Tohtorikoulutettava
– Suurin osa vierailijoista on lähdössä
Teoriaosuuden jälkeen lukiolaiset vierailevat usein ilmaisinlaboratoriossa ja laskeutuvat hissillä alas kiihdytinlaboratorioon, jossa tutkijat kertovat tarkemmin laitteista sekä käynnissä olevista tutkimuksista.
Kylään voi tulla vaikka vain hakemaan vaihtelua oppituntiin.
Tieteen täsmällisyys yllätti lukiolaisen
Vuosittain järjestettävien
Tuore viiden laudaturin ylioppilas Santeri Pakola matkusti toukokuun alkupuolella kotikaupungistaan Torniosta Helsinkiin ja osallistui Kumpulan kampuksella viikon mittaiselle kemian olympialaisten valmennusleirille. Leiriläiset opiskelivat aamupäivät teoriaa ja iltapäivät käytännön töitä laboratorioissa.
Tieteenteon täsmällisyys ihastutti lääkärin urasta haaveilevaa Pakolaa.
– Parasta oli tutustua muihin luonnontieteistä kiinnostuneisiin nuoriin, kuunnella motivoituneiden opettajien opetusta ja päästä tekemään kokeita laboratoriossa, Pakola kertoo.
Valmennuskurssin päätteeksi järjestettiin karsintakokeet olympiajoukkueeseen. Pakola valittiin kolmen muun lukiolaisen kanssa edustamaan Suomea ensin pohjoismaisiin kemian olympialaisiin ja heinäkuun lopulla Thaimaahan kisaamaan kansainvälisiin kemian olympialaisiin.
Kipinä kemiaan syttyi olympialaisissa
Yliopisto-opettaja
Kansallisiin kemiakilpailuihin osallistui viime syksynä 300 oppilasta, joista 20 jatkoi loppukilpailuun. Itsenäisesti tehtäviä kirjavalmennustehtäviä on 34, ja ne hyväksytysti suorittaneet kuusi koululaista kutsuttiin Kumpulassa järjestettävälle valmennusleirille.
Knapas haluaa innostaa kouluja osallistumaan tiedeolympialaisiin.
– Vaikka vain muutama huippu pääsee loppukilpailuun, antaa kansalliseen kilpailuun osallistuminen nuorelle mahdollisuuden, jota valitettavasti kaikki koulut eivät tarjoa, sanoo Knapas.