeskukseksi. Pohjoismainen yhteistyö otti juuri ison askeleen eteenpäin, kun Tvärminne allekirjoitti uuden yhteistyösopimuksen Tukholman yliopiston kanssa. Norkko itse työskenteli itse pitkään Uudessa Seelannissa ennen professuuriaan.

— Uuden Seelannin merentutkimus on ollut edelläkävijä poikkitieteellisessä tutkimuksessa, joten siellä omaksumani tiedot ja verkostoni ovat varmasti hyödyksi myös Tvärminnen toiminnan kehittämisessä.

TÄRKEINTÄ, ETTÄ OPITAAN

Informaaliksi oppimiseksi voidaan kutsua lähes kaikkea koulujen ulkopuolista oppimista. Siis kaikkea, mitä opimme perheen, harrastusten ja kavereiden kautta tai vaikkapa kirjastossa ja netissä. Tähän oppimisen tapaan kuuluvat myös tiedekeskukset kuten Heureka, joka on onnistunut poikkeuksellisen hyvin tavoitteessaan lisätä ihmisten ymmärrystä tieteestä.

Yleisömenestystensä lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet tiedekeskusvierailujen vaikuttavan nuorten urasuuntautumisiin ja lisäävän tutkijan ammatin vetovoimaa.

- Informaalissa oppimisessa kaikki lähtee motivaatiosta, tiedekeskuspedagogiikan professori Hannu Salmi kertoo.

— Tätä motivaatiota me Heurekassa etsimme ja hyödynnämme yrittäessämme antaa ihmisille oivalluksia tieteestä.

Hannu Salmi on informaalin oppimisen tutkimuksen kotimaisia uranuurtajia ja ollut tiedekeskuspedagogiikan professori viisi vuotta. Opettajankoulutuslaitoksen oppituoli on maailman ensimmäinen alallaan. Mitä Salmi oikein tutkii?

— Tiedekeskukset ovat oppimisen laboratorioita kahdessa suhteessa: ihmiset voivat niissä tehdä, kokeilla ja toistaa tieteellisiä kokeita. Lisäksi se on paikka, jossa me tutkijat voimme tutkia informaalista oppimista kävijöiden kautta, Salmi selittää.

Salmi on professorivuosinaan hankkinut rahoituksia etenkin EU:lta lukuisiin erilaisiin informaalin oppimisen tutkimusprojekteihin.

— Teoreettisten kehittelyiden lisäksi tutkimuksemme sisältävät usein käytännöllisiä sovelluksia oppimisen avuksi. Paraikaa kehitämme lisäketodellisuudesta lähes ainoana Euroopassa opetussovellutuksia. Lisäketodellisuudella tarkoitetaan virtuaalitodellisuuden seuraavaa astetta, jolla näkymättömiä asioita kuten lämpöliikettä voidaan tehdä havaittaviksi ja ymmärrettäviksi: kun panet erikoislasit päähäsi, näet eri lämpötilojen fysiologisia vaikutuksia visuaalisesti.

Oppituolin on lahjoittanut Heurekaa pyörittävä Tiedekeskussäätiö. Voi hyvin sanoa, että professuurin on lahjoittanut suomalainen tiedeyhteisö, sillä 1980-luvun alussa aloitteen Heurekan perustamiseksi tekivät Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Tieteellisten seurain valtuuskunta, joka jo silloin edusti 136 tieteellistä seuraa. Rahallista panostusta tärkeämpää on ollut suomalaisen tiedeyhteisön asiantunteva talkootyö Heurekan hyväksi.

— Tärkeintä ei ole, että opettelee koulussa vaan että opitaan. On hienoa, että nykyään ymmärrämme hyödyntää valtavia informaalin oppimisen mahdollisuuksia, mutta samalla meidän on totta kai pidettävä kiinni parhaista koulujemme käytänteistä, Salmi summaa.

TALOUS ENNEN JA NYT

Viime syksynä (2013) yliopistoon perustettiin pysyvä yrityshistorian professuuri. Varoja siihen saatiin vuorineuvos Casimir Ehrnroothin 80-vuotispäivien kunniaksi tehdyistä lahjoituksista.

— Helsingin yliopistolla on pitkät perinteet alan tutkimisessa ja lahjoitusprofessuuri antaa hienon mahdollisuuden vahvistaa alaa edelleen, oppituolin haltijaksi valittu Niklas Jensen-Eriksen kiittää.

Helsingin yliopistossa on tutkittu etenkin Suomen roolia maailmantaloudessa kuten maan kilpailukykyä, viennin kehittymistä ja kansainvälisen talouden haasteisiin vastaamista. Tällä hetkellä Jensen-Eriksen tutkii kylmän sodan yrityshistoriaa eli sitä, miten suomalaisyritykset toimivat idän ja lännen jännitteisessä välissä sekä median murrosta Helsingin Sanomien liikeyritystoiminnan historian kautta. Historioitsija tarkastelee tietysti pitkiä kaaria ja selvittää, miten tähän hetkeen on tultu. Mikä on yrityshistorioitsijan anti tulevaisuuden talouden visioille? Valitettavasti historioitsijatkaan eivät osaa ennustaa, Jensen-Eriksen hymyilee.

— Sen sijaan näkemyksiä ja perspektiiviä kykenemme antamaan siitä, mihin maailma mahdollisesti on menossa. Paraikaa on selkeästi menossa talouden murroskausi, joten yhtenevyyksien tutkiminen aiempiin murroskausiin antaa varmasti hyödyllistä taustatietoa nykypäättäjille.

Juttu on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston rahastot ja lahjoittajat 2013-2014 -vuosikirjassa (pdf)>>

Lue lisää aiheesta: Koulutus