Mielikuvitus kouluun

Curling-mestari Pekka Peura opettaa ilman kokeita ja aikatauluja. Kaikki oppivat, eikä tasoryhmiä tarvita.

90-luvun alussa Palajärven ala-asteella Vihdissä jännättiin nenä paperissa. Matematiikan kokeessa kysyttiin, miten neljä eri numeroa järjestetään niin, että niistä muodostuu mahdollisimman pieni luku.Moni meni halpaan ja vastasi ”1234”. Pekka Peura keksi oikean vastauksen: ”1023”. Peura ei muista, oliko kyseessä neljäs vai viides luokka, mutta sen hän muistaa, että täyttä kymppiä ei kokeesta saanut kukaan muu.Siitä hetkestä lähtien hän on ollut hyvä matematiikassa, matikkapää. Luokkatoverit tuskin muistavat koekysymystä. Yksikään toinen ei ajautunut matemaattisille aloille.

Nykyisin Peura tietää, että hänen tapauksensa on tyypillinen. Että lahjakkuudesta tai älykkyydestä johtuviksi ajatellut erot voivat kummuta varhaisista kokemuksista, hyvistä tai kehnoista.Ja tässä sitä ollaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin Peura opettaa fysiikkaa ja matematiikkaa Martinlaakson lukiossa Vantaalla. Joka syksy hän saa kursseilleen opiskelijat, joilla on valmiiksi tietty asenne matematiikkaa kohtaan. Lahjakkaita, tavan tunnollisia, siinä-sivussa-pärjääjiä ja niitä, jotka kavahtavat kaikkea laskuopilta tai luonnontieteeltä haiskahtavaakin.

KOULUSTA KOULUUN 

Vuonna 2002 Peura pääsi lukemaan yliopistofysiikkaa suoraan ylioppilaspapereilla. Armeija oli vahvistanut aiempaa ajatusta: hän halusi opettaa. Peura uskoo, että hänellä oli tyypillinen opettajaksi halajavan tausta. — Usein ne, joille koulun oppimistavat sopivat, pitävät koulusta. Hyvien kokemustensa myötä he hakeutuvat herkemmin opettajiksi, kulkevat suoraan koulusta opettajakoulun kautta takaisin kouluun.Työuransa ensi vuodet Peura opetti, kuten tavataan opettaa. Tiedätte kaavan: Kurssien sisällöt käytiin läpi ennalta suunnitellussa aikataulussa. Joka tunti tarkastettiin kotitehtävät, ennen kellonsoittoa nyrpisteltiin nokkaa uusille läksyille. Kuuden viikon jälkeen koitti kurssikoe, josta joku sai kympin, joku reputti. Sitten sama uudestaan. Ylioppilaskokeet ja maailmaan.

— Parin vuoden jälkeen aloin ajatella, etten voi jatkaa näin. Mitä järkeä on opettaa, jos vain muutamat saavat siitä mitään irti? — On sitä paitsi hämmästyttävää, kuinka monet suoriutuvat lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoituksista 12 kouluvuoden jälkeen niin huonosti. Olen varma, että he ovat jossain vaiheessa osanneet enemmän. Peura päätyi pohtimaan, miten oppi uppoaisi opiskelijoihin paremmin. Hän yllättyi huomatessaan jo 70- ja 80-luvuilla tehdyn tutkimuksia, joiden mukaan kaikille ei sovi opiskelu opettajan aikataulun tahtiin. Silti asialle ei tehdä mitään, ei Suomessa eikä muualla. — Kun opettaja aikatauluttaa, 80 prosenttia alisuorittaa. Päätin kokeilla jotain muuta ja katsoa, miten käy.

OMAAN TAHTIIN 

Ajastukset ja tuntisuunnitelmat saivat mennä. Kurssin aluksi Peura antoi opiskelijoille kaikki tehtävät ja oppimistavoitteet ja jättäytyi ohjaamaan, kun apua tarvittiin. Osalle kurssit osoittautuivat turhan väljiksi, ja nopeimmat suoriutuivat parissa viikossa. Kun ryhmäkoko pieneni loppua kohden, opettajalle jäi enemmän aikaa avustaa niitä, jotka perusluokassa olisivat tarvinneet enemmän aikaa. Ripeästi laskeneille jäi kuitenkin kurssien väliin liian pitkiä taukoja. Siihenkin löytyi ratkaisu. Peura alkoi päästää nopeimmat joustavasti suoraan seuraavalle kurssille. — Oman tahdin ottamisesta pitää palkita, oli vauhti sitten hidas tai nopea. Lisätehtävät ja lisätehtävien lisätehtävät ovat rangaistuksia.

Aikatauluttamattomuus ei ratkaise kaikkea, mutta se on askel oikeaan suuntaan. Nopeimpien ei tarvitse turhautua liian hitaaseen tahtiin, ja opettajalta liikenee enemmän aikaa jälkijoukolle. Joiltakin uusien oppimistaitojen omaksuminen voi ottaa kuukausia lukion alusta. — Hankalinta on niillä, jotka ovat yläkoulussa selvinneet kohtalaisesti vain kuuntelemalla. Heiltä tämä malli vaatii eniten, koska peruskoulun aikana ei ole opittu sitä, miten hankkia itse tarvittavat tiedot. Opettajalle oivalluksen hetkiä tarjosivat fysiikan didaktiikan vaikeat, ja rasittavan työläät, opinnot yliopistolla. — Siellä tieto piti tuottaa itse. Opittavat sisällöt piti opiskella tutkimusartikkeleista, eikä kerrottu valmiita vastauksia. Jälkikäteen ajatellen näiden taitojen oppiminen oli tärkeintä, mitä opin yliopistossa. Mutta eikö opiskelutaitoja voisi oppia jo aiemminkin?

PÄNTTÄÄMISELLE PISTE 

Pääaineessaan fysiikassa Pekka Peura opettaa yhä perinteisesti, aikatauluista ja tuntisuunnitelmista luopuminen kun istui aluksi paremmin matematiikanluokkaan. Pientä hienosäätöä hän teki toki fysiikantunneillekin. Viime syksynä Peura luopui kurssikokeista abien kursseilla. — Arvioinnin pitää olla oikeudenmukaista, ja koe ei sitä ole. Opetus keskittyy liikaa sisältöjen oppimiseen ja kokeiden läpäisemiseen. Jos tarkoitus on oppia, pää sauhuten viimeisenä iltana pänttääminen on huijaamista. Arvosanoja nykylukiossa pitää yhä antaa, mutta niistäkin Peura soisi päästävän eroon. Arvioinninkin pitäisi tukea oppimista eikä ulkolukua, ja itsearviointi voi täyttää tämän vaatimuksen koetta paremmin. — Jos koetta ja arvosanaa ei olisi, muutaman kurssin jälkeen opiskelijat jo tajuaisivat, ettei ole mitään järkeä opiskella opettajaa tai koetta varten. Sitten jää vain se oma itse jäljelle. Mutta se itsearviointi, miten se sujuu? Peuralle on jäänyt hyvä maku, ja hän aikoo laajentaa ja kehittää kokeiluaan edelleen.

— Tein 41 kysymyksen sähköisen lomakkeen, jonka avulla kurssilaiset arvioivat omaa oppimistaan. Kysyin toimintatavoista ja käsitteistä. Esimerkiksi kysymyksen ”Ymmärrän magneettikentän käsitteen” yhteyteen Peura liitti mahdollisuuden opiskella aiheesta. Hän ohjasi opiskelijan punnitsemaan, että ymmärtääkö asian ja haluaako nähdä vaivaa opiskeluun sen sijaan että muistelisi ja arvaisi, mikä se magneettikenttä nyt olikaan. Idea on, että jos opiskelijan arvio poikkeaa opettajan arviosta, opiskelija ja opettaja käyvät arviointikeskustelun. — Yhtään keskustelua ei ole pidetty, eikä kukaan antanut vaikean kurssin kokonaisarvosanaksi itselleen kymppiä.

MYÖHÄSYNTYISET MENSALAISET 

Marraskuussa 2013 Pekka Peura kutsuttiin pokkaamaan älykkyysjärjestö Mensan vuotuinen Mensa-palkinto opetusmenetelmien kehityksestä ja opetusoppien avoimesta julistamisesta. Seremonian yhteydessä Peura jutteli mensalaisten kanssa ja yllättyi, kuinka samanlaisia koulukokemuksia monilla korkeaälyisillä oli. Keskinkertaisia arvosanoja, tylsistymistä, häiriköksi leimautumista. — Moni tuntui tajunneen vasta yli parikymppisenä olevansa terävä päästään. Koulu ei tarjonnut tilaisuutta hoksata sitä. — Lahjakkaimpia sorretaan eniten siinä, että heitä ei opeteta opiskelemaan itse. Koulun pitäisi pystyä haastamaan jokainen oppilaansa, Peura sanoo.

Sikäli ei tunnu yllättävältä, että juuri Mensa huomioi Peuran metodin. Kärkioppilaiden ja tukea tarvitsevien huomioiminen tasa-arvoisesti on hankalaa. Martinlaakson esimerkki osoittaa, että tasoerojen huomioimisen ei tarvitse tarkoittaa erillisiä ryhmiä. Peura kiinnitti huomion erityisesti avoimuutensa vuoksi. Hän raportoi blogissaan opetuksesta samaan tahtiin kuin tekee. Saa palautetta, kannustaa ja innostaa. Omasta mielestään Peura ei tee mitään ihmeellistä. Hän vain kokeilee ja kertoo kokemuksistaan Ainakin 40 opettajaa on alkanut kokeilla Peuran kokemusten perusteella. — Se on palkitsevaa. Sen avulla jaksan opettaa ja yrittää opettaa paremmin. Kun kirjoitin fysiikan itsearvioinneista blogiini, sain 1 700 Facebook-tykkäystä ja 8 000 lukijaa ensimmäisellä viikolla.

SISÄLTÖ SIVUUN 

Vanhempia, jotka pyrkivät pyyhkimään kaikki esteet lastensa tieltä, kutsutaan curling-vanhemmiksi. Pelitermein he tekevät poistoja, klikkaavat edessä olevia kiviä pois pesästä. Pekka Peura ottaa curlingista päinvastaista oppia. Hän lyö opiskelijoilleen harjan käteen ja rohkaisee kokeilemaan hankaliakin heittoja, meni syteen tai saveen.— Tärkeintä olisi oppia itsetuntemusta, hyvän elämän taitoja, sosiaalisuutta, itseluottamusta ja uskallusta erehtyä, aineessa kuin aineessa. Sisällöt kulkevat kyllä siinä sivussa, ei niihin tarvitse keskittyä. Haluan mieluummin, että oppilaani tietävät kurssin jälkeen, mistä hankkia tietoja kuin että osaavat lähimuististaan toistaa edellisiltana lukemansa paperille. Itseluottamus toistuu Peuran puheessa. Se on avain elinikäiseen oppimiseen. Se auttaa kohtaamaan haasteita. Peura itse näyttää suhtautuvan suuriinkin haasteisiin avoimesti, ainakin jos hänen harrastusuraansa katsoo. Curlingia Peura kokeili ensi kertaa samaan tapaan ja aikaan kuin moni muukin, polttariporukassa Markku Uusipaavalniemen ja Torinon talviolympialaisten jälkihuumassa. Hauska ilta sai kokeilemaan uudestaan. Kaverukset kirjautuivat pian kakkosdivariin, ja kun muiden into parin vuoden päästä lopahti, Peura etsi uuden seuran. Kuusi vuotta ensimmäisen heitetyn kiven jälkeen hän on lajin suomenmestari ja maajoukkuemies. — Curlingissa kiehtoo sen äärimmäinen vaikeus. Heikompikin voi täpärästi pärjätä maailman parhaita vastaan, jos heitot osuvat kohdalleen.

PISAN VARJO 

Koulumenestysmittauksissa paistattelevassa Suomessa opetusasioita ei Peuran silmin tehdä niin kuin pitää. Joulukuun 2013 Pisa-tulosten aiheuttaman kalabaliikin Peura toivottaa tervetulleeksi. — Oikeastaan tämä Pisa-tulos oli onnenpotku. Vasta kun emme ole ykköspallilla, voimme käydä keskustelua siitä, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Peuran mukaan Pisa vertaa tehottomia opetusjärjestelmiä toisiinsa. Jos voitaisiin verrata oppilaiden oppimispotentiaalia siihen, mitä todella opitaan, havaittaisiin, ettei hyvää järjestelmää vielä ole olemassakaan. Peura myöntää, että opetusjärjestelmän kauttaaltainen uudistaminen on valtava urakka. Silti yhtä kaikki tarpeen.

Pään seinään hakkaamisen sijaan hän pyrkii lyömään viisaita päitä yhteen. Hän on muutaman muun opettamisen tulevaisuudesta kiinnostuneen opettajan ja kasvatustieteilijän kanssa perustanut uuden blogin, mielikuvituskoulun. — Siellä kuvitellaan koulu sillä tavalla, miten se olisi paras järjestää kaiken nykytiedon valossa. Mielikuvituskoulussa ei oteta huomioon menneisyyden painolastia. Mielikuvituskoulun verkkosivut ovat vielä keskeneräiset, mutta ajatus kiehtoo. Kehittäjät haluavat kannustaa yhä useampia opettajia haastamaan itsensä ja oppilaansa.

— Opettajat levittävät omia ajatuksiaan toisilleen liian vähän. Moni pelkää kollegoiden ja vanhempien kritiikkiä. Kollegoiltaan Peura ei ole saanut kielteistä palautetta koskaan. Ympäristö innosti kokeilemaan. — En halua, että oppilaani oppivat pelkäämään vaikeita kokeita tai epäonnistumista ylipäätään. Se ei tee oppimiselle hyvää. — Jos oppilailla ei ole itsetuntemusta, on heidän opettamisensa hukkaan heitettyä aikaa. Ensin itsetuntemusta on oltava silti opettajalla. Koska aivan kuten curlingjäilläkin: täydellistä osumaa kannattaa rohkeasti hakea, koska se vasta tuntuukin hyvältä.

Lue lisää aiheesta: Koulutus