Lasten muskaritoiminta tukee kielenkehitystä

Tutkimuksen mukaan viikoittainen musiikkileikkikoulu tukee alle kouluikäisten sanavaraston kehitystä.

Aikaisempien tutkimusten mukaan musiikin harrastaminen tukee lapsen kielenkehitystä. Säännöllinen musiikkiharrastus ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kaikkien lasten saatavilla.

Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tutkijat testasivat viikoittaisen, päivähoidon osana järjestettävän musiikkileikkikoulutoiminnan vaikutuksia 5–6-vuotiaiden kielenkehitykseen kahden vuoden aikana.

Tulosten mukaan muskariin osallistuneiden lasten äänteiden prosessointitaidot ja sanavarasto karttuivat enemmän verrattuna lapsiin, jotka osallistuivat päivähoidon aikana tanssitunneille ja lapsiin, joille ei järjestetty päivähoidossa erillistä harrastustoimintaa.

– Tulokset osoittavat, että vuosia jatkuvalla leikillisellä musiikkitoiminnalla on positiivisia vaikutuksia alle kouluikäisten kielenkehitykseen, sanoo tohtorikoulutettava Tanja Linnavalli Kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä.

– Siksi suosittelemme säännöllisten, ammattilaisten vetämien musiikkituntien sisällyttämistä varhaiskasvatukseen päiväkodeissa ja niiden saavutettavuuden lisäämistä kotihoidossa oleville lapsille.

Tutkimus julkaistiin Scientific Reports -tiedelehdessä kesäkuussa 2018.

FM Tanja Linnavalli väittelee 17. tammikuuta 2019 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa kognitiotieteen alalta. Englanninkielisen väitöskirjan otsikkona on Effects of musical experience on children's language and brain development.

Yhteystiedot:

Tanja Linnavallitanja.linnavalli@helsinki.fi, puh. 050 530 6476

Alkuperäinen julkaisu:

Linnavalli, Putkinen, Lipsanen, Huotilainen & Tervaniemi: Music playschool enhances children’s linguistic skillsScientific Reports. DOI: 10.1038/s41598-018-27126-5.

Uutinen tutkimuksesta on julkaistu Helsingin yliopiston sivuilla 8.6.2018. Sivu on päivitetty 10.1.2019 tiedoilla väitöstutkimuksesta.

 

Lue lisää aiheesta: Koulutus, kasvatus ja oppiminen