Ei vain virkkaamista ja sorvaamista – koulun käsityö kehittää projektinhallintaa ja pystyvyyden tunnetta

Käsityön opetus yhdistää nykyään teknisen ja tekstiilityön ja keskittyy taitoihin, joita oppilaat tarvitsevat tulevaisuudessa. Suomalaisen opetuksen monipuolisuus herättää ulkomailla usein ihailua.

Villasukkia ja pannunalusia, puulusikoita ja metallitöitä – suomalaiset peruskoululaiset ovat opiskelleet käsitöitä yli 150 vuoden ajan.

Syksyllä 2017 oppiaineessa tapahtui kenties sen historian suurin muutos: enää käsityötuntien ryhmäjakoa eivät määrää tekniikka, materiaalit tai oppilaan sukupuoli. Teknisen ja tekstiilityön sijaan käsityössä pyritään nyt opettamaan tulevaisuuden taitoja kaikille tasapuolisesti. Perinteisten käsityötekniikoiden, ompelukoneiden ja työkalujen ohelle on tullut esimerkiksi teknologiakasvatusta.

Helsingin normaalilyseon eli Norssin yläkoulussa uusi opetussuunnitelma tarkoittaa sitä, että kaikki seitsemäsluokkalaiset ovat kiivenneet vuoden 2017 syksystä asti käsityötunnille koulun ylimpään kerrokseen entiseen tekstiilityön luokkaan, nykyiseen studioon. Ei väliä, onko oppilas kiinnostunut vasaroista vai puikoista, kaikki istuvat samassa tilassa.

Koska opetus on yhteistä kahdeksannen luokan valinnaisiin saakka, oppilaat eivät välttämättä valitse enää lainkaan tekstiilityön ja teknisen työn välillä.

– Monimateriaalisuus on uusi piirre opetussuunnitelmassa, sanoo Helsingin normaalilyseon eli Norssin käsityönopettaja Minna Matinlauri. Hän on opettanut käsitöitä vuodesta 1992 asti.

Tänä syksynä hän tekee oppilaiden kanssa muun muassa muotoiluun ja sisustussuunnitteluun liittyviä tehtäviä.

Uudet suunnittelutehtävät tukevat erilaisia oppijoita eivätkä vain sorminäppäryyttä

Uuden opetussuunnitelman keskiössä ovat oppilaiden oma inspiraatio, ideat ja kokeileminen sekä oman tekemisen dokumentointi.

Norssilaiset seitsemäsluokkalaiset aloittavat opintonsa kiertelemällä koulun läheisyydessä kuvaamassa erilaisia muotoja ja pintoja. Niiden pohjalta he tekevät painolaatat, joita voi käyttää moneen, esimerkiksi kankaanpainantaan.

– Minusta on tärkeää näyttää oppilaille, että samasta suunnittelutehtävästä voi lähteä tekemään ihan erilaisia asioita: sekä tekstiilejä että vaikkapa kuparitöitä, Matinlauri kertoo.

Uusi opetussuunnitelma odottaa, että oppilaat suunnittelevat ja aikatauluttavat itse omaa työntekoaan. Tekoprosessin he tallentavat kuvaamalla puhelimella tai koulun tabletilla.

– Samalla vanhemmatkin saavat tietää, mitä käsityötunneilla tehdään, Matinlauri sanoo.

Toisin oli ennen. Helsingin yliopiston käsityötieteen professori Pirita Seitamaa-Hakkaraisen mukaan varsinkin ensimmäiset, 1970-luvulla tehdyt käsityön opetussuunnitelmat kertoivat tarkasti, mitä tietyn ikäryhmän lapset tekevät mihinkin aikaan vuodesta. Tekstiilityön syksyyn kuuluivat sukat ja kevääseen kietaisuhame. Ala-asteella piti oppia virkkausta ja yläasteella housujen valmistusta.

– Uusi opetussuunnitelma ymmärtää paremmin, että on erilaisia käsityöntekijöitä. Se korostaa oppilaan omaa käsityöpolkua.

Käsillä tekeminen opettaa ja auttaa oppimaan

Nykyinen käsityönopetus on suunniteltu niin, että se hyödyttää oppilaita tulevaisuudessa – myös työelämässä. Siksi tunneilla opiskellaan esimerkiksi sovelluskehitystä tai tehdään palvelumuotoilumaisia suunnitteluprojekteja. Moni käsityönopettaja on lukenut sivuaineena teknologiakasvatusta ja pystyy yhdistämään sitä opetukseensa. Norssinkin kellarista löytyy nykyisin 3D-laboratorio tulostimineen ja tietokoneineen.

Minna Matinlaurin ja Pirita Seitamaa-Hakkaraisen mukaan nykyinen käsityö kehittää erityisesti oppilaan omaa luovuutta ja pystyvyyden tunnetta.

– Käsityö opettaa konkreettisia taitoja, mutta minusta kaikkein tärkeintä on, että oppilaani kokevat tekemisen iloa ja saavat suunnittelun ja tehtävien kautta pystyvyyden tunteen, Matinlauri sanoo.

Aivotutkija Minna Huotilainen lähestyy aihetta toiselta kantilta. Hän on tutkinut fyysisen tekemisen ja oppimisen yhteyksiä, ja hänestä käsityöt ja käsityötaidot ovat tärkeitä myös oppimisen kannalta.

Huotilaisen mukaan itseä haastavat kädentaidot ovat aivopähkinä jo sellaisenaan, mutta käsien käyttö hyödyttää muutakin oppimista: toisaalta käsityöt voivat rentouttaa ja auttaa keskittymään vaikkapa kuunteluun, toisaalta käsillä tekeminen havainnollistaa opittua.

– Käsittää-sanastakin löytyy se käsi. Käsin koskettamalla voi auttaa mieltä ymmärtämään abstrakteja asioita, Huotilainen sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi matematiikan hahmottamista helpottaa se, jos laskutoimituksia havainnollistetaan vaikkapa korista toiseen siirrettävillä palloilla.  

– Tekeminen, jossa on fyysinen komponentti, vaikka sitten pienikin, kertoo mielelle, mihin juuri nyt pitäisi keskittyä, Huotilainen sanoo.

Oppiaine vaatii opettajilta paljon

Opettajasta valinnanvapaus ja aiheiden laajuus voivat tuntua myös ahdistavilta. Koska opetussuunnitelma ei anna tarkkoja ohjeita, paljon jää opettajan itsensä varaan.

Lisäksi uusi opetussuunnitelma on vähentänyt 3.–6.-luokkalaisten käsityötunnit yhteen viikkotuntiin, minkä vuoksi perustaitojen opettelulle jää vähemmän aikaa kuin ennen. Osa yläasteista on myös voinut tiputtaa käsityötunneista osan pois.

– Tämä vaatii opettajalta uudenlaista asennoitumista. Kun aiemmin suunnittelin yhden kaikille yhteisen tunnin, nyt mietin, missä vaiheessa kukin oppilaani on omassa projektissaan, ja mitä juuri hän tarvitsee minulta seuraavalla kerralla, Norssin Minna Matinlauri sanoo.

Suurin osa ammatissa toimivista opettajista on kouluttautunut joko tekstiili- tai teknisen työn opettajaksi, joten teknisen ja tekstiilityön väliset vanhat raja-aidat näkyvät yhä. Kahden erillisen aineen yhdistäminen vaatii tiivistä yhteistyötä opettajilta.

Opettajankoulutukseltakin se vaatii paljon.

Teknisen työn opettajia on perinteisesti koulutettu Raumalla ja tekstiilityön opettajia Helsingissä, joten koulutuksen yhtenäistäminen on vienyt aikaa. Jotta kaikki käsityön opettajat saisivat samanlaisen, yhtä laadukkaan koulutuksen, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Turun yliopisto perustivat jo vuonna 2000 verkkoyliopiston.

Parhaillaan opintojaan suorittavien käsityönopettajien opinnot rakentuvat samaan tyyliin ja samankaltaisten kurssinimien mukaan kuin peruskoulussakin.

Pirita Seitamaa-Hakkaraisen mukaan jo viroissa oleville opettajille pitäisi myös järjestää lisää täydennyskoulutuksia.

– Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla opettajilla on ollut muita paremmat mahdollisuudet saada täydennyskoulutusta uuden opetussuunnitelman toteuttamiseen, Seitamaa-Hakkarainen sanoo. 

Käsityön arvostus kasvaa

Käsityönopetus koulussa ei ole itsestään selvää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kädentaidot näkyvät eniten iltapäiväkerhoissa ja koulun jälkeisessä toiminnassa. Australiassa opetus painottuu designiin ja teknologiaan.

Japanissa, jossa käsityökulttuuri on vahva, koulussa opetetaan lähinnä teknistä työtä. Tekstiilityöt kuuluvat ”home economics”-aineeseen.

– Ulkomailla suomalaista käsityönopetusta arvostetaan paljon, Seitamaa-Hakkarainen sanoo ja kertoo esimerkin:

– Kun Stanfordin yliopiston tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessori Paulo Blikstein vieraili meillä, hän oli haltioissaan siitä, millaiset tilat ja välineet suomalaisista kouluista löytyy.

Blikstein on Fab Labien, eli digitaalisia työvälineitä tarjoavien työskentelytilojen, pioneeri. Hän innostui Suomen käsityöluokista niin paljon, että hankki Stanfordin tiloihin ompelukoneita.

Käsityö sopii myös pariksi monille muille kouluaineille.

– Käsityö istuu hyvin historiaan, kuluttajakasvatukseen, kierrätysprojekteihin… Moniin eri aineisiin. Tutkimusprojektissani työskentelimme esimerkiksi fysiikan ja ympäristöopin kanssa, sanoo Seitamaa-Hakkarainen.

Hänen mukaansa ilmiöpohjaiset projektit mahdollistavat käsityön yhdistämisen muihin aineisiin. Projektit puolestaan auttavat oppilasta ymmärtämään, mihin kaikkeen kädentaitoja voi käyttää.

Minna Huotilainen

Kasvatustieteen professori, aivotutkija

Minna Matinlauri

Käsityön opettaja

Pirita Seitamaa-Hakkarainen

Käsityötieteen professori

Lue lisää aiheesta: Koulutus, kasvatus ja oppiminen