Oppimateriaalit ja opettajankoulutus eivät anna aineenopettajille tarpeeksi eväitä ympäristökasvatukseen, kertoo tuore väitöstutkimus.

Kun Essi Aarnio-Linnanvuori yhdeksänkymmentäluvulla opiskeli ensimmäistä vuottaan yliopistolla, hän törmäsi erikoiseen väitteeseen. Se oli niin kutkuttava, että parikymmentä vuotta myöhemmin siitä syntyi väitöskirja.

– Perusopintojeni aikaan oli vastikään julkaistu Peruskoulu ympäristöä vaalimaan -kirja, jossa esitettiin, että tulevaisuudessa ympäristökasvatus kuuluu yhä vahvemmin yhteiskunnallisille ja katsomusaineille.

Ympäristökasvatuksen ammattilaisille ajatus oli jo tuttu, mutta fuksia mietitytti. Eivätkö ympäristöasiat enää olisikaan ensisijaisesti luonnontieteiden alaa?

Essi Aarnio-Linnanvuori

Väite on sittemmin osoittautunut todeksi. Aarnio-Linnanvuoren oma väitöstutkimus käsittelee yhteiskunnallisten aineiden ja katsomusaineiden eli uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta.

Aineistona on sekä oppikirjoja että opettajien kokemuksia. Niistä selvisi, että kokeneetkin ammattilaiset joutuvat miettimään, miten ympäristökasvatuksen kaltaista laajaa ja arvolatautunutta aihetta pitäisi opetuksessa lähestyä.

– Haastatteluissa oli mukana motivoituneita ympäristömyönteisiä opettajia, mutta heilläkin oli vaikeuksia tunnistaa, mikä on juuri heidän aineensa näkökulma ympäristökysymyksiin, Aarnio-Linnanvuori kertoo.

Moni oli epävarma siitä, kuuluiko esimerkiksi ilmastonmuutoksen luonnontieteellisen puolen selittäminen heille vai ei. Myös ilmastoskeptisyyden käsitteleminen opetuksessa mietitytti.

Virheitä ja puutteita kirjoissa

Väitöstutkimusta varten Aarnio-Linnanvuori kävi läpi 24 yhteiskuntaopin ja katsomusaineiden oppikirjaa.

– En odottanut, että ympäristösisältöä löytyisi hirveästi, mutta sitä oli vielä vähemmän kuin epäilin.

Osassa oppikirjoista aineisto oli niukkaa, toisissa jopa virheellistä. Kasvihuoneilmiöstä saatettiin esimerkiksi puhua ilmastonmuutoksen synonyyminä.

Tämä selittyy Aarnio-Linnanvuoren mukaan osin sillä, että oppikirjojen tekijät ovat oman alansa kokeneita opettajia, eivät ympäristöaiheiden asiantuntijoita.

– Välillä oli myös asiallista ja syvällisempää käsittelyä, kuten tarinoiden tuomista katsomusaineiden kirjoihin. Niihin ne ehkä sopivat luontevammin kuin vaikkapa biologian oppimateriaaliin.

Ympäristökasvatuksen ammattilaiset ovatkin usein toivoneet tarinoita opetuksen keinoiksi. Kertomukset tekevät monimutkaisesta sisällöstä usein helpommin hahmotettavan.

Pienet teot, suuri katastrofi

Ympäristön tila ja oppilaiden vaikutusmahdollisuudet olivat Aarnio-Linnanvuoren mukaan epätasapainossa sekä kirjoissa että opettajien puheissa. 

– Ympäristön tulevaisuus kuvattiin molemmissa hyvin synkkänä, mutta ratkaisuiksi ehdotettiin lajittelua ja valojen sammuttamista. Eihän näissä teoissa sinänsä ole mitään vikaa, mutta niillä ympäristöongelmat eivät vielä ratkea, Aarnio-Linnanvuori sanoo.

– Lanseerasin näille termitkin: maailmanlopun diskurssi ja pienten tekojen diskurssi, hän toteaa.

Aarnio-Linnanvuoren mukaan oppilaille voisi tarjota opetuksessa vaikutusmahdollisuuksia laajemmalla skaalalla. Yksi vaihtoehto ovat ympäristöryhmät, joissa nuoret pääsevät tekemään ympäristötyötä kouluissa. Silloin teot ja ahdistuskaan eivät jää yksille harteille, vaan ympäristöön liittyviä huolia ja tekoja voi pohtia yhdessä.

Koulutus on ympäristön suojelun perusta

Aarnio-Linnanvuori pitää ympäristökasvatusta kestävän tulevaisuuden perustana. Hänen mukaansa nykyinen opetussuunnitelma pitää sisällään kaikki hyvän ympäristökasvatuksen edellytykset, mutta koulujen arjessa olisi vielä parannettavaa.

– Jotta laaja-alainen käsittely onnistuisi, erikoistunut aineenopettaja tarvitsee tieteidenvälisen aiheen käsittelyyn täydennyskoulutusta, aikaa ja koulun johdon tukea, Aarnio-Linnanvuori sanoo.

Hän ei vaadi ainerajojen ravistelua vaan sitä, että jokainen opettaja tarttuu ympäristöaiheisiin rohkeasti omilla tunneillaan ja saa tukea työhönsä. Maantieteen opettajat ovat jo pitkään opettaneet ympäristökasvatusta, mutta enää he eivät ole ainoita. Esimerkiksi kotitalousopettajat käsittelevät asiaa muun muassa vastuullisen ostamisen ja kierrättämisen kautta.

– Jos me haluamme suojella ympäristöä, ympäristökasvatus on se perusta, jonka päälle kaikki muu rakentuu, Aarnio-Linnanvuori sanoo.

– Ilman koulutusta meidän yhteiskuntamme ei koostu sellaisista yksilöistä, jotka osaisivat tehdä ympäristön kannalta hyviä poliittisia ratkaisuja ja kehittää sopivaa teknologiaa tai tehdä taloudellisia päätöksiä.