Artikkeli Viikin normaalikoulusta on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä 1/2010.
Alkaapas tämä oudosti. Opettajaharjoittelijakaksikko Reetta Jukkara ja Pyry Palmumäki käskee ensimmäisen yhteisen tuntinsa avaukseksi oppilaita sulkemaan silmänsä.
Harjoittelijat katoavat taulun eteen nostetun sermin taakse. Sermin takaa kuuluu Jukkaran ääni. Hän lukee satua aamulla heräävästä koululaisesta.
Palmumäki säestää äänitehosteilla: herätyskello, rapiseva sanomalehti, kadulla ujeltava tuuli.
Sitten satu on ohi.
— Millaisia ääniä kuulitte, Jukkara kysyy ja saa monta kättä nousemaan ympäri luokkaa.
Harjoittelijoille — soveltavan kasvatustieteen opiskelijoille — tilanne luokassa on uusi, mutta koululaiset ovat jo konkareita. Viikin normaalikoulun 4a-luokassa on nähty monia harjoittelijoita. Koulussa harjoittelee vuosittain noin 450 Helsingin yliopistossa luokan- tai aineenopettajaksi opiskelevaa.
Ensimmäinen tunti: ympäristö- ja luonnontieto
Jukkara ja Palmumäki eivät takeltele eivätkä hikoile vaan esiintyvät luokan edessä luontevasti. Myös tuntia seuraava didaktiikan lehtori Jarkko Lampiselkä myhäilee tyytyväisenä.
— Tämä oli todella hyvä aloitus. Koko luokka oli heti mukana opetuksessa, hän kehuu.
Keskustelu jatkuu kohti tunnin teemaa eli ääntä. Jukkara selittää äänen kulkevan aaltoina. Palmumäki todistaa saman tekemällä oppilaiden kanssa kokeen, jossa kynttilä sammutetaan äänen voimalla. Oppilaat seuraavat esitystä herkeämättä.
— Monet varmaan kokeilevat samaa kotona, 4a:n opettaja, lehtori Anja Huurinainen-Kosunen kuiskaa.
Lopputunnista kaivetaan oppikirjat esiin, luetaan tekstejä parin kanssa ja sitten tehdään muutama tehtävä.
Kaksoistunnin toinen puolikas vietetään harjoittelijoiden suunnittelemilla toimintarasteilla. Yhdellä kokeillaan, millaista ääntä viivoittimella saa aikaan, toisella testataan mukeista ja langasta tehtyä puhelinta. Kolmannella rastilla tutkitaan desibelimittarin toimintaa Palmumäen soittaessa kitaraa.
Oppituntia huomaa seuraavansa jopa hieman kateellisena. Neljäsluokkalaisena tankkasin Suomen jokien litaniaa: Oulu, Siika, Pyhä, Kala... Oppilaat ovat innoissaan, samoin opetusta tarkkaileva Lampiselkä:
— Oikein hyvin suunniteltu tunti. Kaikki osiot on perusteltu ja toteutettu hyvin.
Ei hullumpi avaus kolmannen vuoden opiskelijoilta, jotka ovat Viikissä ensimmäisellä harjoitusjaksollaan.
Toinen tunti: uskonto
Vai tulikohan kehuttua liian aikaisin?
Olemme uskonnontunnilla, jonka Jukkara vetää yksin. Hän on kerännyt oppilaat lattialle tyynyille istumaan, mutta yhteys oppilaisiin tuntuu puuttuvan.
Oppilaat eivät saa opiskelijalta silmäystäkään. Ensin lapset näyttävät epätietoisilta, mutta keskittyvät sitten Jukkaran esityksen rekvisiittaan: purppuraiseen liinaan ja sen päälle nostettuun profeettaa esittävään nukkeen.
Tunnin aiheena on joulun aika. Kristikunta odottaa kuningasta, jolla ei ole armeijaa. Jukkara nostaa näytille adventtikynttilöitä ja lisää nukkeja, jotka esittävät, pyhää perhettä, itämaan tietäjiä, paimenia ja Jeesus-lasta.
Harjoittelija on kuin omissa maailmoissaan. Katse pysyy tiukasti rekvisiitassa. Opetustilanne on kuitenkin tarkkaan suunniteltu. Kyseessä on brittiläisistä pyhäkouluista soveltaen lainattu Godly play -opetusmenetelmä. Sen perusajatuksena on juuri kontaktin puute. Opettaja ikään kuin leikkii nukeilla ja antaa lasten seurata.
Menetelmä ei ole ihan helppo.
— Oli todella vaikeaa olla katsomatta oppilaita, Jukkara kertoo tunnin jälkeen.
— Täytyi keskittyä jatkuvasti.
Menetelmän teho on käsin kosketeltava. Tunnelma on suorastaan harras koko lopputunnin. Lopuksi keskustellaan enkeleistä, joita oppilaat ovat nähneet unissaan. Yhden unessa enkeli on ollut pelkkä ääni. Toisen unessa enkeli on pelannut jalkapalloa.
Kolmas tunti: matematiikka
Ihan leikiksi koulu ei ole mennyt vielä 2000-luvullakaan: on kertolaskujen vuoro. 4a:n luokkahuoneessa on datatykki ja siihen liitetty kamera, jonka avulla nopat saa pyörimään taululla.
— Kerran laitteeseen tuli vikaa ja hain tilalle piirtoheittimen. Oppilaat ihmettelivät outoa vekotinta, Anja Huurinainen-Kosunen kertoo.
Oppilaat kertovat kolmen nopan tuloksia keskenään. 2x3x2 on vielä helppo, mutta 6x6x6:n vastaus täytyy tarkistaa laskimella. Lopputunnista kerrataan keskeinen opetus: tulos on sama, kertoi luvut missä järjestyksessä tahansa.
Aikataulu ei aivan pidä. Kello soi jo, mutta vielä pitää jakaa kotitehtävät ja muutama muu tiedonanto.
— Aina tulee kiire. Toisaalta olisi hankalaa, jos tunnin sisältö loppuisi, vaikka aikaa olisi vielä vartti jäljellä, Palmumäki tuumii.
Joka tunti on hahmoteltu ennalta muutaman minuutin tarkkuudella: alkumusiikki — rauhoittuminen, pelin esittely — tehtävänanto ja niin edespäin.
Vaikka harjoittelijat vetävät viikossa kymmenen oppituntia, päivät ovat pitkiä. He seuraavat myös opiskelutovereidensa tunteja viisi tuntia viikossa.
— Päivä venyy helposti 15 tuntiin, Jukkara sanoo.
— Kaverit ovat ihmetelleet, olemmeko kadonneet, kun meistä ei kuulu, Palmumäki naurahtaa.
Neljäs tunti: kuvataide
Ei ole epäilystä, mikä on vuodenvaihteen taidetapaus. Ateneumin Picasso-näyttelyssä riittää väkeä jopa torstaina puoliltapäivin.
4a:n lapsilauma etenee tyylikaudesta toiseen rivakkaan tahtiin. Ateneum-vierailua on pohjustettu koulussa esittelemällä Picasson keskeisiä töitä.
Rautainen vuohiveistos saa Julia Rehnstrandin pysähtymään toviksi.
— Se on mun suosikki kun se on söpö.
Myös Ria Holstein kertoo pitävänsä Picassosta.
— Se ei tehnyt aina samanlaista vaan aina uutta, hän perustelee.
Pyry Palmumäki ja Reetta Jukkara ohjaavat luokkaa yhdessä Anja Huurinainen-Kosusen ja koulunkäyntiavustaja Taimi Lavosen kanssa.
— Itse näyttely täytynee tulla katsomaan toisella kertaa, Palmumäki virnistää.
Kun koululaiset poistuvat näyttelystä, harjoittelijat unohtavat ottaa luvun. Hetken parijonossa vallitsee epätietoisuus siitä, ovatko kaikki varmasti mukana. Onneksi kukaan ei ole unohtunut. Matka jatkuu Rautatientorin bussipysäkille huolella suojateiden kautta kiertäen. On aika palata Viikkiin.
Viides tunti: liikunta
Liikuntasalissa raikaa musiikki. Sehän on Tiputanssi, yksi 80-luvun vähemmän kunniakkaista ralleista. Itsenäisyyspäivän tanssiaisiin on enää pari viikkoa ja tanssit pitäisi saada haltuun.
Alku ei ole helppo. Ensimmäinen tanssitunti loppui ryhmäkeskusteluun, jossa huomautettiin, ettei riehuen synny hyvää.
— Sitten joku oppilaista hoksasi, että Finlandia-talossa on kamerat paikalla. Entä jos ne kuvaavat eivätkä he osaa tanssia?
Nyt motivaatio on kohdallaan, mitä nyt muutama poika yhä löntystelee, mutta suurin osa hyppii käsikynkkää likimain rytmissä. Jukkara ja Palmumäki opastavat liikkeet uudelleen ja näyttävät mallia. Jukkaran kanahattu nyökyttelee askelten tahtiin. Tiputanssi vaihtuu onneksi Hurriganesiin.
Lopuksi: arvosanat
Opiskelijat ovat nyt viettäneet luokan kanssa kaksi viikkoa. Miten he ovat pärjänneet, 4a?
— He ovat oikein kivoja eivätkä huuda, toteaa koululainen Christian Salmi.
Hän tosin tarkentaa, etteivät aiemmatkaan harjoittelijat ole huutaneet.
— Mutta joskus huomaa, etteivät harjoittelijat ole yhtä hyviä kuin omat opettajat. Pyry ja Reetta ovat ihan oman opettajan veroisia.
Christianin vertaus kertoo hyvää niin harjoittelijoista kun tämän päivän koulusta. 1980-luvun ala-asteella ei ollut toimintarasteja eikä elämyksellisyyttä tavoittelevia opetustarinoita. Tansseja löntysteltiin läpi, mutta taustalla ei varmasti soinut Hurriganes.
— Sinun aikanasi varmaan vielä luettiin yhdessä ja täytettiin lopputunti tehtäväkirjaa, Huurinainen-Kosunen arvelee.
Niin juuri. Onneksi alakoulussa näyttää nykyisellään olevan aika paljon hauskempaa.
Artikkeli Viikin normaalikoulusta on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä 1/2010.
Meillä opettaa maisteri
Vuonna 1979 Suomesta tuli maailman ainoa maa, jossa opettajan pätevyysvaatimuksiin kuuluu ylempi korkeakoulututkinto.
Suomen ensimmäinen harjoittelukoulu alkoi toimia Helsingin normaalilyseossa 1887. Lyseo siirtyi Helsingin yliopiston osaksi vuonna 1974. Samana vuonna Helsingin yliopistoon liitettiin myös nykyinen Viikin normaalikoulu (aiemmin Helsingin toinen normaalikoulu Haagassa).
Omien harjoittelukoulujen lisäksi opiskelijat harjoittelevat 83 kenttäkoulussa Helsingin seudulla. Vuosittain harjoittelupaikkoja on praktikumeissa ja harjoitteluissa noin 900.
Suomalainen järjestelmä kiinnostaa myös maan ulkopuolella. Vuosittain opetusharjoittelua käy seuraamassa noin 400 ulkomaalaista vierasta.